Kotimaa on ollut monella tänä kesänä teemana matkailusta puhuttaessa – niin meilläkin. Potentiaalisista vaihtoehdoista ei rakkaassa kotimaassamme ole pulaa, osittain myös siksi että suunta ollaan yleensä otettu kesällä ulkomaille ainakin lyhyemmälle pyrähdykselle vaikka Suomenkin kesä tarjoaa paljon upeaa nähtävää.
Korona-pandemia toimi meille kuten varmaankin monille muillekin herättäjänä: kun ulkomaan matkailun vaihtoehdot olivat rajalliset tuli tutkittua kotimaan kesätarjontaa normaalia tarkemmin. Meillä lähipiirin riskiryhmäläisten takia halusimme myös pyrkiä minimoimaan riskit ja pysyä Suomen rajojen sisäpuolelle; tosinhan mikään matkailu ei ole 100% turvallista.
Mieli olisi oikeastaan tehnyt saariston rengastielle, mutta tarjolla olevien majoitusten hinta-laatusuhde (sekä ylipäätään saatavuus) sai meidät muuttamaan suunnitelmia. Sen perusteella mitä olemme kuulleet tämän kesän ruuhkista Turunmaan saaristossa, ehkä ihan yhtä hyvä niin. Saariston rengastie odottanee meitä kunnes sen aika koittaa meille.
Päätimme sen sijaan suunnata länsirannikon kierrokselle, sinänsä tuttuihin maisemiin mutta tällä kertaa hieman uudella tavalla yöpyen alueella, joka on meillä yleensä ollut päiväretkien kohteena. Kuin itsestään ja hieman varkain kierroksen punaiseksi langaksi muodostuivat ruukkialueet ja kartanot. Ja niitähän riitti…
Aluksi suunta Ahlströmin suvun kotimaisemiin
Matkalla poikkesimme kakkostieltä sen verran, että poikkesimme Forssassa Antin konditoriaan, varsin hurmaavaan, meille uuteen tuttavuuteen: puutaloalueen vanhassa ruskeassa talossa sijaitseva leipomokahvila on perustettu Käsityöläiskadulle jo vuonna 1911. Jo neljännessä polvessa toimiva viihtyisä kahvila on helpon poikkeaman päässä valtatieltä ja suosittelen sitä todellakin aakkosketjujen persoonattomien kahviloiden vaihtoehdoksi. Ja munkkipossujen ystäville muuten tiedoksi, että Iso possu on todellakin nimensä mukaan I-S-O.
Forssassahan olisi muuten sopinut kesän autolomamme teemaan pidempääkin pysähdystä varten, onhan kaupungissa pitkät perinteen puuvillakankaiden valmistuksessa. Kaupungin tekstiiliteollisuuden historiaan voi tutustua Forssan museon perusnäyttelyssä Kirjavan kankaan kaupunki – tämä omalle kohdelistalle tulevaisuutta varten!
Kesäisen kaatosateen saattelemana saavuimme Noormarkun ruukkialueelle jo alkuiltapäivästä, koska perillä odotti varsin tiivis ohjelma.
Alkuun olimme varanneet käynnin Alvar Aallon suunnittelemaan Villa Maireaan. Tämä ei muuten onnistu ihan hetken mielijohteesta, vaan on suunniteltava etukäteen: vierailu onnistuu ainoastaan opastetulla kierroksella (joita ei ole päivittäin) ja 20 hengen ryhmät varataan nopeasti täyteen, joten mahdollisia lisä- ja peruutuspaikkoja kannattaa tiedustella Villa Mairean kotisivujen kautta.
Villa Mairea on Aino ja Alvar Aallon Maire Gullichsenin (o.s. Ahlström) ja hänen miehensä Harry Gullichsenin perheelle suunnittelema koti (oikeampi nimitys tosin on mielestäni kokonaistaideteos), jossa on vahvasti näkyvissä Aaltojen kädenjälki. Sen lisäksi talossa on esillä myös osa Maire Gullichsenin keräämästä mittavasta arvotaiteen kokoelmasta. Vaikka sisäänpääsy oli mielestäni varsin hintava (30 €/hlö opastetusta kierroksesta) käynti oli mielestäni hintansa arvoinen – suosittelen!
Ylläoleva kuva Villa Maireasta on otettu Ahlström Voyage-näyttelystä, joka oli seuraava kohde Noormarkun ohjelmassamme. Museo esittelee ruukin ja myös Ahlström-yhtiöiden historiaa. Me osallistuimme vierailupäiväämme osuneeseen opastukseen, jonka teemana oli ”Sotien aika Noormarkussa ja Ahlströmillä”. Museon perusnäyttelykin on varsin laaja, ja nyt siihen tutustumiseen jäi harmittavan vähän aikaa; siispä syy tulla joskus uudelleen!
Myös itse ruukkialue, joka on rakentunut Makkarakosken ympärille on varsin viehättävä, joten lisää tunnelmia Noormarkun ruukista on tulossa erillisessä kuvapostauksessa edempänä.
Majoituimme yhdessä ruukkialueen keltaisista virkamiestaloista – Sahalassa – joka toimii nykyään hotellitasoisena majoituksena. Meidän viehättävästi sisustettu huone oli yläkerrassa, jossa näkyviin oli kunnostuksen jätetty jykevät kattopalkit. Huomioitavaa on, että toiseen kerrokseen ei ole hissiä (mutta alakerran huoneisiin pääsi muistaakseni luiskaa pitkin puutarhan puolelta) ja kesähelteillä ilmastointina toimii ikkuna.
Sahalan huoneemme kauniisti toteutettu, täysin laatoitettu putipuhdas kylpyhuone.
Yläkerran aulatilassa kukkakuvioiset sohvat houkuttelivat viihtymään ja vaikka kokoontumaan yhdessä katsomaan TV’tä. Tila sopii mainiosti yhteistilaksi esim. pienille, muutaman hengen ryhmille, jotka matkustavat yhdessä. Aulatilan yhteydessä on myös pienoiskeittiö.
Illalliselle kävelimme ruukkialueen kauniin puistomaiseman läpi Noormarkun Klubille. Ravintola painottaa ruokalistassaan lähiruokaa – riistaa,vihanneksia sekä omenoita saadaan omalta maalta.
Alkuun tilattiin sapas-lautanen: graavikalaa, mätiä, hirveä ja lähituotantoa olevaa juustoa. Upposi tuoreen leivän kanssa parempiin suihin alta aikayksikön. Hauska yksityiskohta ravintolassa oli vanhojen Arabia-lautasten käyttö kattauksessa!
Pääruokana oli pakko kokeilla talon erikoisuutta, hirviburgeria – sekin kelpo valinta.
Ravintolassa pyrittiin selkeästi noudattamaan turvavälisuosituksia säntillisesti, ja koska lasiveranta oli uuden normaalin mukaan täynnä saimme illastaa ison salin sivukabinetissa täysin omassa rauhassa – kokemus sekin.
Vähitellen päivä oli taputeltu, ja oli aika suunnata ruukkialueen rauhassa takaisin Sahalaan ja kiivetä unten maille yläkerran huoneeseemme. Eipä hassumpi ympäristö laskea lampaita!
Pääkonttori-rakennus
Oletko sinä käynyt Noormarkun ruukkialueetla ja Villa Maireassa?
Kaikki kesän 2020 Länsirannikon autolomamme postaukset löytyvät Westcoast 2020-tägin alta.
