Varsova – vaisu vai viehättävä kaupunkilomakohde?

by Alex | Matkoillablogi.fi

Oikeastaan meidän piti lähteä viikonlopuksi Vilnaan, mutta suunnitelmat muuttuivat viime hetkellä ja matka lyheni yhden yön pikapyrähdykseksi Varsovaan. Tässä kohtaa on pakko myöntää, että itsellä oli jonkin verran ennakkoluuloja Varsovaa kohtaan – rehellisyyden nimissä mietin, josko siellä olisi vanhankaupungin lisäksi mitään muuta nähtävää. Ja sitä paitsihan vanhankaupungin rakennukset eivät ole alkuperäisiä vaan jälleenrakennettuja…

Ennakkokuvani Varsovasta oli harmaa ja tylsä: itäeurooppalainen kaupunki, jonka kaupunkikuvan hallitseva piirre on neuvostotyylinen betoniarkkitehtuuri. Kuinka väärässä olinkaan…

Varsova on kaikkea muuta kuin harmaa tylsä. Toki rumaakin löytyy Varsovan keskustasta (ihan siinä missä missä tahansa suurkaupungissa), mutta myös todella paljon kaunista ja mielenkiintoista. Onhan kyseessä keskieurooppalainen kulttuurikaupunki, jolla on kuninkaallista historiaa. Joenvarsikaupunki Varsova on myös yliopistokaupunki mikä luo kaupunkiin nuorekasta sykettä.

Varsovassa on silti myös sitä itäeurooppalaisten kaupunkien tunnelmaa joka jollain tavalla viehättää minua. Osa tästä viehätyksestä piilee varmaan siinä, miten valtavan muutoksen nämä kaupungit ovat läpikäyneet suhteellisen lyhyessä ajassa.

Lähikohde, joka unohdetaan (liian) usein

Jostain syystä meilläkin Varsova on jäänyt aiemmin harkintalistan ulkopuolelle. Ehkä kaupunki on ollut liian lähellä, ehkä ennakkoluulot ovat painaneet vaakakupissa liikaa ja ehkä Varsova ei ole muistuttanut tarpeeksi omista vahvuuksistaan. Mainittakoon tässä kohtaa myös, että aikaisemmilla Puolan matkoillamme kokemamme kohteet ovat nopeasti löytäneet tien sydämiimme. Varsova ei vaan ole noussut meillä lähikohteiden harkintalistalle vaikka Finnairin suoralla lento kaupunkiin lentää vain kahdessa tunnissa – samassa ajassa kun laivalla nykyään ylittää Suomenlahden.

Varsovan modernilta lentokentältä keskustaan pääsee paikallisbussilla edullisesti, tosin hieman hitaasti koska jokaisella pysäkillä pysähdytään ja täydessä bussissa happea ehtii jo kaipaamaan ennen kuin ollaan keskustassa. Mukavammin (ja silti suhteellisen edullisesti) keskustaan matkaa taksilla (paluumatkan taksikyyti kustansi meille keskustahotellista lentokentälle 50 Zlotya (=n. 10 EUR)).

Varsovan karttaa tutkiessa unohtaa helposti mittakaavan ja että Varsova on n. 1,7 miljoonan asukkaan suurkaupunki, jossa kaikki välimatkoja ei ole järkevä taittaa jalkaisin ja jossa myös bussilla, ratikalla tai metrolla kulkeminen kestää (vaikkakin julkinen liikenne on kaupungissa hyvin toimiva).
Kannattaa muuten hankkia julkisen liikenteen Jakdojade-appi, jonka kautta voi sekä suunnitella reitit, nähdä bussien sijainnin reaaliajassa ja ostaa lippuja. Lippujen oston osalta appi ei ehkä ollut se kaikkein helppokäyttöisin, sillä lippuja ei voinut ostaa appiin liitetyllä luottokortilla suoraan, vaan apin matkakassan pitää ladata rahaa lippujen ostoa varten, lippu pitää ostaa ja matkan alettua lippu piti vielä aktivoida liikennevälineessä olevalla QR-koodilla. No, olihan järjestelmä toki kehittynyt entisajan paperiliuskoista, joita ennen rei’itettiin mekaanisella laitteella itä-eurooppalaisissa kaupungeissa. Varsovan julkisesta liikenteestä puhuttaessa on myös pakko mainita tyylikkäät design-bussipysäkit tammisine penkkeineen – kaukana ovat kaikenkestävät, rumat betonimöhkäleet (ihastelimme tässä kohtaa myös kuinka puhtaita ja töhrimättömiä kaikki pysäkit olivat).

