Pysähdyttyämme pari tuntia Kotorissa, retkipäivämme matka jatkui kohti uusia kohokohtia. Bussin nokan kääntyessä kohti Lovcenin kansallispuistoa sana serpentiinitie tulisi nimittäin saamaan meille aivan uusia ulottuvuuksia.
Kotorin keskustasta Lovćenin kansallispuistoon, Njegušiin vievä P1-tie lähtee hiljalleen nousemaan ylöspäin. Kaupungin takana kohoava, jyrkkä vuorenseinä vihjaa, että kohta noustaan enemmänkin… Melko pian vastaan tulevat ensimmäiset neulansilmämutkat mutta tie on edelleen melko leveä, ja puna-valkoiset kaiteet tukevan näköisiä.
P1-tien alkumutkia. Kuva: © Matkoilla-blogi
P1-tien alkumutkia. Kuva: © Matkoilla-blogi
Pikkuhiljaa tie kuitenkin muuttuu kapeammaksi, ja kohtaamisissa (etenkin isompien ajoneuvojen kanssa) kuljettajalla on syytä olla kieli keskellä suuta. Yhtäjaksoiset metallikaiteet vaihtuvat betonisiin kaikkein jyrkimmissä kohdissa, mutta enimmäkseen tiellä on vaan betonisia reunakiviä paikka paikoin. Tässä tien kuuluisimmassa osassa, tie nousee 8,3 kilometrin matkalla 458 mpy’stä 881 mpy’hyn 16 neulansilmämutkan kautta tien keskimääräisen jyrkkyyden ollessa n. 5%.
Mutkia riittää aina vain matkalla ylöspäin. Kuva: © Matkoilla-blogi
Mitä ylemmäs matka jatkuu, sitä kapeammaksi tie tuntuu muuttuvan. Enää ei ollut puhettakaan siitä että isommat ajoneuvot olisivat pystyneet kohtaamaan missaä vaan ja pienempienkin autojen kohtaamiset saivat välillä pulssin kohoamaan reilusti ollessamme rotkon puolella. Jossain vaiheessa mietimmekin jo, onko tie oikeasti kaksisuuntainen, vai onko siellä käytössä jonkinlainen kellonaikoihin perustuva yksisuuntaisuus? Ilmeisesti ei, koska autoja tuli vähän väliä vastaan.
Pakko on myöntää, että itseäni hieman hirvitti mutkan nro 20 jälkeen – sen verran hurjia mutkia ja pudotuksia oli jo nähty ja edessä oli vielä viisi mutkaa ennen näköalapaikkaa. Tie ei ole korkeanpaikan kammosta pahasti kärsiville miellyttävä (ja edes suositeltava), etenkin kun kaiteet ovat monessa kohdassa olemattomat. Tien päällyste oli onneksi suhteellisen hyväkuntoinen, tosin reunat eivät kaikissa kohdissa näyttäneet kovin tukevilta.
…kohta enää taivas rajana. Kuva: © Matkoilla-blogi
Kapean P1-tien kaiteet eivät ihan kaikkialla vakuuttaneet. Kuva: © Matkoilla-blogi
P1-vuoristotie on mainittu maaailman hurjimpien serpentiiniteiden joukossa, ja matkattuamme tietä pitkin allekirjoitan väitten hyvinkin. Alpit kun sattuvat olemaan sydäntämme lähellä olemme matkoillamme kulkeneet useita vuoristoteitä, mutta mikään ei mielestämme yllä ”hurjuuspisteissä” tälle tasolle. Grossglockner Hochalpenstraßekin on tähän tiehen verrattuna ”piece of cake” (myös itse ajettuna), vaikkakin kulkee huomattavasti korkeammalla (ko. tien korkein kohta n. 2.500 mpy). Mielestäni ainoa P1-tietä vastaava tie on Norjassa sijaitseva Peikonpolku, joka kuten P1-tiekin ei kulje kovinkaan korkealla merenpinnasta; molemmat kuitenkin kiipeilevät ylöspäin melko jyrkkää vuorenseinää pitkin lyhyellä matkalla.
Näköalapaikalla. Kuva: © Matkoilla-blogi
Korkeimman kohdan pysähdyspaikan maisemat yli Kotorin vuonon kuitenkin palkitsivat, enkä nämä maisemat nähtyäni mistään hinnasta olisi jättänyt tätä retkeä väliin. P1 tarjoaa mahtavia maisemia ja on kieltämättä hurjimpia serpentiiniteitä, joissa olemme ikinä olleet.
Näköalapaikalta matka jatkui kohti Njegušin laaksoa, joka sijaitsee Lovćenin kansallispuistossa. Laakso ja pienenpieni kylä on kuuluisa Pršutista (eli kinkusta, täkäläinen nimi prosciutto’lle) ja Siristä, eli juustosta.
Lovcenin kansallispuiston vehreämpää maisemaa. Kuva: © Matkoilla-blogi
Karun kauniiden maisemien läpi matka jatkui taukopaikalle, jossa kunnon retkiohjelmahengessä maisteltiin paikallisia herkkuja kylmän oluen kera. Hurjahkon serpentiinitien jälkeen voin kertoa, että maistui melkoisen hyvältä…
Lounastauko Lovcenin kansallispuistossa. Kuva: © Matkoilla-blogi
Tauon jälkeen edessä oli vielä laskeutuminen vuoristosta Cetinjin kautta kohti rannikolla sijaitsevaa Budvaa.
TÄMÄ KIRJOITUS ON VIIDES SARJASSA POSTAUKSIA DUBROVNIKISTA, JOSSA VIETIMME LOPPUKESÄN KAUPUNKILOMAVIIKON SYYSKUUSSA 2015. AIKAISEMMAT POSTAUKSET LÖYTYVÄT TÄSTÄ, TÄSTÄ, TÄSTÄ JA TÄSTÄ .
PYSY MUKANA MATKOILLA SEURAAMALLA BLOGIN FACEBOOK-SIVUJA, TWITTER-TILIÄ JA INSTAGRAMIA
2 kommenttia
Teimme jokunen vuosi sitten samaisen retken; mukana oli nuori jenkkityttö, joka korkeanpaikankammoisena makasi penkeillä ja tuijotti koko nousun ajan keskikäytävän mattoa 😉
Jotensakin ymmärrän kyllä itsekin jonkin verran korkeanpaikan kammoa potevana tämän melko hyvin tämän tien kohdalla. Jostain kumman syystä kammo ei hirveästi vaivaa serpentiiniteillä (kunhan ei itse tarvitse ajaa).
Mikä teidän arvio tiestä ja pidittekö?