Päätin tarttua rva Ruususen ”Kaukokaipuu”-blogissaan heittämään haasteeseen ja hieman pohdiskella miksi matkailen? Kysymykseenhän ei ole aivan helppo vastata yksiselitteisesti…eikä vältämättä lyhyestikään. Yritän kuitenkin, katsotaan kuinka käy…

Rakas harrastus

Matkailu on minun kohdallani rakas harrastus. Käyn työssä jotta voin matkustaa (no, rehellisyyden nimissä: käyn kyllä töissä muistakin syistä, mm. siksi että elämässä on hyvä olla sekä-että) ja matkoilla kokea uusia puolia ihanan kiehtovasta maailmastamme. Matkustan myös työkseni, mutta työtäni en ole valinnut työmatkojen takia, nämä kun ovat asia erikseen. Toki myös työmatkalla voi kokea paljon eikä tätä ”oheishyötyä” pidä ylenkatsoa, mutta tosiasia on kuitenkin valitettavan usein, että työmatkat kuluvat eri liikennevälineissä siirryttäessä toimistosta toiseen.

Tunnustan kuuluvani myös etuoikeutettujen ihmisten joukkoon, koska minulla on mahdollisuus matkustaa – sekä ajallisesti että rahallisesti. Joskus tunnen tästä pienen piston omassatunnossani, mutta samalla koen myös että matkailu on harrastus muiden joukossa. Miksi minun harrastukseni olisi tuomittavampi kuin jonkun muun ihmisen harrastus?

Uteliaisuus ja tiedon jano

Matkailu on minulle myös uteliaisuuden tyydyttämistä. Olen luonteeltani utelias ja mielestäni on mielenkiintoista nähdä uusia maisemia ja tutustua paikallisiin olosuhteisiin. Matkoilla käyn usein paikallisessa ruokakaupassa, joka mielestäni kertoo paljon maasta ja kansasta, elintasosta mutta myös maan oman kulttuurin elinvoimaisuudesta monikansallisten tuotemerkkien varjossa tai rinnalla – riippuen siitä miten hyvin paikallinen kulttuuri on pitänyt pintansa.
Kun oppii tuntemaan vieraita kulttuureja ja maita syntyy suurempi ymmärrys ja usein myös suvaitsevaisuus kunhan asioihin suhtautuu avoimin mielin. Näin rakentuu myös rauha – klisee ehkä, mutta ei täysin tuulesta temmattu.
Ihmisten välistä yhteyttä ja tämän merkitystä ei voi liioin korostaa. Lyhyet kohtaamiset maailmalla ventovieraiden ihmisten kanssa voivat olla arvokkaimpia matkamuistoja.

Toinen koti

Joillekin ihmisille matkailu on maiden bongailua. Jossain kohdassa omaa ”matkailuhistoriaani” laskin ehkä maita aktiivisesti (joskin enemmänkin huvikseni ”pinpointtaamalla” omaksi huvikseni kartalta missä olen käynyt), mutta väitän että tämä on minun kohdallani jäänyt sittemmin taka-alalle. Maiden lukumäärä tulee ohessa, mutta kuten itse matka on usein päämäärää tärkeämpi (tosin onhan se päämääräkin tärkeä!) matkan sisältö ja kohteiden mielenkiintoisuus ovat tärkeämpiä. Mielenkiintoiseen kohteeseen voi hyvinkin palata uudestaan vaikka omalla kohdelistalla olisi pitkäkin rivi vielä käymättömiä matkakohteita odottamassa. Itse olen aina onnellinen saadessani palata jälleen kohteeseen josta pidän. Etenkin jos kohde kuuluu omaan ’sielunmaisemaan’ ja tuntuu toiselta kodilta. Tälle on hyvä saksankielinen ilmaisu: Zweite Heimat.

Seikkailun tunne

Matkan suunnitteluun kuuluu mielestäni aina tiettyä kihelmöintiä ja jännitystä, joskus jopa matkakuumetta kun matkavalmistelut ovat kiihkeimmillään. Kun on matkustanut paljon huomaa kuitenkin usein, että kihelmöinti jää vähemmälle. Vaikka mielellään lähteekin reissuun, joskus saattaa jopa lähtöä edeltävänä iltana tuntua siltä, että mieluummin jäisi kotiin… Rva Ruususen lainaama kappale Jantso Jokelinin ”Matkaopas ei-minnekään” -kirjasta pureutuu ongelmaan joka korostuu mitä enemmän on nähnyt: Paitsi että nykytekniikka lisää kontrollin tunnetta ja poistaa eksymisen pelkoa, se myös tekee maailmasta vähemmän jännittävän. Seikkailun maku laimenee ja tuttu tai tutunoloinen saattaa joskus tuntua miltei tylsältä kun kaikki on hallinnassa. Itselläni vatsanpohjaan ilmestyi pitkästä aikaa perhosia ja myönteistä matkakuumetta viimesyksyisen New Yorkin matkan alla, kun kohteena oli ”suuri ja tuntematon” joka kaikenlisäksi sijaitsi minulle tuntemattomassa maanosassa.

Totuus on kuitenkin, ettei aina tarvitse mennä kovinkaan kauas löytääkseen mielenkiintoista nähtävää; pääasia on, että matkaan lähtee avoimin mielin. Usein on lähiympäristölleen sokea, ja lähikohteet ovat liiankin lähellä löydettäviksi. Matkan kesto tai kuljettu matka eivät kuitenkaan tee matkasta arvokasta. Aidot ja koskettavat elämykset sekä kohtaamiset antavat sitä vastoin aina aihetta tarinalle!

Kiitos inspiraatiosta tähän pohdiskeluun rva Ruusunen!