Kanariansaaret ovat meillä säilyneet pitkään valkoisena läikkänä matkakohdekartallamme. Osin ehkä ennakkoluuloista johtuen, osin ehkä siksi, että emme oikein viihdy rantakohteissa, joissa loman …
Eurooppa
-
-
Lissabonin keltaiset raitiovaunut lienevät kaupungin nähtävyyksistä tunnetuimpia, ja ainakin kuvatuimpia. Ymmärrän tämän Lissabonin matkamme jälkeen hyvin, sillä eihän näistä vanhoista, rämisevistä hurmureista …
-
Penkki tärisee, ympärillä pauhaa ja isot kivilohkareet putoilevat. Tulenlieskat lyövät ja välillä penkki iskeytyy selkään niin että sattuu – mielessään voi hyvin …
-
Joihinkin paikkoihin palaa aina mielellään uudestaan. Yksi sellainen on pienenpieni, alppilaakson perukoilla sijaitseva Obergurglin kylä, joka on lunastanut itselleen ihan oman paikkansa …
-
Hiihtomatkalla hotellin valintaan vaikuttaa montakin asiaa, mutta tässä kuten yleensäkin kannattaa kiinnittää huomiota niihin seikkoihin, jotka ovat itselle tärkeimpiä. Meille mukava ilmapiiri, …
-
Olemme useana vuonna tehneet keväällä lyhyen matkan Eurooppaan nauttimaan kevään merkeistä silloin, kun Suomassa kevät rupeaa vasta näyttämään ensimmäisiä heräämisen merkkejä. Tänä …
-
Meillä jo toistakymmentä vuotta jatkuneen hiihtomatkailun myötä ollaan nyt ilmeisesti tultu siihen pisteeseen, että kohteiksi valikoituu usein ennestään tuttuja, hyviksi havaittuja paikkakuntia. …
-
Pastel de Nata jos jokin on Lissabonissa must. Ja tottakai muuallakin Portugalissa. Tätä portugalilaista, makeaa herkkua leivotaan monessakin paikassa Lissabonissa, joten mielipiteet …
-
Tälle matkalla olin pyrkinyt tekemään kotiläksyt kunnolla ja varannut etukäteen suurimman osan illallispaikoista. Kokemuksesta tiedän nimittäin, että illallisravintolan hakemisesta voi tulla melkoinen …
-
Hotellin valinta ei ole aina ihan helppo rasti. Jos ihan rehellisiä ollaan, siihen saattaa joskus kulua aikamoisestikin aikaa – etenkin jos tavoitteena …