Suomen matkailuvuosi 2017

by Alex | Matkoillablogi.fi

Vuoden vaihduttua on täällä Matkoillablogissa ollut tapana summata  Suomen matkailun tärkeimmät tapahtumat vuosikatsauksen merkeissä. Paljon ehti taas tapahtua, ja kaikenkaikkiaan Suomen matkailu otti taas kansainvälisessä kilpailussa aimo harppauksen eteenpäin. Alla muutama poiminta tapahtumista, joihin minä kiinnitin huomiota vuoden 2017 aikana.

Tammikuu

Vuoden aloittivat taas perinteiseen tapaan Matkamessut Suomi100-teemalla. Jo neljättä kertaa järjestetty NBE-ohjelma toi Suomeen 40 kansainvälistä matkabloggajaa ja some-vaikuttajaa, ja Suomikuvaa levitettiin satojen blogipostausten, 1600 IG-kuvan ja 2700 twiitin muodossa. Suomalaisena voi olla ylpeä, että some’n osalta ollaan matkailutapahtumissa edelläkävijöiden joukossa.
Tallinnan laivaliikenteessä kirjoitettiin taas historiankirjoihin uusi luku kun Tallinkin Megastar, uuden sukupolven LNG-käyttöinen pikalaiva aloitti liikenteen Helsingin ja Tallinnan välillä.

Helmikuu

Tallinnan liikenteen uutiset jatkuivat myös helmikuussa, kun Viking XPRS palasi telakoinnin  jälkeen liikenteeseen mm. uudistetulla ja laajennetulla Club X-yökerholla. Aluksen ekologisuuteen kiinnitettiin telakoinnissa myös huomiota: uudenmallisilla potkureilla alus voidaan normaalioloissa ajaa kolmen pääkoneen sijasta vain kahdella. Viking Line kertoi myös Viking Linen FSTR-pika-aluksen kesäliikenteestä julkistettiin. Viking Line julkisti tässä kuussa myös uudistetun kanta-asiakasohjelmansa, jossa kerätään Veneitä.
Uusi Länsiterminaali T2 avattiin liikenteelle ja tarjoaa nyt väljät ja valoisat tilat Tallinnaan matkustaville. Uusi terminaali sai muuten marraskuussa tunnustusta Vuoden 2017 Teräsrakenne-palkinnon muodossa, voitti Vuoden valaistuskohde 2017 -kilpailun sisävalaistussarjan ja sai joulukuussa Helsingin kaupungin vammaisneuvoston vuosittaisen esteettömyystunnustuksen.

Maaliskuu

Päivien jo osoittaessa pidentymisen merkkejä, lentoliikennettä piinasivat Airpron lakot.
Finnair puolestaan valittiin Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi Kiinassa – iloinen uutinen ja tunnustus yhtiön pitkästä ja ansiokkaasta työstä Kiinassa.
Maltalla kuuluisa Sininen ikkuna (Azur Window) romahti, joten seuravalla kerralla saarella vieraillessa saa poistaa käytävien kohteiden listalta yhden.
Kansainvälisten risteilyvarustamoiden kisassa Celebrity Cruises paljasti uudet valttikorttinsa esitellessään Celebrity Edge-aluksen Infinity Veranda-parvekkeineen, Magic Carpet’eineen ja Eden-elämysravintoloineen.
Kotivesillä TallinkSilja aloitti vegaanisten ja kasvisruokien #vegaanipaatti -kehitysprojektin yhdessä some-vaikuttajien ja asiakkaiden kanssa.

Huhtikuu

Tukholmasta kantautui kuun alussa ikäviä uutisia kun kuorma-auto surmasi useita keskustan kävelykadulla. Terrorin pelko ja useat muutkin iskut loivat synkän varjon Euroopan ylle vuoden aikana: Lontoo, Barcelona ja Suomen Turkukin liitettiin surulliseen listaan.
Viking Fstr teki neitsytmatkansa Tallinnaan jo 10.4. mikä enteili pitkää kesäsesonkia Itämeren lähiliikenteessä.

