Euroopan maat ovat meille vuosien varrella tulleet melko tutuiksi, mutta Balkanin niemimaa oli meille viime syksyyn saakka täysin valkoinen läikkä kartalla. Dubrovnikista käsin päätimme lähteä tutustumaan myös naapurimaihin; ensimmäisenä vuorossa oli etelänaapurissa sijaitseva Montenegro.
Tällä kertaa olimme jo etukäteen päättäneet jättää autonvuokrauksen väliin ja keskittyä maisemista nauttimiseen opastetuilla retkillä. Ensimmäisen kokopäiväretken yhtenä pääkohteena oli UNESCO-kaupunki Kotor, josta jatkettiin mahtavissa vuoristomaisemissa kohti Budvaa.
Dubrovnikista ei ole kovinkaan pitkä matka Montenegron rajalle, ja alkumatkan kauniin, rannikkoa seuraavan korkealla kulkevan maisematien jälkeen siirryttiin sisämaamasiemiiin. Rajanylitys sujui ilman suurempia viivytyksiä, ja vajaan tunnin jälkeen saavuttiin Montenegron puolella jälleen merimaisemien ääreen, Kotorinlahdelle.
Tämä vuonomainen, sisämaahan työntyvä merenlahti muistuttaa hyvin paljon norjalaista vuonomaisemaa. Vuonossa näkyy vähän väliä osteriviljelmiä ja melko isotkin risteilijät lipuvat vuorenseinämien välissä kohti Kotoria.
Maantie mutkittelee pienten kaupunkien ja kylien läpi ja matkanteko on siksi suhteellisen hidasta. Mikäli matkaa haluaa jouduttaa vuonon pääsee myös ylittämään lossilla Kamenarista Lepetaniin (lauttamatka kestää n. 10 minuuttia), mutta me kiersimme siis koko vuonon ympäri.
Kotorissa ohjelmassa oli parin tunnin pusäjdus. Pienessä, muurien ympäröimässä kaupungissa turisteja oli enemmän kuin tarpeeksi, sillä kyseisenä päivänä kaupungissa oli käymässä yhteensä neljä risteilyalusta. (Yksi aluksista oli kiinnittynyt laituriin aivan kaupungin keskustan tuntumaan. Kotor on sikäli harvinainen kohde, että risteilijä pääsee kiinnittymään aivan kaupungin keskustaan; useimmat toki olivat lahden keskellä ankkurissa, tender boat-veneiden varassa).
Kotor on vuodesta 1979 kuulunut UNESCO’n maailmanperintölistalle ja on yksi Adrianmeren alueen parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kaupungeista. Kaupunki on on aikojen saatossa ollut tunnettu monella eri nimellä (Acruvium, Cattaro ja Kotor), ja hallitsijoitakin on ollut monia. Yksi pitkä, uhtäjaksoinen aikakausi elettiin kuitenkin vuosina 1420-1797 kun Kotor oli Venetsian tasavallan alaisuudessa; tältä aikakaudelta kaupunki on myös saanut paljon vaikutteita nykyiseen ulkomuotoonsa venetsialaisen rakennustyylin kautta.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on mielestäni, että ensimmäisen maailmansodan aikana Kotor oli Itävallan-Unkarin viidennen laivaston tukikohta ja täällä käytiin myös eräitä sodan kovimmista taisteluista. Vuonna 1918 kaupunki liitettiin Jugoslaviaan ja sitä ryhdyttiin kutsumaan Kotoriksi.
Kotorin vanhalle keskustalle leimaa antavia ovat kapeat kujat, pienet pihat ja sokkeloinen kaipunkikaava (onko sitä edes?). Vanhassa kaupungissa asukkaita on ainoastaan vajaa tuhat.
Kartasta ei siis Kotorissa ollut paljon hyötyä, toisaalta keskusta on niin pieni että suurta eksy,isen vaaraa ei ole; muurit tulevat aina ennemmin tai myöhemmin vastaan. Keskiaikainen muuri jatkuu muuten kaupungin yläpuoloseen rinteeseen 4.5 kilometrin pituisena. Rinteessä on myös poeni kappelo, jonne johtaa kivetty polku/portaat. Vaikka emme olletkaan suunnitellet pysähdyksemme aikana kiivetä ylöspäin ihailemaan maisemia kävimme kuitenkin kurkkaamassa portilla saakka (ylösmenosta peritään tietenkin pääsymaksu – kauppa se on kun kannattaa…). Hyväjalkaisellekaan emme suosittele patikkapolkua ilman tukevia kenkiä, sateella ei myöskään (liukkaiden kivien takia).
Maanjäristykset ovat koetellet Kotoria useampaan otteeseen: 1563, 1667 ja viimeisen kerran 1979, jolloin puolet vanhasta kaupungista tuhoutui. Järistys vaati 100 uhria ja St. Tryphonin katedraali vaurioitui pahoin.
Entisen Enkelien Neitsyen luostarin pihalle istutettiin vuoden 1667 maanjäristyksen jälkeen mustapoppeli (huomatkaa alla olevassa kuvassa paperiset enkelit poppelissa!). Mustapoppelit voivat kasvaa 35 metrin korkuisiki ja elää satoja vuosia (tämä yksilö jo miltei 350 vuotta!)
Mitä pidimme Kotorista ja suosittelemmeko käyntiä?
Mikä ettei – sokkeloinen, muurien ympäröimä vanhakaupunki on tunnelmallinen ja omalla tavallaan viehättävä, mutta kuitenkin Dubrovnik miellytti meitä enemmän. Kotor on varmaankin aivan erilainen illalla sen jälkeen kun risteilijät ovat nostaneet ankkurinsa ja turistibussit suunnanneet eteenpäin. Ajatus siitä, miltä kaupunki tuntuisi kun viimeiset päiväturistit ovat jättäneet kaupungin ja jäljellä viipyvät enää kaupungissa yöpyvät matkailijat kutkuttaa kieltämättä. Ehkä ensi kerralla…
Kotorista matka jatkui kohti vuoristoa ja Cetinjen kautta Budvaan; näistä tunnelmista enemmän seuraavassa postauksessa, joten pysy kanavalla!
TÄMÄ KIRJOITUS ON NELJÄS SARJASSA POSTAUKSIA DUBROVNIKISTA, JOSSA VIETIMME LOPPUKESÄN KAUPUNKILOMAVIIKON SYYSKUUSSA 2015. AIKAISEMMAT POSTAUKSET LÖYTYVÄT TÄSTÄ , TÄSTÄ JA TÄSTÄ
PYSY MUKANA MATKOILLA SEURAAMALLA BLOGIN FACEBOOK-SIVUJA, TWITTER-TILIÄ JA INSTAGRAMIA