Sadepilvien synkistämältä taivaalta ei kovinkaan paljon valoa liikene hautausmaan käytäville tehdessämme aamukävelyn Krakovan uudella juutalaisella hautausmaalla. Valtavien puiden muodostama vihreä katto luo hieman hämärän tunnelman joka korostaa hautausmaan rauhaa, tosin tämä välillä rikkoontuu junan huristaessa ohi viereisellä radalla. Olemme Krakovan keskustassa, mutta silti hyvin kaukana arjen hälystä.
Astumme varovaisesti portista sisään ja huomaavainen rakennusmies kiinnittää huomioni siihen, että päästäni puuttuu kipa, pieni pyöreä päähine, jota juutalaismiehet pitävät päässää rukoillessaan tai synagogassa (sekä hautausmailla). Onneksi muistutti, sillä tämä kuuluu taas niihin asioihin, joilla ei mielellään loukkaisi ketään tietämättömyyttään tai ajattelemattomuuttaan. Portin vieressä on pieni kori, josta kipan voi lainata.
Jatkamme matkaa eteenpäin hautausmaalla. Aika tuntui pysähtyneen, eikä sillä tunnu olevan täällä merkitystäkään – juuri tämä hetki kun on maailmanhistorian mittakaavassa olemattoman lyhyt. Eri suuntiin vinossa olevat, sammaleen peittämät hautakivet muodostavat yhteyden eiliseen ja luovat sillan sukupolvien välille. Hautakivet yhdistävät ja erottavat. Hautakivet auttavat meitä muistamaan sukupolvien muodostaman ketjun. Hautakivissä näkyy vuosisatojen historia ja nimet kertovat suvuista, jotka olivat eläneet Krakovassa kauan.
Ennen kaikkea hautausmaa on rauhallinen, hiljentymisen paikka keskellä Krakovan keskustaa; paikka muistaa, ihmetellä maailmaa ja miettiä kaikkia niitä tarinoita joita jokaisen kiven takana on.
Monet muistokivistä ja -laatoista muistuttavat synkistä ajoista, ja hautausmaalta löytyy myös Holocaust-muistomerkki. Miettimisen ja hiljentymisen paikka.

Krakovan uusi juutalainen hautausmaa: Vuonna 1903 rakennetun punatiilisen ruumishuoneen edessä on Holocaust-muistomerkki. Kuva: © Matkoilla-blogi
Krakovan Uudella Juutalaisella Hautausmaalla (Nowy cmentarz żydowski) hautoja on yli 10.000 alueella, joka on pinta-alaltaan 4,5 hehtaaria. Hautausmaa perustettiin vuonna 1800 ja vanhin tunnistettu hauta on vuodelta 1809. Vuodesta 1932 hautaukset ohjattiin muualle ja toisen maailmansodan aikana hautausmaa oli suljettu ulkopuolisilta; miehittäjät jopa myivät arvokkaimpia hautakiviä rakennusmateriaaliksi. Krakovan Uusi Juutalainen Hautausmaa kunnostettiin vuonna 1957 ja vuonna 1999 se lisättiin Krakovan historiallisten muistomerkkien listalle.
Käytkö sinä koskaan matkoilla hautausmailla?