Toukokuu

Kauan odotetulle lomamatkalle Singaporeen lähdettiin jo huhtikuun viimeisenä, ja kaupunki täytti kaikki odotukset moninkertaisesti.
Finnair julkisti osana Suomi100-teemaa uudet menunsa, jotka olivat saaneet inspiraationsa suomalaisesta kouluruoasta – taas kerran syytä tuntea ylpeyttä suomalaisuudesta.
 TUI sulki viimeisen lomamyymälänsä Helsingissä, ja niin tapahtui taas yksi merkittävä muutos matkojen jakeluteissä Suomen markkinoilla.
Finnlines juhlisti 70-vuoden ikää vastaanotolla ms Finnmaidilla, joka oli juhlan ajaksi poikkeuksellisesti paikoitettu Eteläsatamaan.

Kesäkuu

Kesän alussa saatiin taas iloisia uutisia: Suomi nousi Lonely Planetin liastauksessa sijalle 3. Helsinki-Vantaan lentoasema rankattiin puolestaan Euroopan kolmanneksi ja maailman viidenneksi parhaaksi lentoasemaksi.
Yksi Suomi100-juhlavuoden suurimmista yleisötapahtumista oli Kaivopuiston Lentonäytös 9.6., jossa n. 130.000 ihmistä seurasivat niin taitolentonäytöksiä kuin matkustajakoneiden upeita ohilentoja aurinkoisessa kesäsäässä. Tässä kuussa myös Eckerö Line siirtyi uuteen T2-terminaaliin Länsisatamassa.

Heinäkuu

Kesälomakauden ollessa parhaimmillaan Helsinki-Vantaalla otettiin non-Schengenalueella käyttöön kakkosterminaalin uusi eteläsiipi. Tapahtuma sai myös kohtalaisen paljon some-näkyvyyttä niiden 200 testaajan kautta, jotka pääsivät arvioimaan uusien tilojen toimivuutta ennakkoon jo 6.7.

Tall Ships Races saapui jälleen Itämerelle ja rantautui mm. Turkuun, jossa nautimme varmaankin yhdestä Suomi100-juhlavuoden upeimmista tapahtumista. Muutenkin Itämeren aalloilla liikenne oli vilkasta, ja sekä Viking Line että TallinkSilja tekivät kaikkien aikojen ennätykset heinäkuun matkustajamäärissä. Ja vahvistuihan heinäkuussa myös Viking Linen uuden Turun laivan tilaus kiinalaiselta Xiamen Shipbuilding Industry-telakalta.

Elokuu

Elokuussa elettiin edelleen lomakautta, eikä matkailun maailmasta kantautunut kovin paljon uutisia. AirBerlin ilmoitti kuitenkin maksukyvyttämyydestään ja kuun lopussa Tallinkin ja Silja Linen brändiuudistus eteni kun uudet brändi-ilmeet julkistettiin kuun lopussa.

Syyskuu

Syksyn pyörähdettyä käyntiin täydellä vauhdilla Tapahtumatalo Bankissa järjestettiin 21.9. ensimmäistä kertaa Finnish Travel Gala joka kokosi 350 matkailualan ammattilaista ja sidosryhmien edustajaa gaala-iltaan juhlimaan yhdessä alaa ja palkitsemaan alan parhaita tekoja ja yrityksiä.
Finnair sai syyskuussa myös 11. ”Mustanaamionsa” (A350) ja Qatar Airways ryhtyi lentämään Helsingistä Dohaan Boeing 787 Dreamlinerilla, joka samalla myös kasvatti Qatarin kapasiteettia Helsingistä roimasti.
TallinkSiljalla iloittiin ensimmäisenä laivayhtiönä maailmassa kalan ja äyriäisten MSC-sertifikaatista, joka kertoo näiden vastuullisesta pyynnistä.

Lokakuu

Lentotuoleille on Suomen markkinoilla kysyntää, ja niinpä tähän vastattiin ulkomaisten lentoyhtiöiden taholta: Qatar Airways ilmoitti lisäävänsä toisen päivittäisen lennon Helsingistä joulukuusta lähtien ja Turkish Airlines tuovansa laajarunkokoneen Helsingin reitille maaliskuusta 2018 alkaen.
Lokakuussa kerrottiin muuten myös, että Helsinki-Vantaan ykkösterminaalia ruvetaan laajentamaan uusilla lähtöporteilla.

