Polin – Puolan juutalaisten historian museo Varsovassa

by Alex | Matkoillablogi.fi

Olemme Itä-Euroopan kohteissa käydessämme usein tutustuneet juutalaisten historiaan, joka on etenkin Puolassa vahvasti esillä. Myös Varsovassa olimme aiheen parissa kun vierailimme Puolan juutalaisten historiaa esittelevässä Polin-museossa.

Polin esittelee Puolan juutalaisten historiaa varsin perusteellisesti. Tämä on sinänsä museoissa ihan hyväkin piirre, ongelma on vaan usein siinä, että keskivertoturistin aikataulu ja etenkin jaksaminen loppuu kun museo on hyvin seikkaperäinen ja yksityiskohtainen. Paikallisasukkaan on tietysti aina mahdollisuus jakaa museon antia useammalle käynnille, mutta matkailijalla kun harvoin on tätä mahdollisuutta olisi hyvä jos tämäntyyppisissä, asiaan laaja-alaisesti perehtyvissä museoissa olisi mahdollisuus valita myös ”kevennetty versio” kierroksesta. Tietysti sillä tavalla kuratoituna, ettei kokonaiskuva museon annista kärsisi.

Vahva museokokemus kaikille aisteille

Polin-museon perusnäyttely johdattaa kävijän Puolan juutalaisten 1000-vuotiseen historiaan ja valottaa miten juutalaiset asettuivat Puolaan ja miksi Puolasta tuli yksi suurimmista juutalaisten keskittymistä maailmassa. Museo kertoo taiteen, pienoismallien ja multimedian kautta kautta juutalaisesta kulttuurista ja uskonnosta – esillä on tietysti myös kappale synkintä maailmanhistoriaa osiossa, jossa kerrotaan Varsovan ghetosta ja holocaustista. Polin-museo itse asiassa sijaitsee alueella, jossa toisen maailmansodan aikana sijaitsi Varsovan ghetto.

Museon eri miljööt olivat hyvin toteutettuja ja audioguide oli täällä varsin toimiva, joskin kuten jo edellä todettu melko perinpohjainen. Me kävelimme museon läpi n. 2 – 2½ tunnissa, mutta paljon enemmänkin aikaa siellä olisi halutessaan saanut kulumaan.

Gwoździecin synagoga

Yks Polin-museon näyttelyn kauniimmista osista on ehdottomasti Gwoździecin synagogan rekonstruktio.
Hirsirakenteiset synagogat olivat 1500- ja 1600-luvuilla tavallisia, koska rakennusmateriaalia oli saatavilla edullisesti. Nämä olivat usein paikallisten käsityöläisten toteuttamia, ja yksi niistä oli Gwoździecin synagoga, joka oli luultavasti rakennettu n. vuonna 1640. Valitettavasti synagoga poltettiin toisen maailmansodan aikana. Polinissa on kuitenkin esillä upea Gwoździecin synagogan hirsikaton rekonstruktio, joka toteutettiin opiskelijoiden, taiteilijoiden ja historiantutkijoiden yhteisprojektina.

Keskeinen katseenvangitsija tässä on myös upeasti koristeltu Bimah, usein keskellä tilaa sijaitseva koroke josta luetaan rukouksia ja otteita Torahista.

Varsovan ghetto – ihmiskunnan synkempää historiaa

Museon surullisin osa on juutalaisvainoista ja Varsovan ghetosta kertova osio.

Itselle Polin-museon koskettavin osa oli Varsovan ghetosta kertovan näyttelyosan esillä olleet tekstiotteet mm. ghetosta lähetetyistä kirjeistä

In the grand scheme of things what are we, to fine souls who were not allowed to love each other? You were right: lucky us that we are still allowed to long for each other.

Izrael Aljuche ”Lutek” Oranbach

Kuinka paljon pahuutta maailmanhistoriaan on mahtunut ja kuinka helposti me ihmiset unohdamme. Ummistamme silmämme ja unohdamme. Niitäkin asioita, joita ei saisi unohtaa, jotta ihmiskunta ei tekisi aina samoja virheitä uudestaan ja uudestaan.

Sinua saattaa kiinnostaa myös alla oleva, holocaustiin liityvä aikaisempi blogipostaus:

Polin-museon rakennus – suomalaista käsialaa

Polin-museo on saanut inspiraationsa Washingtonin holocaust-museosta, joka avattiin vuonna 1993 ja pitkään pohdittiin museon tulevaa painopistettä. Vuonna 1997 Varsovan kaupunki antoi maa-alueen museon rakentamiseen, ja tästä alkoi museon yksityiskohtaisempi suunnittelu. Museon perustamispäätös venyi kuitenkin vuoteen 2005 asti, jonka jälkeen julistettiin kansainvälinen arkkitehtikilpailu tulevasta museorakennuksesta. Yhdentoista finalistin joukosta voittajaksi valittiin suomalaisarkkitehti Rainer Mahlamäen (Lahdelma & Mahlamäki Architect) suunnittelema. Toimiston käsialaa on myös mm. Merikeskus Vellamo Kotkassa sekä luontokeskus Haltia Nuuksiossa.

Museorakennus vihittiin käyttöön huhtikuussa 2013 ja museon perusnäyttely avattiin lokakuussa 2014.
Rakennus on saanut useita kansainvälisiä arkkitehtuuripalkintoja ja vuonna 2016 Polin valittiin Euroopan vuoden museoksi.

Museossa on myös tilat tutkijoille, museokauppa sekä Ravintola Warsze (Varsovan nimi jiddishiksi), joka tarjoilee perinteisiä juutalaisia ruokia 1900-alun Varsovan reseptein. Emme syöneet ravintolassa, mutta lounaspöytä näytti varsin houkuttelevalta.

Museon julkisivu koostuu suureksi osaksi lasipinnoista, ja käydessämme museossa reilu vuosi sitten siellä oli meneillään remontti, jossa vaihdetaan julkisivun ikkunapintoja, joiden kiinnityksessä on ilmennyt ongelmia.

Oletko sinä kiinnostunut tämän tyyppisistä museoista?

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

2 kommenttia

Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 25/06/2024 - 7:27 pm

En yleensä ole kovin kiinnostunut museoista, mutta tämäntyyppiset museot ovat kyllä ilman muuta kärkipäässä. Meillä on tulossa pitkä välilasku Varsovassa, mutta ei riittävän pitkä, että ehtisimme tuonne. Olen kuitenkin miettinyt reissua Varsovaan, jolloin tämä ilman muuta tulee olemaan harkinnassa. Itseäni ei myöskään yksityiskohtaisuus haittaa.

Vastaa
Alex | Matkoillablogi.fi 13/07/2024 - 2:42 pm

Kiitos kommentista Mikko!
VArsova ansaitsee kyllä ehdottomasti oman matkansa! Kaupunki yllätti positiivisesti ja paljon mielenkiintoista jäi vielä näkemättä seuraavaan kertaan.

Vastaa

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet