Myönnän – auringonlaskujen lisäksi, olen hieman heikkona myös upeille pilvimuodostelmille. Etenkin jos laskeva aurinko on kuviossa mukana valaisemassa niitä. Kuvan pilvet ilahduttivat…
Kuukauden kuva
-
-
Elokuun Kuukauden kuva tulee Baijerista, Oberammergausta, jossa kävimme vuosi sitten katsomassa Oberammergaun kärsimysnäytelmää. Kuvassa yhdistyvät kaksi tälle pienelle baijerilaiskylälle tunnusomaista piirrettä: hienot…
-
Kesäkuun Kuukauden kuva tulee Tallinnasta, merenläheisestä Noblessneristä Kävin ensimmäisen kerran Tallinnassa vuonna 1992, ja voi kuinka erilaiseen kaupunkiin tulinkaan silloin. Teimme silloin…
-
Toukokuun Kuukauden kuva tulee viime vuoden toukokuussa tehdyltä Viking Gloryn miniristeilyltä. Pohjolan kevään valo, Turunmaan saariston upeat näkymät ja ainutlaatuiset risteilijäautolautat, jotka…
-
Huhtikuun Kuukauden kuva tulee Espoon nykytaidemuseo EMMAn viime vuoden näyttelystä; kuvassa on Chiharu Shiota teos ”Tracing_Boundaries”. Tapiolassa, Weilin & Göösin vanhasa kirjapainotalossa,…
-
Maaliskuun Kuukauden kuva tulee Brysselin Keskustasta vuoden takaiselta piipahdukselta Euroopan keväässä. Maaliskuun Kuukauden kuva on napattu 175 vuotta täyttävästä Galeries Royales Saint-Hubert…
-
Joulukuun Kuukauden kuva tulee Madeiralta, josta juuri kotiuduimme viikon matkalta. Kuva on otettu Funchalin keskustasta, joulumarkkinoilta, jotka avattiin 1.12., samana päivänä kun…
-
Marraskuun Kuukauden kuva tulee Pärnun keskustasta, kuvassa on Linnakodaniku Maja, kaupungin vanhin säilynyt hirsitalo. Vietimme lokakuussa pitkän viikonlopun Pärnussa, kylpyläloman merkeissä ja taas…
-
Syyskuun Kuukauden kuva on napattu ruska-aikaan Suomenlinnassa. Aivan liian usein unohtuu kuinka upea lähikohde meillä on keskellä Helsinkiä, vain lyhyen lauttamatkan päässä…
-
Elokuun Kuukauden kuva tulee Kokkolan Storgatanilta, Neristanin kaupunginosasta. Käymme yleensä kesäisin Kokkolassa sukuloimassa, ja useimmiten ohjelmaan on kuulunut myös iltakävely Neristanissa, joka…