Myös kansainvälisten risteilijöiden kesäkauden päättyessä lokakuussa kirjattiin jälleen kaikkien aikojen ennätys: 478.000 matkustajaa, eli runsaan 16% kasvu edellisvuoteen verrattuna! Pohjois-amerikkalaiset voittivat kansallisuuskisan niukasti 26%, saksalaiset olivat hopealla 25% ja britit ottivat pronssisijan 10% osuudella. Vilkasta on muutenkin Helsingin satamissa matkustajaliikenteen osalta, sillä Helsinki hätyyttelee jo maailman vilkkaimman matkustajasataman titteliä – paljolti vilkkaan Tallinnan liikenteen ansiosta.

Marraskuu

Marraskuussa Finnair aiheutti paljon otsikoita mediassa matkustajien punnituskokeilulla.
Halpalentoyhtiöiden konkurssiuutiset puolestaan jatkuivat kun Monarch ja Niki jatkoivat listaa (tosin Nikin toiminta jatkuu IAG-ryhmittymän suojissa). Uusi, kauan valmisteltu valmismatkalaki hyväksyttiin – aika näyttää miten tämä rupeaa käytännössä toimimaan.

Suomi houkuttelee tällä hetkellä matkailijoita ulkomailta ennen näkemättömään tapaan, ja 6 miljoonan vuosittaisen matkailijan raja ylitettiin jo marraskuussa. Etenkin Lappi vetää kansainvälisiä matkailijoita ja M&M kirjoitti myös siitä miten Aasia kohtaa Lapin (vaatii rekisteröinnin). M&M kirjoitti myös somen voimasta ja kuinka tärkeää vastuullinen ja kestävä kehitys on.
Laakereilla ei kuitenkaan sovi levätä joten houkuttelevuuden ja saavutettavuuden eteen tehdään koko ajan  töitä: Life in HEL-otsikolla Helsingin lentokentän transit-alueelle asutettu kiinalainen Ryan Zhu viihtyi kuukauden verran pienessä mökissään. Tuliko tästä tempauksesta yhtä onnistunut kuin aiemmat jääköön sanomatta, mutta ainakin taavoittavuusluvut Kiinan markkinoilla ovat (kuten usein) vaikuttavat. Poikiiko uutta kauppaa jää nähtäväksi.
Helpon ostettavuuden ja kansainvälisen jakelun eteen otettiin tärkeä askel kun Finnair ja islantilainen  Bokun-varausjärjestelmä ilmoittivat uudesta yhteistyöstä. Paljon työtä tarvitaan kuitenkin vielä ennenkuin yhteistyön hedelmät ovat korjattavissa eikä mikään tule ilmaiseksi.
Uusia kansainvälisiä toimijoitakin on tulossa Suomeen: Marriott ilmoitti, että Tampereelle avataan muutaman vuoden päästä ketjun ensimmäinen hotelli Suomessa Courtyard by Marriott-brändin alle.

Kuun lopussa, Siljan päivänä Olympialaiturissa juhlittiin Silja Linen 60-vuotista taivalta.

Joulukuu

Suomi100-juhlavuosi huipentui iloiseen ja arvokkaaseen itsenäisyyspäivän juhlintaan sinivalkoisissa merkeissä – eri puolilla Suomea nähtiin toinen toistaan upeampia valoteoksia, joista näyttävin oli varmaankin Saana-tunturin valaisu. Hieno syntymäpäivälahja Suomelle oli, että Helsinki-Vantaalla ylitettiin joulukuun 13. päivänä 18 miljoonan matkustajan raja – melkoinen määrä matkaajia joka vuoden aikana jo käy omalla kotikentällämme!
Joulukuussa hotellirintamalla tapahtuva mullistus otti askeleen eteenpäin, kun Kilpailuvirasto hyväksyi muutamin reunaehdoin Scandicin Restel-hotellien oston.
Juuri joulun alla Tallink Gruppin myyntihuhut vahvistuivat uudelleen – nähtäväksi jää alkuvuoden aikana onko huhuissa perää.

Miten sinun mielestä oli matkailuvuoden 2017 tärkein suurin uutinen?

Vuosi 2017 tuntui olevan matkojen suhteen omalta osaltani hieman rauhallisempi; näistä enemmän erillisessä Instagram Travel Thursday-postauksessa.

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet