Jollain tavalla minusta on aina ollut kiehtovaa käydä paikoissa jotka sijaitsevat jonkin äärilaidalla, useimmiten meren äärellä. Sõrven niemimaan kaltaisissa paikoissa, jossa maa loppuu ja äärettömyys alkaa ovat jollain tavalla rauhoittavia ja muistuttavat ihmisen pienuudesta maailman mittakaavassa. Siinä varmaan myös syy miksi viihdyn niin meren äärellä kuin merelläkin.
Olen koko elämäni asunut lähellä merta – ainoastaan lapsuudessani asuin 10 vuotta kauempana rannikosta, eikä silloinkaan matkaa merelle ollut kuin parikymmentä kilometriä. Minulle meri tarkoittaa avaruutta ja tilaa hengittää, ehkäpä jollain tavalla myös mahdollisuutta uuden löytämiseen ja näkemiseen. Minusta meri ei erota vaan pikemminkin yhdistää sen rannoilla asuvia ihmisiä. Mutta takaisin asiaan, eli Sõrven niemimaahan…
Sõrven niemimaa sijaitsee Saarenmaan lounaiskolkassa, matkaa Kuressaaresta kertyy sinne n. 50 km. Matka taittuu mukavasti rannikkoa seurailevaa, suoraa tietä pitkin. Vasta lähempänä Sõrven niemimaan lähestyessä tie kaartuu pehmeille mutkille, kasvusto madaltuu ja maisema muuttuu karummaksi.
Sõrven kapea niemenkärki kurottaa kauniisti kaartuen Itämereen; parinkymmenen metrin levyinen maakaistale on matalan kasvuston ja heinikon peittämä ja luonnonrauhaa rikkoo harvakseltaan vain muiden matkailijoiden askellus pikkukivien peittämällä rannalla. Ranta on suosittu lintubongareiden keskuudessa, enkä ihmettele, sillä siivekkäitä näkyi rannoilla paljon.
Sõrven niemimaan varsinainen katseenvangitsija on betoninen majakka, joka on 52 metrin korkeudellaan Itämeren alueen korkein. Nylyinen majakka valmistui vuonna 1960 toisessa maailmansodassa tuhoutuneen tilalle.
Oma korkeanpaikan kammo sai hieman epäröimään, josko portaiden kiipeäminen huipulle olisi hyvä idea – portaiden lukumääräkin (tarkalleen ottaen 243 kpl) kun hieman kieli siitä, että majakan huippu on melko korkealla. Hmmmm…nopea vilkaisu ylöspäin ei myöskään täysin rauhoittanut mieltä…
Portaita toki riitti, mutta jollain tavalla yllätyin siitä kuinka vaivattomasti nousu loppujen lopuksi sujui. Umpinaiset porrasaskelmat helpottivat myös korkeanpaikankammoisen oloa.
Huipulla ulkotasanteelle astuminen aiheutti hieman huteraa oloa ja sydämentykytystä, etenkin kun tasanteen lattia on kevyesti kallistettu ulospäin mikä tuntui selkeästi jalkojen alla. Saatan tätä kirjoittaessa vieläkin tuntea pientä hikoilua kämmenissä pelkästä muistelusta… Olo kuitenkin helpottui vähitellen ja ensimmäisen kierroksen jälkeen oli jo helpompaa. Upeat maisemat saivat pelon väistymään ja uskaltauduin jopa ihan kaiteen viereen kuvaamaan. Upea näköala Itämerelle palkitsi moninkertaisesti portaiden nousun vaivan ja hieman epämiellyttävän tunteen.
Laskeuduttuamme majakasta taas tukevasti takaisin maan kamaralle suuntasimme vierailukeskukseen, joka sijaitsee hienosti entisöidyssä kivitalossa. Erityisen hienoja omasta mielestäni olivat talon taidokkaasti raudasta toteutetut yksityiskohdat. Merimuseo esittelee upeasti toteutetussa näyttelyssä mm. pienoismallein Viron 20 tärkeintä majakkaa.
Vierailukeskuksen vieressä sijaitsee kalaruokiin erikoistunut Sääre Pargu-ravintola. Parkkipaikan tuntumassa on myös matkamuistomyyntiä sekä kahvila. Vajaan kilometrin päässä Sõrven vierailukeskuksesta sijaitsee pieni sotahistoriallinen museo.
Kiipeäisitkö sinä Sõrven majakan huipulle?
Saarenmaa-tägin alta löydät kaikki viime kesän Saarenmaan matkamme postaukset.
