Etelä-Ruotsin suurimmassa kaupungissa, Malmössä eletään tällä hetkellä kiireistä viikkoa kun Eurovision laulukilpailu, virallisesti Eurovision Song Contest (ESC) tai tuttavallisemmin Euroviisut ratkaistaan Malmön areenalla. Ruotsissa tapahtuma tunnetaan tosin nimellä Melodifestivalen ja tuttavallisesti ”Mello”. Ruotsin TV’ssä ollaankin jo pitkin kevättä seurattu huippusuosittua karsintakiertuetta, jonka aikana on kierretty maan areenoja pohjoisesta etelään. Vaikka Suomi ei Euroviisuissa kovinkaan usein ole pärjännyt, niin pitäähän meidän silti jännätä josko meidän koko kansan morsian Krista Siegfrids toisi taas sen kaivatun voiton kotiin. Peukut pystyyn (tunnustan, olen sitä ikäluokkaa, joka on jäänyt jo lapsuudesta asti ”koukkuun” Euroviisuihin…)!
Mutta millainen kaupunki tuo Malmö oikein on? Katsotaanpa hieman tarkemmin mitä kaikkea suositeltavaa sieltä löytyykään!
Malmö sijaitsee sen verran etelässä, että kaupunki tuntuu – paitsi myös ilmastollisesti – erilaiselta; kaupungin ilmapiirissä ja tunnelmassa on paljon Manner-Eurooppaa. Viime aikoinahan Malmö on tullut surullisen kuuluisaksi lähiöidensä levottomuuksista ja maahanmuuttajaongelmistaan, itse en kuitenkaan koskaan Malmössä käydessäni ole nähnyt mitään erityisen huolestuttavaa kaupunkikuvassa. Kuten kaikissa suurkaupungeissa (joiksi Malmökin pitänee lukea 280.000 asukkallaan taajama-alueella) pitää kuitenkin muistaa normaali varovaisuus & järjenkäyttö kun liikku kaupungilla.
Kaupungin kansainvälisyys ja monikulttuurisuus näkyy myös runsaana ravintolatarjontana – kaupungissa on yli 600 ravintolaa, jotka edustavat suurta osaa kaupungin 174 kansallisuuksista ja keittiöistä. Etnoravintoloita löytyy etenkin Möllevångstorgetin (tai Möllan’in, kuten malmölaiset itse sanovat) ympäristöstä Kaupunki tarjoaa siis varaa valita.
Kulttuurimatkailijallekin Malmö tarjoaa paljon nähtävää. Malmön museo sijaitsee Malmöhus Slott-linnassa, joka on Pohjoismaiden parhaiten säilynyt renessanssilinna. Taiteen ystävät ottavat kohteikseen Malmö Konsthall’in sekä Moderna Muséetin (joka on osa valitiollista Moderna Muséetia ja Tukholman sisarmuseo). Musiikin ystävät puolestaan voivat nauttia Malmön oopperan ohjelmistosta. Malmön oopperan salonki on Pohjoismaiden suurimpia runsaalla 1.500 paikallaan ja näyttämökin kuuluu Euroopan suurimpiin. Oopperatalossa esitetään myös usein musikaaleja ja syyskuussa 2013 ensi-iltaan on tulossa Miss Saigon.
Toinen eloisa ravintola-alue keskustassa on ”Lilla Torg”, joskaan alla oleva rauhallinen kuva ei anna alueesta oikeaa kuvaa.
Malmö on myös melko vehreä kaupunki, aivan keskustassa sijaitsevat mm. Slottsparken-puisto sekä Pildammsparken, molemmat rakennettu 1900-luvun alussa.
”Uutta Malmöta” edustaa Västra Hamnen ja sinne syntynyt merenläheinen, uusi asuntoalue, jossa huomio kiinnittyy ”Turning Torsoon”.
Espanjalaisen insinöörin ja taiteilijam, Santiago Calatravan suunnittelema Turning Torso on 190 metrin korkeudellaan ja 54 kerroksellaan Pohjoismaiden korkein ja Euroopan toiseksi korkein asuinrakennus. Tämä oman akselinsa ympäri, korkkiruuvin tavoin 90 astetta kiertyvä pilvenpiirtäjä herätti valmistuessaan paljonkin kummastusta ja myöskin arvostelua Malmössä, mutta nykyään malmölaiset ovat ottaneet rakennuksen omakseen ja kaupungin maamerkiksi.
Toinen uusi, aivan Juutinrauman rannalla sijaitseva asuinalue on ”Ön”-saarella, Limhamnin satamassa. Ennen Juutinrauman sillan valmistumista lautat Dragøriin, Tanskan puolelle lähtivät Limhamnista – nyt tästä liikenteestä on jäljellä enää tyhjä laiturialue. Itse asuinalue on rakennettu vanhan kalkkikaivoksen kuonasta muodostetulle saarelle, joka on nykyään liitetty pengertiellä mantereeseen.
Mikäli merenrannan läheisyys herättää halun viettää päivä rannalla sekin onnistuu hyvin Malmössä. Ribersborgissa löytyy paitsi kelpo uimaranta myös vuonna 1898 avattu
Ribersborgs Kallbadhus joka on avoinna ympäri vuoden. Nuoremmat malmölaiset tuntevat kylpylaitoksen nimellä ”Kallis”, vanhemmat nimellä ”Ribban” – rakkaalla lapsella on monta nimeä.
- Ribersborgin ranta. Kuva: Jaque de Villiers/imagebank.sweden.se
Euroviisunäyttömö Malmö Arena sijaitsee keskustan eteläpuolella, uuden Emporia-ostoskeskuksen yhteydessä. Vuonna 2012 avatussa kauppakeskuksessa liikkeitä ja ravintoloita on yhteensä n. 200. Alla olevassa kuvassa, joka on otettu viime keväänä kun ostoskeskus oli vielä viimeistelyä vaille, Gert Wingårdhin suunnitteleman rakennuksen tyylin näkee kuitenkin jo hyvin.
Liikkuminen Malmön keskustasta areenalle sujuu näppärimmin junalla, lähin asema on ”Hyllie station”.
Suomesta Malmöhön kannattaa ehdottomasti matkustaa Kööpenhaminan kautta, josta on Kastrupin lentokentältä suora ja nopea junayhteys Malmöhön (junia lähtee keskimäärin 20 minuutin välein). Mikäli halua liikkua laajemmin Skånen alueella, kannattaa tietenkin vuokrata auto kentältä, ja kääntyä heti kohti Ruotsia – silloin pääsee myös ihailemaan Juutinrauman komeaa siltaa lähempää!
PS. Jalkapallosta kiinnostuneille muuten tiedoksi; Zlatanin talon voi bongata Limhamnsvägenillä