Dubrovnikista tekemällämme päiväretkellä Montenegroon alkumatkan kohteet olivat Kotor ja huikaiseva vuoristotie P1. Njegušin laaksosta matka jatkui välipalatauon jälkeen eteenpäin Cetinjen kaupungin kautta kohti Budvaa.
Laskeutumassa alas vuoristosta kohti Cetinjen kaupunkia. Kuva: © Matkoilla-blogi
Matkatessamme vuoristolaaksosta rannikkoa kohti ensimmäinen isompi taajama vastaan tullut taajama oli Cetinjen kaupunki. Kyseessä on Montenegron vanha pääkaupunki, ja vaikka Podgorica onkin nykyään pääkaupunki presidentin virka-asunto on edelleen Cetinjessä, 1800-luvun lopulla kruunuperilliselle rakennetussa ”Sinisessä palatsissa”. Noin 15.000 asukkaan Cetinje näytti bussin ikkunasta hieman surumieliseltä kaupungilta; varmaan syystäkin, sillä meille kerrottiin, että kaupunki oli hiljentynyt merkittävästi sen jälkeen kun useat tehtaat olivat lopettaneet toimintansa. Valitettavasti emme pysähtyneet Cetinjessä, sillä itseäni olisi kiinnostanut kulkea hetken kameran kanssa hiljaisen tuntuisessa kaupungissa, joka on turistikohteiden ulkopuolella.
Cetinjen hiljaiseloa. Kuva: © Matkoilla-blogi
Melko korkealla sijaitsevasta Cetinjestä (650 mpy) tie laski edelleen kohti kohti merenpinnan tasoa ja Budvan Rivieraa. Budvan kaupunki on Montenegron tärkein matkailukaupunki, joka tilastoi lähes puolet koko maan vuosittaisista matkailijoista ja yöpymisistä. Asukkaita kaupungissa on reilut 10.000, ja hauska yksityiskohta on muuten, että kaupungissa on eniten miljonäärejä asukasta kohden – eräiden väittämien mukaan kokonaiset 200! Tämä osaltaankin varmaan selittää marinan monet isot, loisteliaat veneet.
Vaikkakin Budvan historia juontaa juurensa aina noin vuoteen 500 e.Kr. voimakkaimman leiman kaupungille löivät venetsialaiset, jotka hallitsivat kaupunkia 1400-luvulta aina 1700-luvun loppuun saakka. Tämän päivän Budva on kaupunkikuvaltaan moderni ja uudempien rakennusten hallitsema lukuunottamatta pienelle niemelle rakennettua, muurien ympäröimää vanhaa kaupunkia.
Vanha kaupunki pieni ja kompakti kokonaisuus sokkeloisista (ja sinänsä viehättävistä) pikkukujista ja aukioista muurien suojissa. Ravintoloita ja kahviloita on runsaasti ja kaupoista valtaosa on turistikauppoja. Vanhankaupungin liikkeiden kylteistä päätellen huomattava osa Budvaan tulevista matkailijoista puuhuu venäjää äidinkielenään. Vanha kaupunki kärsi tuntuvia vahinkoja maanjäristyksessä vuonna 1979, mutta jälleenrakennettiin tämän jälkeen täysin.
Budvan vanha kaupunki. Kuva: © Matkoilla-blogi
Budvan vanha kaupunki. Kuva: © Matkoilla-blogi
Kävimme aikaisella illallisella Budvan vanhassa kaupungissa Bistro R-nimisessä ravintolassa. Viehättävällä, viiniköynnösten kattamalla terassilla nautimme hyvästä ruoasta ja mukavan iloisesta ja rennosta palvelusta hiljaisessa iltapäivässä. Juttelimme tarjoilijan kanssa, ja hän kertoi olevansa mielissään siitä, että sesonki oli nyt kääntymässä loppuaan kohden:
-On enemmän aikaa jutella turistien kanssa, kun ei ole niin kiire!
Sesongin loppupuolella ravintolahenkilökunnalla kesän kiireet olivat jo takanapäin ja hymy herkässä. Kuva: © Matkoilla-blogi
Vaikutelma kaupungista parin tunnin pysähdyksemme perusteella on, että tämä on tyypillinen rantakohde, jossa auringonotto ja rantaelämä ovat vahvemmassa roolissa eikä niinkään tulla historialliset elämykset. Lyhyen pysähdyksen perusteella me emme valitisisi Budvaa lomakohteeksi, mutta tämä tietysti makuasia. Sinänsä ei Budvassa ollut mitään vikaa, mutta kaupunki ei vaan kolahtanut meille.
Iltapäivän jo kääntyessä illan puolelle aloitimme matkan takaisin kohti Dubrovnikia. Ohitimme Tivatin lentokentän ja ylitimme Kotorin vuonon ennenkuin saavuimme takaisin Kroatian rajalle, jonka rajamuodollisuudet olivat erittäin sujuvia – itse asiassa jopa hämmästyttävän sujuvia kun ottaa huomioon, että kyseessä on EU:n ulkoraja,
Matkalla kohti Dubrovnikia Kotorin vuono ylitettiin lautalla. Kuva: © Matkoilla-blogi
Tämä bussiretki oli oikeastaan ensimmäinen kokemus pitkään aikaan melko tyypillisestä ”seuramatkaretkestä”. Pidimmekö ja lähtisimmekö uudestaan? Väitän, että lähtisimme (ja lähdimmekin toiselle retkelle Mostariin). Vaikkakin arvostamme yleensä omin päin kulkemista ja mahdollisuutta liikkua oman aikataulun ja mielenkiinnon kohteiden mukaan valmisretkilläkin on omat hyvät puolensa, tärkeimpänä ehkä vaivattomuus: retkellä sai keskittyä maisemien ihailuun (pakko myöntää, että itse en olisi pystynyt ajamaan kyseitä tietä, sillä jo bussin penkissä istuminen tuotti ajoittain korkeanpaikankammolaiselle hieman haasteita jylhimmissä kohdissa.
TÄMÄ KIRJOITUS ON SEITSEMÄS SARJASSA POSTAUKSIA DUBROVNIKISTA, JOSSA VIETIMME LOPPUKESÄN KAUPUNKILOMAVIIKON SYYSKUUSSA 2015. AIKAISEMMAT POSTAUKSET LÖYTYVÄT TÄSTÄ, TÄSTÄ, TÄSTÄ, TÄSTÄ, TÄSTÄ JA TÄSTÄ.
PYSY MUKANA MATKOILLA SEURAAMALLA BLOGIN FACEBOOK-SIVUJA, TWITTER-TILIÄ JA INSTAGRAMIA
