Länsirannikon autolomamme toinen päivä vei meidät osin merellisissä maisemissa Noormarkusta Raumalle, jossa seurasimme tällä kertaa ’Ol niingon kotonas’-kehotusta ja jäimme yöksi.
Maittavan, Noormarkun Klubin aurinkoisella lasiverannalla nautitun aamiaisen jälkeen oli aika suunnata taas eteenpäin. Pisteet muuten taas ravintolalle koronaetäisyyksistä muistuttamisesta aamiaisella.
Sen sijaan, että olisimme jatkaneet matkaa valtatietä pitkin suuntasimme pikkutietä (nro 2701) pitkin kohti pienempää ”saariston kehätietä” (Pohjoinen satamatie, tie nro 272) kohti Yyteriä.
Teimme myös pienen ylimääräisen poikkeaman Ahlaisiin, jonka nimi vilahti tienviitassa. Olin joskus kuullut nimen mainittavan jossain yhteydessä, joten pitihän paikka katsastaa kun se osui matkan varrelle. Ahlainen osoittautui pienekis, hieman uneliaan oloiseksi taajamaksi; varsin idyllisen näköinen kesäparatiisi, joskaan se ei näyttänyt tarjoavan niinkään paljon matkailullisia houkuttimia.
Etukäteen olimme suunnitelleet käyvämme Yyterissä, mutta ennen sitä teimme vielä toisen ex-tempore koukkauksen Reposaareen. Nämä etukäteen suunnittelemattomat koukkaukset ovat muuten yksi autolomailun parhaimmista puolista (kunhan suunnitellun aikataulun vaan muistaa pitää niin väljänä, että ylimääräisnkiin koukkauksiin jää aikaa ilman että loppupääsä iskee kiire…)
Ennen Yyteriä poikkesimme myös Reposaaressa. Meren äärellä sijaitseva pikkukaupunki oli uneliaan oloinen ja juurikaan ketään ei näkynyt ajaessamme kaupungin hiljaisia katuja pitkin. Olisiko johtunut paikallisesta, vielä 1990-luvulla käytössä olleesta tavasta pitää keskellä päivää tunnin siesta?
Reposaaren kuusikulmainen, pieni kirkko valmistui vuonna 1876, ja sen sanotaan saaneen vaikutteensa norjalaisista tunturikirkoista (joskin kirkon piirustukset tilattiin Tukholmasta. Kirkossa näkemisen arvoisia ovat Lennart Segerstrålen vuonna 1928 tekemät kattomaalaukset. Kulmikkuus on näköjään ollut Reposaaressa pop – kirkon vieressä sijaitseva kellotapuli on puolestaan kahdeksankulmainen.
Mäntyluotoa vastapäätä sijaitseva Reposaaren kalasatama on Suomen suurin. Niemen kärjessä sijaitseva Merimesta (pääkuvassa) on yhdistetty kalaravintola ja kalamyymälä, jonka yhteydessä on myös pieni näköalatasanne. Liekö ollut lyijynharmaan taivaan syytä, että meno vaikutti aika hiljaiselta – sijainti meren äärellä ansaitsisi enemmänkin väkeä!
Matka jatkui Yyteriin, mutta sateisen harmaa ilma ei houkutellut rantakävelylle dyyneille, joten suuntasimme suoraan hotellille lounaalle.
Hieman surullisen oloinen hotellikompleksi sai pohtimaan Suomen hotellien tilaa: mistä johtuu, että Suomessa kaikki tämäntyyppiset isot hotellit (jotka sijaitsevat usein upeilla paikoilla) ovat usein tylsiä ja lähes aina hieman kulahtaneita?Valitettavan usein aika on ajanut ohi sekä sisustustyylin että pintojen osalta. Harmi, sillä moni kompleksi voisi olla hyvinkin kilpailukykyinen päivitettynä. No, tänä kesänä tämä ei ilmeisesti kuitenkaan ole estänyt Yyteriä tekemästä varsin hyvää tulosta kävijämäärien suhteen.
