Paimion Parantola – Suomen seuraava UNESCO-kohde?

Voiko arkkitehtuurilla ja nykyaikaisille teknisillä ratkaisuilla olla merkitystä sairauksien hoidossa? Niin uskottiin ainakin kun Alvar Aalto suunnitteli vuonna 1933 valmistuneen Paimion Parantolan, varsinaisen funkkisarkkitehtuurin helmen. Kohde ei (vielä) kuulu UNESCOn maailmanperintökohteisiin – perusteita mielestäni kuitenkin olisi.

Selkälinjainen funkkisarkkitehtuuri on aina kuulunut suosikkeihini – yksinkertaisuus ja selkeä, isot pinnat miellyttävät silmääni. Niinpä lähdimme alkukesän viikonloppuna sunnuntaiajelulle tutustumaan nyt yleisölle avattuun Paimion Parantolaan. Olin varannut meille liput puolentoista tunnin opastetulle kierrokselle – suosittelen ehdottomasti, vaikka myönnänkin, että mietin varatessani, josko kierros olisi liian pitkä. Huoli oli kuitenkin turha, sillä erinomaisen oppaan johdolla aika kului kuin siivillä kun hän avasi sairaalan historiaa ja Aaltojen suunnittelufilosofiaa parantolan ympärillä.

Paimion Parantolasta muodostui  Alvar Aallon kansainvälinen läpimurtoteos, mikä on täysin ymmärrettävää, sillä tämä kokonaistaideteos on kerrassaan upea ja näkemisen arvoinen. Tässä kohtaa on kuitenkin myös hyvä muistuttaa, että Paimion Parantola on Alvar ja Aino Aallon yhdessä luoma kokonaisuus – liian usein unohdetaan Aino Aallon keskeinen rooli monessa työssä, vaikka usein molemmat signeerasivatkin suunnittelutyöt. Paimion parantolankin sisustuksessa on Ainon kädenjälkeä, joskin se on ehkä vahvemmin näkyvillä Noormarkussa sijaitsevassa Villa Maireassa.

Paimion parantolan metsänpuoleinen ulkoseinä (pääkuvassa) toi muuten minulle mieleen yhden toisenkin Aallon suunnitteleman rakennuksen – ajatteletkohan samaa rakennusta kuin minä?

Funkkisarkkitehtuuri sairaalan toiminnan ytimessä

Paimion parantolassa korostuvat funkkikselle tyypilliset selkeät linjat ja pyöristetyt muodot. Nämä ovat myös hyvin linjassa sen kanssa, että keuhkoparantolassa tärkeä siivous pyrittiin tekemään  mahdollisimman helpoksi. Tätä ajatellen myös valaisimet on varustettu suojakuvuin ja viherkasveille oli varattu leveä tila ikkunalasien välissä. Käytävien pitkät ikkunarivit mahdollistavat valon ja varjojen leikin käytävillä, joita leimaa kirkkaiden värien käyttö: tunnusomaisimpia lienevät keltainen sekä sininen, joista jälkimmäinen on sittemmin tullut tunnetuksi ”Paimion sinisenä”.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli myös uusien teknisten innovaatioiden ja ratkaisujen käyttö sairaalassa, mikä perusteltiin sillä, että tämä loi myös kuvan edistyksellisestä hoidosta. Paimion parantolassa oli mm. Pohjoismaiden ensimmäinen maisemahissi!

Myös sairaalan sisustuksessa on Aaltojen kädenjälki: Paimio-tuoli, syntyi vuonna 1928 osana Paimion parantolan suunnittelutyötä. Tuoli edustaa funktionalismia parhaimmillaan, jossa suunnittelun pohjana oli tervehtymisen edistäminen: laittamalla kädet selän takana olevaan ”putkeen” rintakehä avautuu ja hengitys tehostuu.

Sairaalan arki – rutiineja kuukaudesta toiseen

Elämän on täytynyt olla keuhkoparantolassa hyvinkin erilaista, mutta ennen kaikkea pitkäveteistä. Vaikka potilaat elivät tavallisissa vaatteissa, arki oli tiukasti rutiinien sääntelemää, päivästä ja kuukaudesta toiseen. Ja ympäristö oli kaikesta huolimatta sairaalamainen sairaalavuoteineen ja sylkykuppeineen.

Keskimäärin parantolassa vietettiin 7 kk, mutta karu tosiasia oli myös että ainoastaan kolmasosa parani. Toiselle kolmannekselle jäi hoidoista huolimatta pysyviä vammoja ja epäonnisin kolmannes ei koskaan kotiutunut sairaalasta.

Kuten monet muutkin maamme keuhkoparantoloista myös Paimion parantola rakennettiin keskelle havumetsää, jossa puhdas ilma edisti tervehtymistä. Keskeisen osan hoidosta muodostikin ulkoilu ulkoterasseilla, ns. makuuttaminen, 3 x 2 h päivässä, josta keskipäivän ulkoilu oli hiljainen, jolloin potilaat eivät saaneet puhua keskenään. Tätä perusteltiin sillä, että potilaiden piti silloin keskittyä ainoastaan hengittämiseen. Makuuttaminen suoritettiin säässä kuin säässä, kylmään vuodenaikaan käytetiin alla olevan kuvan turkismakuupusseja.

Kattoterassin lippa oli alunperin paljon lyhyempi, joten sitä pidennettiin myöhemmin, jotta se antaisi paremman suojan säiden vaihteluille. Näköalat kattoterassilta (jossa pääsee käymään ainoastaan 1½ tunnin opastetulla kierroksella) ovat kauniit, mutta siihenkin on varmaan turtunut kun sitä katsellut 6 tuntia päivässä, säässä kuin säässä.

Oli parantolassa toki myös sosialista elämää, johon kuuiluivat mm. avarassa ruokasalissa järjestetyt elokuvanäytökset.

Parantola muodosti tiiviin yhteisön, sillä henkilökunnan asunnot sijaitsivat alunperin samassa rakennuksessa. Huomionarvoista on myös henkilökunnan suhdeluku potilaisiin – vain 12 hoitajaa ja yhteensä 239 potilasta!

Paimion parantola tänään

Rakennuksen sairaalakäyttö loppui vasta vuonna 2015. Rakennus irtaimistoineen luovutettiin Paimion Parantola-säätiölle lokakuussa 2020

Paimion parantola on ollut Suomen UNESCO-kohteiden ehdokaslistalla vuodesta 2004, ja se yritettiin saada vuonna 2006 mukaan listalle, mutta silloin parantolaa ei valitettavasti hyväksytty.

Itse olen sitä mieltä, että jos jokin suomalainen arkkitehtuurikohde pitäisi lisätä UNESCOn maailmanperintölistalle niin se on Aaltojen suunnittelema rakennus. Tuskin nimittäin mitään muuta rakennustaiteeseen liittyvää nimeä assosioidaan kansainvälisesti yhtä vahvasti Suomeen kuin Aalto.

Ai niin, se toinen Aallon suunnittelema rakennus, joka tuli mieleeni Paimion parantolasta? No se on Helsingin Katajanokalla sijaitseva Enso-Gutzeitin talo, joka valmistui vuonna 1962- kävikö tämä sinullakin mielessä?

Paimion parantolaan pääsee nykyään tutustumaan opastetuilla kierroksilla ja alueella on myös mahdollisuus yöpyä. Lisätietoja näistä Paimion parantolan kotisivuilla,

Onko sinulla joitakin funkkisarkkitehtuurin suosikkeja? Kerro kommenteissa omat suosituksesi!