Motelli keskellä kaupunkia?

Varsovassa yövyimme budjettiketjun Motel One Warsaw Chopin-hotellissa. Olin jo pitkään halunnut kokeilla tämän saksalaisketjun hotelleja, sillä ennakkokäsitykseni oli, että nuoren ketjun hotelleissa design, keskeinen sijainti ja edullinen hinta yhdistyvät varsin mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi. Tulen erillisessä postauksessa avaamaan miten odotukset täyttyivät.

Kunnon tursistina nähtävyyksiä bongaamassa

Varsovassa kuten kaikissa suurkaupungeissa nähtävää riittäisi pidemmäksikin aikaa: linnoja, puistoja, museoita -aivan liikaan parille päivälle. Ihan kaupungin yleisen tunnelman aistimistakin unohtamatta. Niinpä on valittava, ja me valitsimme muutaman kaupungin perusnähtävyyksistä. Pilvisen harmaasta säästä huolimatta kaupunki näytti meidän silmissä kauniilta.

Vanha kaupunki

Vanhaa kaupunkia Nowy Swiat-paraatikadun suunnalta lähestyttäessä Kuninkaanlinna tulee ensimmäisenä vastaan. Linna tuhoutui toisen maailmansodan pommituksissa täysin, mutta on sittemmin jälleenrakennettu alkuperäisen 1600-luvun tyylin mukaan.

Vaikka tämä onkin varmaan Varsovan enin turistialue, sanoisin että tällä kannattaa käydä -senkin takia, että Kuninkaanlinna ja vanhakaupunki liitettiin vuonna 1980 UNESCOn maailmanperintölistalle. Toki – vanhankaupungin toria (Rynek Starego Miasta) ympäröivät rakennukset eivät ole alkuperäisiä vaan toisen maailmansodan jälkeen jälleenrakennettuja, mutta kokonaisuus on eheä ja harmoonisen kaunis. Ja ovathan rakennukset jo pikkuhiljaa vanhenemassa – yli 70 vuoden ikä on kuitenkin ihan kunnioitettava.

Vanhassa kaupungissa jää ehkä helposti poikkeamatta Uuden kaupungin torille (Rynek Nowego Miasta), joka oli toisentyylisessä avaruudessaan mielestäni myös erittäin kaunis.

Kulttuuri- ja tiedepalatsi

Varsovan kulttuuripalatsi, jolla on monessakin itäeurooppalaisessa kaupungissa vastineensa, oli ahja Neuvostoliitolta Puolan kansalle ja on ymmärrettävästi herättänyt paikallisissa paljon tunteita. Varsovan korkeimman rakennuksen kauneusarvoista voi olla montaa mieltä, mutta tyyliltään melko karski, sosialistista realismia edustava rakennus (suojelukohde, jonka tyylisuunnasta paikalliset käyttävät nimitystä Stalinbarokki) on kuitenkin omalla tavallaan vaikuttava, myös sisätiloiltaan. Suosittelen!

Kävimme illan jo hämärtäessä näköalatasanteella ihailemassa Varsovan näköaloja ja viereisten lasipintaisten pilvenpiirtäjien valoja – samalla saimme Varsovan kattojen yllä olla myös todistamassa kosintaa. Näköalatasanne tarjoaa hienot näköalat jotka auttavat myös hahmottamaan miten laajalle suur-Varsova levittäytyy.

Polin – Puolan juutalaisten historian museo

Polin-museon rakennusta suunniteltaessa järjestettiin arkkitehtikilpailu, jonka Rainer Mahlamäki voitti tällä vaikuttavalla Kaislameri-suunnitelmallaan. Vuonna 2014 valmistunut museo sijaitsee samalla alueella, jossa Varsovan ghetto sijaitsi toisen maailmansodan aikana. Museo esittelee puolanjuutalaisten historiaa varsin kattavasti, joten siellä vierähtää helposti useampikin tunti. Suosittelen käyntiä, mutta ehkä myös keskittymistä enemmän johonkin museon osaan. Polinista tulossa edempänä erillinen postaus.

Praga

Toisena matkapäivänä pistäydyimme myös Wisla-joen toisella puolella, Praga-nimisessä kaupunginosassa. Tämä on hieman rosoisempi puoli, jossa on myös paljon vanhoja, kauniita jugendrakennuksia (joista osa tosin kaipaisi kipeästi perusteellista korjausta).