Matka jatkui kohti Raumaa, mutta reittisuunnitelmassa oli vielä yksi merkintä: Vuojoen kartano Eurajoella. Jotenkaan en voi koskaan tämäntyyppisissä kohteissa olla ihmettelemättä, miksi ne on aina rakennettu melko syrjäisiin paikkoihin? Entisajan liikennevälineet kun olivat hieman toista luokkaa kuin nykyajan kulkupelit…
Vuojoen kartano on C.L. Engelin Lars Magnus Björkenheimille suunnittelema empiretyylinen, kolmikerroksinen rakennus, joka valmistui vuonna 1836. Matalampien sivurakennusten kehystämä linnamainen kartanorakennus on varsin komea (ja odottamatonkin) ilmestys satakuntalaisessa maalaismaisemassa.
Vuojoen kartano päätyi Eurajoen kunnalle 1930-luvulla ja 2000-luvun alussa kunta restauroi kartanon yhdessä Posiva Oy:n kanssa kulttuuri- ja kokouskeskukseksi. Hieman sääli on, että kartano on varsin rajallisesti avoinna yleisölle. Tosin sen verran komea rakennus on ulkoapäin, että pihallakin kannattaa poiketa vaikkei sisälle pääsisikään.
Kartanon henkilökuntaan kuuluva rouva päästi nähdessään meidät pihalla ystävällisesti sisään katsomaan linnaa; linnan salit tarjoavat nykyään juhlalliset puitteet niin juhliin kuin kokouksiinkin. Toivottavasti hienoa miljöötä saataisiin joskus tulevaisuudessa laajemminkin yleisölle auki ainakin kesäaikaan.
Kartanon läntisessä sivurakennuksessa on myös 8 huonetta, mikäli haluaa majoittua kartanomiljöössä.
Vähän matkan päässä kartanosta sijaitseva Orangerie, eli talvipuutarha, joka oli 1800-luvulla tunnettu siitä, että täällä sijaitsivat maailman pohjoisimpana menestyneet persikan ja ananaksen viljelmät.
Vietimme pari vuotta sitten päivän Raumalla tutustuen niin Vanhaan Raumaan kuin sen museoihin, ja meidän suomalaisten ikioma UNESCO-kaupunki hurmasi meidät niin, että päätimme tämän kesän autolomallame jäädä sinne yöksi.
Majoituspaikaksi olimme osin sijainnin takia valinneet Vanhan Rauman tuntumassa sijaitsevan Hotelli Raumanlinnan. Autolomailijalle plussaa oli, että hotellin asiakkaille löytyy riittävästi parkkipaikoja pihan puolella.
Hotelli Raumanlinna on funkkistyylinen, vuonna 1933 rakennettu, perinteinen kaupunginhotelli, jossa tunnusomainen tyyli on säilytetty hyvin niin julkisivussa kuin hotellin käytävillä ja portaikossa.
Huoneen kokoon nähden sänkyjen ja kirjoituspöydän lisäksi kaksi nojatuolia oli ehkä hiemän liikaa, mutta pienessä, raikkaasti ja kauniisti sisutetussa kylppärissä neliöt oli käytetty sitäkin järkevämmin (ja toimivasti).
Majoituttuamme lähdimme kävelylle Vanhaan Raumaan, Iltapäiväkahvit Kontion konditoriassa, jossa aidon kahvilakulttuurin aistii heti astuessaan sisään ovesta. Tunnelman lisäksi myös kahvileipien maku on ihan kohdillaan. Vielä nopea kierros alennusmyynneissä ja nopea käynti hotellilla ennen illan rientoja.
Aperitiivin nautimme Vanhassa Raumassa Bar Hehkussa (jossa edellisellä kerralla Raumalla käydessämme toimi Ravintola Goto). Sieltä sitten jalkaa toisen eteen gastropub Sydvestiin, joka tarjoili kierroksemme ylivoimaisesti parhaan ravintolakokemuksen; aivan oman postauksensa arvoinen tapaus!
Erinomaisen illallisen jälkeen oli aika laittaa lappu luukulle ja painua yöpuulle – Raumalla asia ilmaistaan näin!
Ovatko nämä maisemat sinulle tuttuja ja millaisia kokemuksia sinulla on näistä kohteista?
Kaikki kesän 2020 Länsirannikon autolomamme postaukset löytyvät Westcoast2020-tägin alta.
2 kommenttia
Nuo ovat kivoja paikkoja! Jos muuten Porin suunnalla tulee vielä käytyä, niin ehdottomasti kannattaa vierailla Kirjurinluodossa, se on hieno paikka.
Joo, näin todettiin! Kirjurinluoto on tuttu jazzien yhteydessä – pitää paikkansa, hieno alue!