DDR Museum – kurkistus Itä-Saksan arkeen

DDR – kolmikirjainyhdistelmä, joka herättää varmaan meissä kaikissa jonkinlaisia tunteita. Jotkut lukijat ovat saattaneet käydäkin kyseisessä maassa, toiset ehkä muistavat Nukkumatin ja monet meistä ovat nähneet Saksan itäisissä osissa jälkiä DDR-arjesta.

Deutsche Demokratische Republik, DDR eli Itä-Saksa. Näin opin tuntemaan koulun maantiedon tunnilla tämän osan Euroopasta ja maan, jota ei ole enää olemassa. Kadonneen maan historia on kuitenkin edelleen olemassa ja etenkin Berliinissä DDR muistuttaa itsestään taajaan. Niinpä viimesyksyisellä Berliinin matkallamme oli luontevaa käyttä pari tuntia DDR-museossa.

Jos jokin tuote liitetään vahvasti DDR’ään, niin se on ehdottomasti Trabant, eli Trabi, joten auton sijoittaminen heti museon sisäänkäynnin yhteyteen on varsin luontevaa. Tämän postauksen pääkuvassa on näkymä kuljettajan paikalta DDR-museossa sijaitsevassa Trabant-simulaattorissa, jonka korvia huumaavassa metelissä kävi nopeasti selväksi, ettei Trabin ajomukavuus (eikä hallittavuuskaan) ollut ehkä ihan parasta A-luokkaa. Moni muukin asia oli DDR’ssä kaukana parhaasta A-luokasta, ja tätäkin museo valaisee monesta eri kulmasta. Aivan kuten Trabin kojelauta, myös arki oli usein karua entisessä Itä-Saksassa.

DDR-museo sijaitsee aivan Berliner Dom’ia vastapäätä, paikassa jossa aikoinaan sijaitsi maan lippulaivahotelli Palast Hotel (nykyisen Radisson Blu-hotellin alla).

Berliinin suosituimpiin kuuluva museo avattiin vuonna 2006, eikä suosiota tarvitse ihmetellä: museo kertoo laaja-alaisesti niin yhteiskunnasta kuin ihmisten arjesta DDR’ssä kaikkine vivahteineen.

Museo on toteutettu saksalaisella järjestelmällisyydellä ja tarkkuudella ja vahvaa symboliikka on museon kortistolaatikoiden muotoon rakennetuissa vitriinikaapeissa. Näin koronapandemian aikaan runsas laatikoiden ja ovien avaaminen ei ehkä tuntunut ihan miellyttävältä. Ymmärrän toki viittauksen Stasi-arkistoihin, eikä museon suunnittelun aikaan kukaan varmaankaan voinut kuvitella miten Covid19 muuttaisi maailmaa.

Museossa on lukemattomien vitriinien lisäksi myös monia miljöitä, jotka esittelevät DDR-arkea; yksi niistä on lastentarha, jossa käy selkeästi ilmi, että asennekasvatus aloitettiin DDR’ssä jo melko nuorella iällä.

DDR-museo kertoo myös karua kieltään siitä, miten tarkasti valvottu maa DDR oli ja miten ainoa varma asia oli että joku kuuli, kuunteli tai raportoi tekemisiäsi eteenpäin.

Trabi-simulaattorin lisäksi museossa on myös muitakin interaktiivisia osioita kuten hissi, joka luotettavan epäluotettavasti siirtää kävijät DDR-perheen kerrostalohuoneistoon.

Kerrostalohuoneiston tyyli on lievästi sanottuna retrohenkinen, ja huoneisto olisi yhtä hyvin saattanut olla Suomesta: isoja tapettikuvioita, paljon ruskeaa sekä keltaisen ja oranssin sävyjä.

Meillä vierähti museossa reilut pari tuntia, mutta toki myös lyhyemmällä käynnillä ehtii muodostamaan itselleen käsityksen DDR-arjesta. Itselle museo toi mieleen Tallinnassa pari vuotta sitten nähdyn, melko samantapaisen Banaane ei ole-näyttelyn, joka kuvasi puolestaan arkea Neuvosto-Virossa.

Kiinnostaako DDR-historia sinua?