Tämänvuotisen joulunalusmatkan suunnaksi valikoitui jo aikaisemmin syksyllä Tukholma ja joulumarkkinat siellä. Tällä kertaa olimme päättäneet tehdä matkan air-sea -matkana, eli menomatka lentäen …
Joulumarkkinat
-
-
Joulu on Porvoossa – näin väittää Porvoon matkailu, eikä ihan väärässä olekaan. Fiilistelemään pääsee jouluisen Porvoon Pinterest-sivulla. Suuntasimme eilen päiväretkelle Porvooseen, tutustumaan …
-
Tänään on tasan kuukausi jouluun; pitkäänhän joulunodotukseen on jo valmistauduttu kaupoissa ja tavarataloissa, mutta tänä viikonloppuna virallisia joulunavauksia on miltei jokaisessa kauppakeskuksessa …
-
Syyspäivien lyhentyessä valon kaipuu kasvaa suorassa suhteessa väheneviin aurinkotunteihin. Noin kuukauden päästä alkava joulumarkkinasesonki tuo hieman apua Suomessa hyvin yleiseen tämän vuodenajan …
-
Viime viikonloppuna käytin hieman aikaa joulumarkkinamatkan harkintalistan läpikäyntiin – sekä tietenkin lentoyhteyksien ja -hintojen kartoittamiseen. Ongelmaksi tuntuu tällä kertaa muodostuvan ajankohdan löytäminen …
-
Taas on se aika vuodesta, jolloin illat pimenevät ja ainakin itselläni on tarve hakea valoa & lämpöä viileneviin iltoihin. Yksi aikaisemmin hyväksi …
- 1
- 2