Scandic Continental – klassikkohotelli Centralenia vastapäätä

by Alex | Matkoillablogi.fi

Hotelli joka sijaitsee vastapäätä rautatieasemaa. Yleensä tässä kohtaa itsellä hälytyskellot alkavat soimaan. Tukholman Scandic Continentaliin kohdalla summerit voi kuitenkin huoletta sammuttaa heti alkuunsa, sillä tämän hotellin kohdalla keskeinen sijainti on pelkkää plussaa.

Pari viimeistä kertaa yöpyessäni Tukholman työmatkalla kaupungissa olen kallistanut pääni Scandic Continentalin tyynylle. Vaikki nykyinen hotellirakennus on uusi, tämä on ehdottomasti yksi Tukholman perinteikkäimmistä hotelleista, joten aloitetaan menemällä ajassa oikein reilusti taaksepäin.

Tällä tontilla sijainnut Kirsteinin talo oli Tukholmassa 1800-luvulla tunnettu huvielämän keskus, jossa iltamien ja teatteriesitysten lisäksi myös Du gamla du fria sai ensiesityksensä vuonna 1844. Kadun toisella puolella Tukholman Centralen-keskusrautatieasema vihittiin käyttöön vuonna 1871 ja vuonna 1883 Kirsteinin talo muutettiin hotelliksi, joka tunnettiin nimellä W6. Historiaan mahtuu tulipalo, ja korjaustöiden jälkeen Hotel Continental näki päivänvalon Pohjoismaiden suurimpana hotellina (150 huonetta) vuonna 1899. Aluksi toiminta kangerteli, mutta vähitellen suunta kääntyi ja hotelli laajeni jopa 260 huoneen kokonaisuudeksi siipirakennukset mukaan luettuina. 1950-luvulla ajan hammas oli jo koetellut hotellia ja maanalaisen sekä Norrmalmin valtaisan rakennusprojektin myötä huonokuntoinen hotelli purettiin viimein vuonna 1958.

Vuonna 1962 valmistui järjestyksessä toinen Continental-hotelli, joka ehti toimia yli 50 vuotta. Kuution muotoisessa, kahdeksankerroksisessa hotellissa oli 268 huonetta, joista 30 edustivat ikkunattomina täysin uutta ajattelua. Scandic-ketjulle hotelli siirtyi vuonna 1995.

 

Nykyinen Scandic hotel Continental

Vanha Continental purettiin vuonna 2013 ja uuden, uljaan hotellirakennuksen rakentaminen alkoi samalle paikalle. Järjestyksessä kolmas Hotel Continental avattiin vuonna 2016 ja taas hotellin koko oli kasvanut: yhteensä rakennuksessa on 392 huonetta, jonka lisäksi myös 18 asuinhuoneistoa. Rakennus koostuu neljästä hieman erikorkuisesta tornista. Omasta  mielestäni hotelli muistuttaa kirjavalla julkisivullaan paljon Helsingin keskustan Clarion-hotellia.

Kolmelle Continental-hotellille keskeinen sijainti on aina ollut plussa, nykyään entistä vahvempana. Hotellin alakerrasta on nimittäin nyt avattu suora yhteys niin Tunnelbanaan kuin Pendeltåg-asemalle ja maanalaista tunnelia pitkin pääsee sisäkautta suoraan Centralenille (ja sen kautta katon alla vaikkapa Arlanda Expressille saakka). Oven ulkopuolella Klarabergsgatanilla on pysäkki, josta ratikka vie suoraan Djurgårdenille.

Tehokkuusajattelu on läsnä myös sisäänkirjautumisessa, jonka voi tehdä joko perinteisesti tiskillä, itsepalveluautomaatilla (joka tosin ei minulla toiminut ihan ongelmattomasti) tai Scandicin oman applikaation kautta. Viimeksi mainitussa hyvänä puolena on, että ennen virallista sisäänkirjautumisaikaa saavuttaessa puhelimeen saa viestin kun huone on valmis.
Tukholman Scandic Continentalissa käytössä on myös Scandicin uusi, erillisellä apilla toimiva mobiiliavain (Scandic Key). Testasin myös tätä, ja mobiiliavain toimi hieman vaihdellen; välillä NFC-tekniikka nikotteli ja toimi todella hitaasti – etenkin hissin lukulaitteessa – sisään huoneeseen pääsin kuitenkin aina. Ensimmäisellä kerralla huoneeseen saapuessani tuli kuitenkin tenkkapoo valojen suhteen, koska sähköjen pääkatkaisin vaatii avainkortin toimiakseen. Onneksi sähkökatkaisin toimii millä tahansa luottokortin kokoisella kortilla.

