Huomenna ne alkavat: odotetut ja paljon hehkutetut lätkän MM-kisat. Tänäkin vuonna jääkiekon MM-kisat on jaettu Helsingin ja Tukholman välillä, tällä kertaa loppupelit tosin pelataan Tukholmassa. Siksipä tässä postaus Tukholma-vinkeillä MM-lätkäturisteille.
Liikkuminen Tukholmassa
Aluksi muutama useimmille tuttu asia, mutta aloitetaan kuitenkin A’sta…Mikäli saavut Tukholmaan lentäen, Arlandan lentokentältä keskustaan pääsee nopeiten (ja myös kalleimpaan hintaan) keskustaan Arlanda Express’illä, matka-aikaa Päärautatieasema T-Centralenille kertyy vain n. 20 minuuttia.
Mikäli kyydin kuluja on jakamassa vähintään kaksi henkilöä, yhtä edulliseksi tulee ottaa taksi kentältä keskustaan, sillä useimmilla taksiyhtiöillä on ”fast taxa” keskustaan, eri yhtiöiden kiinteä hinta on kuitenkin aina hyvä tarkistaa etukäteen.
Halvimman kyydin Tukholman keskustaan tarjoavat kuitenkin lentokenttäbussit; nykyään kilpailu kahden yrityksen välillä (Flygbussarna ja Swebus) pitää hinnat varsin maltillisina.
Kaikkein tärkeintä taksilla matkustettaessa (niin lentokentältä kuin muutenkin Tukholmassa) on kuitenkin muistaa, että Tukholman taksimaailmaan mahtuu sekä isoja, rehellisiä yrityksiä että hieman harmaammallakin alueella operoivia yrityksiä, joiden kyydistä saataa joutua maksamaan roimaa ylihintaa – taksien taksat kun voivat Ruotsissa (täysin laillisesti) vaihdella melkoisesti. Luotettavia yhtiöitä ovat esim. Taxi Stockholm, Taxikurir sekä Taxi 020. Muista myös, että on olemassa monia yrityksiä, joiden nimet muistuttavat yllämainittujen kolmen yrityksen nimiä, joten tarkkuutta – jotta ei tarvitse sitä kantapään kautta oppia! Myös laivaterminaalien edustalla kannattaa olla taksiyritysten kanssa tarkkana. Hyvä on myös muistaa, että Ruotsissa asiakkaalla on oikeus valita jonossa sen yhtiön auto jonka kyydissä haluaa matkustaa – pakko ei ole mennä keulilla olevaan autoon kuten meillä.
Tuholman kaupunkialueella liikkuu helposti paikallisliikenteen busseilla (sinisiä tai punaisia) sekä maanalaisella, Tunnelbanan.
SL-busseissa pitää muistaa ostaa etukäteen lippu, sillä nykyään busseissa ei enää voi ostaa matkalippuja. Suhteellisen uusi ja näppärä tulokas Tukholman joukkoliikenteessä on etäluettava älykortti (luit aivan oikein: älykortti on otettu käyttöön vasta nyt, tähän saakka käytössä on ollut pahvinen ”remsa”, jonka kuljettaja on leimannut käsileimasimella…), SL Access -kortti johon voi ladata arvoa. Vaihtoehtona löytyy tietenkin erikestoisia matkailijakortteja (alk. 24 h – 115 SEK).
Perille Globeniin pääsee vihreällä maanalaisen linjalla etelään, Hagsätraan; linja T19 kulkee suoraan Globenin asemalle, myös linjoilla T17 ja T18 pääsee perille vaihtamalla linjaan T19 Gullmarsplanilla. Paluumatkalla Globenista suunta on vihreällä linjalla pohjoiseen Hässelby Strand.
Kisanäyttämö
MM-jääkiekon kisanäyttämönä Tukholmassa on maailman suurin pallomainen rakennus Globen, tai kuten sen virallinen nykyään on Ericsson Globe. Paitsi urheiluareenana rakennus on myös tunnettu tapahtuma-areenana sekä Skyview-näköalahissistä joka liikkuu Globenin ulkoseinää pitkin huipulle, 130 metrin korkeuteen Tukholman näköalojen ääreen.
Majoitusvinkkejä
MM-kisojen aikaan majoitusvaihtoehtojen suhteen on tietenkin hieman enemmän myyjän kuin ostajan markkinat. Vihreän linjan varrella (tai mukavan kävelymatkan päässä sen asemalta) voisi suositella mm. seuraavia hotelleja.
Kalliimpi vaihtoehtoja edustavat mm. Scandic Grand Central, Clarion Sign, Clarion Stockholm (Södermalmilla, 2 aseman päässä Globenilta!) ja Courtyard Stockholm Kungsholmen.
Keskihintaisia vaihtoehtoja ovat mm. Hotel Hellsten, Scandic Hotel Malmen (myös edullsempia, ikkunattomia Cabin-huoneita) ja Columbus Hotel.
Edullisia majoitusvaihtoehtoja hakeville voisi suositella esim. seuraavia: Omenahotelli, STF Fridhemsplan, STF af Chapman tai STF Gärdet. Näistä kaksi viimeksi mainittua sijaitsevat tosin kauempana Tunnelbanan vihreältä linjalta.
(…ja nämä suosituksethan eivät MM-kisojen aikaan perustu mihinkään saatavuustarkistukseen tätä kirjoitettaessa!)
Ruokailu…
Tukholma on täynnä hyviä ravintoloita; alla muutama minun suosikkini:
En ful & en gul (Erstagatan 22), hyvä kiinalainen ravintola, jonka keittiö keskittyy Pekingin ja Sichuanin alueisiin.
Aarts Mat & Dryck (Åsögatan 176), ekologinen lähiruoka lähellä sydäntä, mukavan kokoinen ja kodikas kortteliravintola Södermalmilla.
Döden i grytan (Norrtullsgatan 61), karmaisevasta nimestä huolimatta mukava, pieni kortteliravintola melko pohjoisessa, Norrmalmilla.
Stockholms matvarufabrik (Idungatan 12), edellisen lähikorttelissa sijaitseva laadukas kortteliravintola, jonka tavoitteena on vaatimattomasti ”tulla Tukholman parhaaksi kortteliravintolaksi”.
Rolfs kök (Tegnérgatan 41), elävä legenda vuodesta 1989; ahdas ja meluisa ravintola, jossa loistava ruoka.
Tranan (Karlbergsvägen 14), vuodesta 1929 7 päivää viikossa avoinna olleella ravintolalla on oma paikkansa tukholmalaisten sydämissä. Klassikkoannosten kärjessä on alkuperäiseltä listalta säilynyt myös paistetut silakat pottumuusin kanssa (…ja siinä ei voissa olla säästetty…)
Tradition (Tulegatan 10), tästä suhteellisen tuoreesta, Norrmalmin kortteliravintolasta arvio aikaisemmassa Tukholma-postauksessa.
Kaupungin ravintolatarjonnan uusimpia tulokkaita on Tomi Björkin Norrmalmin kaupunginosassa helmikuussa avattu Farang (Tulegatan 7), Makuja-keittiö vieraili ennen avajaisia.
…ja lopuksi kaksi baarivinkkiä
En ole pitkien baarikierrosten asiantuntija, joten tässä lopuksi kaksi erityylistä suosikkia Tukholmassa:
Kvarnen (Tjärhovsgatan 4), ”en riktig ölhall” sanovat itsestään – pitää paikkansa (kuului muuten myös Lisbeth Salanderin suosikkeihin)
Och himlen därtill… (Götgatan 78), loungetyyppinen sky-baari, josta mahtavat näköalat yli Tukholman.