Ensimmäinen yritys käydä katsomassa Gaudin Sagrada Familiaa päättyi vähemmän hyvin; kierrettyämme vesisateessa kirkon ja todettuamme että jonotukseen olisi pitänyt käyttää ainakin tunnin jos ei puoltatoistakin päätimme jatkaa matkaa hop on-hop off -bussilla kohti Parc Güellia, toista Gaudi-kohdetta. Pidimme peukkuja, ettei sinne olisi samankaltaista jonoa kuin kirkkoon.
Parc Güell-puiston historia juontaa juurensa yli sadan vuoden taakse, kun teollisuusneuvos Eusebi Güell (josta vähitellen tuli myös Gaudin läheinen ystävä), antoi Gaudille tehtäväksi suunnitella ostamalleen, laajalle Muntanya Pelada-nimieslle alueelle (”paljas vuori”) suunnitella asuinalue varakkaammille kaupunkilaisille. Alueen ympäristö oli terveellinen ja näköalat yli Barcelonan ja meren mitä parhaimmat.
Kun rakennustyöt aloitettiin vuonna 1900 alueelle suunniteltiin alunperin 60 kolmionmuotoista tonttia rakennuksineen, jotka oli määrä sijoittaa keskelle monimutkaista käytävien, portaiden ja viaduktien järjestelmää. Kysyntä tyrehtyi kuitenkin, ja niinpä vuonna 1914 kun rakennustyöt lopetettiin puistoon oli rakennettu vain kaksi suunnitelluista rakennuksista (ja alueella asuivat niin Gaudi ja Güell). Puistosta oli tullut yksityinen, mutta Güell avasi sen kuitenkin yleisölle, koska alue mainittiin usein matkaoppaissa yhtenä Barcelonan nähtävyyksistä.
Vuonna 1918 Güellin kuoltua, hänen perillisensä tarjosivat puiston kaupungille ostettavaksi; kauppa toteutui vuonna 1922 ja neljä vuotta möyhemmin puisto avattiin kaupungin puistona. UNESCOn maailmanperintölistalle puisto listattiin vuonna 1984.
Olimme tehneet kotiläksymme hieman huonosti, sillä meille oli (iloinen) yllätys, ettei pääsymaksua Parc Güell-puistoon ollut (tosin sellainen on ilmeisesti tulossa, mikä on kirvoittanut laajaa keskustelua, koska Barcelonassa ollaan sitä mieltä, että Gaudin taide kuuluu kaikille). Jonoa ei näin ollen portilla ollut, ihmisiä kuitenkin ihan kiitettävästi.
Vuodenaika ei ollut paras mahdollinen puiston istutuksia ajatellen, koska nämä eivät nyt olleet täydessä kukassa; voi vain kuvitella minkä näköinen puisto on väriloiston ollessa parhaimmillaan.
Pilvisen ja tihkusateisen sään takia puisto ei myöskään näyttäytynyt parhaimmalta puoleltaan. Harmaassakin säässä rakennukset ja rakennelmat loistivat kuitenkin: Gaudin upeissa luomuksissa kaakelit, mosaiikit, kivipaasit ja muurit kilpailevat huomiosta kaupungin yli avautuvien näköalojen kanssa. Puiston alueella on paljon portaita (joskin luiskiakin on – sateella tosin liukkaita, kuten portaatkin), mikä huonojalkaisten ja lastenrattaiden kanssa liikkuvien kannattaa huomioida.
Ihmeellinen mies tämä Gaudi – ja nerokas. Vaikka hänen luomuksistaan voi olla montaakin eri mieltä, näissä kuitenkin jonkinlainen järjellisyys yhdistyy värikkyyteen. Lopputulos on katsojassa useimmiten hyväntuulisuus (huomasin ainakin itsessäni tämäntyyppistä vaikutusta) joka valaisee harmaammankin sadepäivän.
Jätettyämme puiston taaksemme, kulman takana odotti yllätys: noin tunnint jono hop on-hop off-bussin pysäkillä, mutta se onkin toinen juttu…
Pysäkillä hymy oli vähällä hyytyä (sormien kanssa kilpaa), onneksi viereisen pikkukaupan kyltti jääkapin ovessa sai hymyn huulille…