 

Huoneet

Yövyin ensimmäisellä kerralla 10. kerroksen standard-huoneessa joka tosin oli sen verran tilava, että minun oli pakko tarkistaa respasta, että huonetyyppi oli todellakin standard. Oli kuulemma kyllä, mutta kyseinen huone oli vaan tavallista tilavampi. (Oma veikkaukseni on, että huone on luokitelti standardiksi, koska sijaitsee aivan hissien ja ulkoterassin oven vieressä, joten ohikulkuliikennettä käytävällä voi olla kesäaikaan melko paljon.)

Varustukseltaan huone noudatteli vakiintunutta kaavaa, eli taulu-TV’n lisäksi huoneesta löytyi silityslauta & -rauta, kahvin-/teenkeitin sekä safe. Vaatekomero oli nykytyyliin korvattu rekillä ja henkareilla. Valopisteitä oli runsaasti, ja näillä sai helposti säädeltyä huoneen tunnelman mieleisekseen. Pistorasioita ja USB-portteja löytyi runsaasti (myös sängyn vierestä) – asia joka edelleenkään ei ole kaikkialla itsestäänselvyys. Huoneessa oli käytetty melko neutraaleja, maanläheisiä värejä muutamalla tehosteväreillä piristettynä. Vaikka tyynyjen sijoittelun kanssa on aina sama ongelma nukkumaan mennessä ne kuitenkin pehmentävät huoneen kokonaistunnelmaa.

Erityisesti minua miellyttää nykyhotellien huoneissa parkettilattia, joka tuntuu aina jotenkin freessimmältä kuin kokolattiamatto.

Kokonaan kaakeloitu kylpyhuone oli valoisa ja erittäin siisti; kaikki tarpeellinen löytyi kohtuullisen kokoisessa tilassa. Ilahduttavia yksityiskohtia olivat tiiviisti sulkeutuva suihkutilan lasiovi sekä Face Stockholmin saippuatuotteet ekologisesti pumppupulloissa.

Toisella kerralla standard-huoneeni sijaitsi 5. kerroksessa: huone oli kooltaan pienempi, mutta kuitenkin ihan riittävän kokoinen ns. normaalikokoiseksi huoneeksi.

Uudessakin Continental-hotellissa on ikkunattomia Cabin-huoneita ja tämän lisäksi osassa huoneita ikkunanäkymä on keskiosan valopihalle päin. Mikäli haluaa nauttia keskustan katumaisemista kannattaa siis esittää toivomus huoneesta Klarabergsgatanin tai Vasagatanin puolell etukäteen (tai päinvastoin, mikäli nimenomaan ei halua huonetta vilkkaiden katujen puolelta – toisaalta äänieristys on niin hyvä, ettei liikennettä kuule).

 

HOTELLIN MUUT PALVELUT

10. kerroksessa sijaitsee aurinkoterassi (tosin alla olevassa kuvassa terassi on lähinnä sadesumuterassi), josta on upeat näköalat Kaupungintalolle ja Riddafjärdenille.

8.kerroksessa sijaistee Capital-baari, jossa juomien ohella tarjolla on myös suppea baarimenu. Baarin yhteydessä on kesäaikaan avoinna oleva kattobaari, josta niinikään upea näköala Kaupungintalolle päin.

Alakerran The Market-ravintolassa tarjoillaan myös runsas Scandic-aamiainen; monipuolisesta tarjonnasta jokainen löytää varmaankin mieleisensä, mutta molemmilla kerroilla ruuhka-aikaan on tuntunut siltä että melko hälyinen tila on auttamattomasti liian pieni hotellin kokoon nähden.
Hotellista löytyy myös kuntosali sekä runsaasti kokoustiloja – peräti 22 huoneen verran.

 

Mikä kokonaisarvio hotellista?

Ehdotomasti isosti plussan puolella. Continentalin ilmapiirissä on selkeästi aistittavissa, että hotellissa yöpyy eniten työmatkalaisia. Hotelli on kuitenkin tämän genren uuden ajan edustaja, jossa esim. yhteisöllisyyteen ja työnteon mahdollisuuteen yleisissä tiloissa (esim. alakerran Café Caldossa tai Lobby Barissa) ollaan panostettu. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö hotelli toimisi myös lomamatkailijoille – etenkin niille jotka arvostavat hotellin erittäin keskeistä sijaintia. Ja onhan hotellista suora käynti T-Centralenin maanalaisen asemalle, jonka kaikki Tukholman maanalaisen junat kulkevat.

Oletko sinä yöpynyt Scandic Continentalissa Tukholmassa? Tai onko sinulla kenties muistoja ”vanhasta” Continentalista?

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet