Ukko-Pekka -nimi herättää varmaankin useimmissa assosiaatiot menneiden aikojen kulkupelistä ja vanhanajan junatunnelmasta. Niin teki myös meillä, ja kun mahdollisuus kokea tämä tarjoutui päätimme tarttua siihen.
Loviisan Wanhat talot-tapahtuman yhteydessä myös Ukko-Pekka -höyryveturin vetämä juna vieraili Loviisassa. Juna tuli Lahdesta, ja teki Loviisasta käsin muutaman lyhyemmän matkan. Mekin teimme lyhyeen pyrähdykseen Ukko-Pekan vetämällä junalla Loviisan asemalta Valkon satamaan ja takaisin.
Loviisa -Vesijärvi -rata avattiin vuonna 1900 yksityisenä rautatienä ja alunperin kapearaiteisena (jollaisena se säilyi aina vuoteen 1960 saakka). Valtion raideverkostoon reilun 80 kilometrin pituinen rata liitettiin vuonna 1956, tosin henkilöliikenne radalla oli loppunut jo vuonna 1952. Loviisassa oli aikoinaan myös komea rautatieasema (katso kuva tästä), joka purettiin uuden sillan tieltä vuonna 1973. Sääli, sillä asema olisi voinut olla tänä päivänä varsin komea lisä LWT-tapahtuman tarjontaan.
Mutta, Ukko-Pekastahan tässä pitikin puhua…
Siis raskaasta höyryveturista tyyppiä Hr1, joka tunnetaan myös lempinimellä Ukko-Pekka. Tätä veturityyppiä valmistettiin vuosina 1937-57 yhteensä 22 kappaletta, joista enää kaksi on ajokunnossa. Toinen niistä on heti sodan jälkeen valmistunut veturi nro 1009, jonka vetämällä junalla me matkustimme Loviisasta Valkon satamaan ja takaisin.
Miltä sitten matka höyryveturin vetämällä junalla tuntui. No, yllättäen ei kovinkaan erilaiselta, sillä oikeastaan ei tajunnut olevansa höyryveturin vetämän junan kyydissä. Miksi? Koska höyryveturin ääni ei kantautunut kovinkaan selkeästi vaunun sisään. Tähän olisi ehkä joissakin luksusjunissa esiintyvä avotasanne auttanut. Suurimmasta osuudesta matkustuskokemuksessa vastasi itse asiassa vanha, hieman nitisevä vaunu jossa puu tuoksui ja kiskojen kolkutus kuului selvemmin kuin nykyvaunuissa. Junan kolme matkustajavaunua olivat kaikki hieman eri tavalla sisustettuja kahvilavaunuja, jotka remontoitiin nykymuotoonsa Englannissa 1990-luvulla. Tällaiset salonkivaunut ovat sinänsä varmaankin ihan toimivat näin ”turistiliikenteessä”, mutta itse olisin ennemmin matkustanut alkuperäisessä istumavaunussa autenttisen matkustuskokemuksen takia. Yksi salonkivaunuista oli hieman tyylikkäämmin sisustettu tummalla puupaneelipinnalla ja plyyssiverhoilluilla penkeillä.
Juna kävi Valkon satamassa kääntymässä, mutta satama-alueella ei ollut lupa poistua lyhyen pysähdyksen aikana. Sillä aikaa kun veturi kytkettiin toiseen päähän käväisin postivaunussa ihmettelemässä miten postia on entisaikoina lajiteltu liikkuvassa junassa. Vaunu oli täynnä postilokeroita, jossa oli nimiä eri puolilta Suomea: Sysmä, Lieksa, Vilppula, Joutsa… Postin lajittelu jo junassa säästi varmaankin (ainakin jonkin verran) lähetysten kuljetuksia edestakaisin.
Huonojalkaisille junaan nousu voi aiheuttaa haastetta, sillä vaikka junavaunuihin asetetaan apuaskelma alin porras jää melko korkealle, etenkin jos korotettua laituritasoa ei ole siinä kohtaa johon juna pysähtyy.
Parhaiten höyryveturin mahtavuuden savu- ja äänimaailmoineen aistii laiturilla lähdön/saapumisen yhteydessä – alla hieman tunnelmia siitä ja matkasta.
Oliko matka hintansa arvoinen (menopaluulippu Loviisa – Valko maksoi 15 EUR/hlö) ? Njaa, hinta oli mielestäni kyllä verrattain korkea lyhyestä matkasta, mutta matka oli silti hintansa arvoinen ”menneen ajan” kokemuksena. Höyryveturimatkat1009 Oy tekee tilausmatkoja sekä säännöllisesti myös yleisölle avoimia matkoja, jollainen LWT’n yhteydessä tehty matkakin oli.
Oletko sinä matkustanut Ukko-Pekan vetämällä junalla ja minkälaiset kokemukset sinulla siitä siinä tapauksessa on?
