Montserratin luostari oli otettu matkan varrelle tutustumiskohteeksi lähtiessämme viime syksynä Barcelonasta Androrran retkelle. Lupasinkin teille erillisen, kuvapainotteisen postauksen luostarista – pöytä on katettu, olkaa hyvät!
Montserratin luostari tunnetaan myös hieman pidemmällä nimellä: Santa Maria de Montserrat. Luostari sijaitsee vajaa 50 km Barcelonasta luoteeseen, 1200 metriä laakson yläpuolelle kohoavalla kalliotasanteella, vuorella joka on myös Katalonian alankoalueen korkein kohta. Luostaria lähestyttäessä huomio kiinnittyy jo kauempaa vuoren erikoiseen muotoon. Piikikkäät mutta silti pyöristetyt huiput olivat kuin suoraan Aku Ankan vuoristomaisemista, eivätkä melkein näyttäneet todellisilta.
Luostarin historia juontaa juurensa aina vuoteen 888, mutta Napoleonin joukot tuhosivat luostarin myöhäiskeskiaikaiset rakennukset vuonna 1811. Nykyiset rakennukset on pääasiassa rakennettu 1800-luvun lopulla. Luostarin poikakuoro kuuluu Euroopan vanhimpiin.
Montserratin benediktiiniläisluostarin suurin aarre on ”Musta neitsyt” (”La Moreneta”): nimi viittaa veistoksen tummaan, miltei mustaan ihonväriin. Legendan mukaan veistos olisi yhden Jeesuksen opetuslapsen työtä, tutkimuksissa sen syntyajaksi on kuitenkin määritelty n. 1200-1300-luku.
Mikäli käytettävissä ei ole vuokra-autoa Barcelonasta tehdään myös ruonsaasti erilaisia päiväretkiä Montserratin luostariin ja omatoimisesti perille pääsee myös junalla Placa Espanyalta, josta matka kestää noin tunnin (+parikymmetä minuuttia viimeistä etappia varten). Perillä voi valita kahden vaihtoehtoisen aseman välillä: ”Aeri Montserrat”, josta lähtee köysirata luostariin, tai ”Monistrol Montserrat”, josta lähtee hammasratajuna huipulle (Cremallera Funicular).
Me siis matkasimme luostariin vuokra-autolla ja valitsimme hammasratajuna-vaihtoehdon viimeiselle etapille – korkeanpaikankammoiselle köysiratavaihtoehto (jota pysähdyimme ällistelemään ensimmäisellä parkkipaikalla Barcelonasta päin lähestyessämme) ei näyttänyt vaihtoehdolta: Pieni keltainen, kypsään keski-ikään ehtinyt kabiini, joka nousi suoraan kohti huippua ilman vaijerin kannatustorneja välissä (lue: kabiinin alla paljon tyhjää – ei kiitos…). Siispä jatkoimme pari kilometriä eteenpäin Cremallera Funicular-asemalle, jonka yhteydessä oli iso parkkitalo ja valtava bussiparkki – tästä jo saattoi päätellä, että luostariiin olisi tutustumassa muitakin kuin me.
Hammasratasjunan kyyti oli tasainen, ja parissakymmenessä minuutissa vihreä mato oli saavuttanut Montserratin aseman.
Ylhäällä nähdessämme lähestyvän, keltaisen köysirata-kabiinin olimme entistä vakuuttuneempia siitä, että juna oli meille oikea kulkuväline!
Ensihämmästys kun tulimme ulos asemarakennuksesta oli luostari-alueen koko: Usean, isokokoisen rakennuksen lisäksi aseman ulkopuolella oli melko kookas parkkialue – tänne olisi siis myös voinut ajaa ylös asti… Tarkemmin ajatellen ei ehkä kuitenkaan – juna tuntui edelleenkin hyvältä vaihtoehdolta…
Toisella hammasratajunalla olisi voinut jatkaa vielä jyrkempää rataa vuoren huipulle (yläasema jää alla olevassa kuvassa hieman kuvan ulkopuolelle, vasemmassa yläkulmassa).
Näköalapaikalta avautui näköala yli Katalonian alankoalueen. Alla olevassa (ei välttämättä kovinkaan kauniissa) rakennuksessa etualalla sijaitsi luostarin ravintola, joka muistutti hyvin paljon kouluruokalaa sekä kokonsa että ruokansa puolesta. Toisaalta suureesta kävijämäärästä johtuen ymmärtää hyvin tehokkuuden tarpeen.
Aikaa kului luostarivierailuun meillä vajaa neljä tuntia matkoineen ylös ja alas ja enemmänkin aikaa olisi saanut siellä kulumaan. Mikäli haluaa käydä myös ylimmällä huipulla, nähdä multimediaesityksen ja jonottaa ”Mustalle Neitsyelle” aikaa on hyvä varata enemmänkin. Omatoimimatkaajan (joka ei osallistu bussiretkeen Barcelonasta) on hyvä varata koko päivä aikaa retkeen, jotta ehtii ilman stressiä perehtymään melko laajaan alueeseen.
7 kommenttia
Todella upeita kuvia! Tuollaiset näköalat ovat niin upeita erityisesti siksi, että Suomessa ei ole totuttu samankaltaisiin pinnanmuotoihin. Siksi jaksan aina ihmetellä vuoristoja 🙂
Kiitos – kiva kun pidät! Sama juttu itsellä – vuoristoseudut (ja etenkin Keski-Euroopan alpit) ovat aina kiehtoneet itseäni, ehkäpä juuri siksi, että eroavat niin paljon siitä mihin ollaan täällä Suomessa totuttu.
Olen käynyt Espanjan etelärannikolla yli 20 kertaa ja haluaisin oman asuinpaikkani olevan samankaltainen: merenranta (järvikin käy) toisella puolella ja vuoret toisella puolella… täydellistä 🙂
No siinä reissumäärässä ehtii jo perehtyä paremminkin alueeseen; mikä on sinun suosikkikohteesi & onko jotain omia ”mansikkapaikkoja”?
Tarkennettuna erittäin pieneen alueeseen :P. Tuttavillamme on kämppä Benalmadena Costan huvivenesatamassa Puerto Marinassa, joten olemme vuokranneet sitä yleensä vähintään kerran vuodessa parin viikon ajaksi. Se on tavallaan toiminut kesämökkinämme.
Kyseinen alue on siis erittäin tuttua, mutta onhan se melko turistimaista seutua. Kyseinen huvivenesatama on kiva paikka ja kaupungin yllä olevalle vuorelle pääsee köysirataa pitkin. Se on yksi suosikkipaikoistani tuolla alueella. Varsinkin, jos vuorelle menee auringonlaskun aikaan :).
Granada on myös todella hieno ja aito espanjalainen kaupunki, jossa kannattaa käydä, jos ei vielä ole ehtinyt sinne. Myös Nerja on kiva pikku kylä, jonne voi tehdä päiväretken. Siellä on todella turkoosia vettä toisin kuin monilla muilla rannikkoalueilla.
Luostarissa kannattaa ehdottomasti käydä jos Barcelonaan menee. Juna ja hammasratajuna loppumatkalle. Sunnuntaina yleensä konsertti klo 12, (noin puoli tuntia) jonka turistit pilaavat hälinällä?! Musta neitsyt on kokemus, jos jaksaa jonotta väh. puoli tuntia. Näköalat matkalla huikeat!
Kiitos kommentista Jokke!
Samaa mieltä, että Montserrat on käynnin arvoinen kohde. Näköalat ovat jo junasta huikeat, köysiradasta varmaankin vielä hurjemmat.