Hieman nukkavieru, mutta aidon oloinen kaupunginosa joen toisella puolella on ehdottomasti pistäytymisen arvoinen, sillä tämä näyttää Varsovasta aivan toisenlaisen puolen kuin keskustan puunatut turistialueet. Täällä sijaitsee myös vanha vodkatehtaan alue Koneser, josta on 2010-luvulla uudistettu asuin-, konttori- ja huvittelualue, josta löytyy mm. vodkamuseo sekä trendikäs Moxy-hotelli.

Varsova – ruokakaupunki?

Lyhyellä kaupunkilomalla emme tällä kertaa perehtyneet puolalaiseen ruokakulttuuriin pierogeineen ja knöödeleineen – ollenkaan ja oikeastaan hieman puolivahingossa.

Pakko tunnustaa, että ensimmäisen päivän lounaspaikka löytyi puolivahingossa, kun tutkailin Google Mapsia hotellin lähialueen osalta. Tarkoitus oli kävellä vanhaan kaupunkiin joenrannan kautta, ja kävellessämme joen suuntaan matkan varrella osui sopivasti eteen vanhaan sähkölaitokseen rakennettu ostoskeskus Elektrownia Powiśle ruokatoreineen. Terveellinen muistutus siitä, että joskus on kiva olla reissussa ilman täysin tarkoin suunniteltua matkaohjelmaa, ja antaa ohjelman muotoutua melko spontaanisti. Silloin eteen tulee usein myös sellaista mielenkiintoista nähtävää, jota ei ole osannut ennalta suunnitella ja hakea.

Tämän matkan osalta tuli itse asiassa käytettyä aika paljon Google Mapsia niin suunnittelussa kuin myös paikan päällä. Aiemmin hain ravintoloita paljolti Tripadvisorin kautta, mutta nykyään olen ruvennut suhtautumaan hieman epäilevästi kyseisen oppaan arvioihin.

Toinen tämäntyyppinen ruokatori Varsovassa on Hala Koszyki, jossa olin ennen matkaa suunnitellut että suuntaisimme, mutta aikataulu ei käytännössä antanut tällä kertaa myöden tutustua tähän. Seuraavalla kerralla sitten – ja sellainen tulee varmasti. Varsova nimittäin hurmasi minut ja haluan ehdottomasti jatkaa tutustumista kaupunkiin toisella kertaa, mielellään kesällä.

Koska matkakohde (ja myös hotelli) oli vaihtunut melko loppumetreillä, tarkempia illallissuunnitelmia en ollut ehtinyt tehdä. Siksipä suuntasimme illalliselle ilman tarkkaa päämäärää – jonkin aikaa kierrettyämme päädyimme pizzeria Nonnaan (bongattu aiemmin päivällä jo Google Mapsissa), joka osoittautui napakympiksi.

pieni asuinrakennuksen kivijalassa sijaitseva kulmahuoneisto jossa katto oli korkealla oli ahdettu täyteen pöytiä, tilan täytti iloinen puheensorina ja ilmassa leijui todellinen feelgood-tunnelma. Baaritiskin takana kokit lapioivat aitoon napolilaiseen uuniin pizzoja minkä ehtivät. Ja minkälaisia – täydellisiä!

Seuraavana päivänä tarkoituksena oli syödä kunnon, puolalaista keittiötä edustava lounas, mutta Polinissa venyneen museokäynnin takia oli ajallisesti pakko laittaa mutkat suoriksi, joten päädyimme jälleen Elektrownia Powiślen ruokakojujen ääreen – tällä kertaa ihan OK valinta.

Minkä kokonaisvaikutelman Varsova antoi?

Ei ainakaan vaisua ja harmaata. Meille Varsova näyttäytyi modernina ja eläväisenä kaupunkina (jolla toki on myös historiaa ja vanhaa nähtävää). Vireä ja värikäs, mielenkiintoinen, raikas uusi tuttavuus ovat mielestäni kuvaavia tälle kansainväliselle suurkaupungille.

Ja kyllä – ehdottomasti jatkoon ja uusintaan!

Oletko sinä käynyt Varsovassa? Mitä pidit kaupungista – oliko kaupunki sinun mielestäsi vaisu vai viehättävä?

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

1 kommentti

Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 08/06/2023 - 7:43 am

Varmaan Varsova tosiaan on jäänyt vähän erityisesti Krakovan varjoon. Eikä mekään Varsovassa olla vielä käyty, toisin kuin Krakovassa, josta kyllä pidettiin. Itsellä oli suunniteltuna reissu Varsovaan aiemmin tänä vuonna, mutta silloin tuo reissu peruuntui. Ihan positiiviset mielikuvat minulla kaupungista joka tapauksessa on.

Vastaa

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet