Toukokuun Kuukauden kuva tulee viime kesän matkalta Krakovan Mariankirkosta. Kirkon suurin nähtävyys on vuonna 1489 valmistunut Veit Stossin veistämä pääalttari, joka on…
Krakova
-
-
Viime kesän Krakovan matkamme oli tapamme mukaan taas tiivistahtinen kaupunkiloma, jonka aikana ehdimme nähdä yllättävänkin paljon Wisla-joen hurmaavassa kaunottaressa. Tällä kertaa päätin tehdä…
-
Sadepilvien synkistämältä taivaalta ei kovinkaan paljon valoa liikene hautausmaan käytäville tehdessämme aamukävelyn Krakovan uudella juutalaisella hautausmaalla. Valtavien puiden muodostama vihreä katto luo hieman…
-
Krakovan matkalle lähdimme melko avoimin mielin ja nautiskelija-asenteella ilman minuuttiaikataulua. Kaksi ”must see”-kohdetta meillä kuitenkin oli: Auschwitz ja Wieliczkan suolakaivokset. Päätimme tehdä…
-
Krakovassa kivannnäköisen kahvilan löytäminen ei ole kovinkaan vaikeaa. Makeiden herkkujen ystävänä tuntuu, että melkein jokaisella korttelilla on oma konditoriansa ja vaikkei liike ulkoapäin…
-
Viime kesän Krakovan matkastaamme olimme varanneet päivän Auschwitz – Birkenaun keskitysleirillä käyntiä varten. Meille oli itsestäänselvää, että halusimme tehdä retken, vaikka historia…
-
Wawel – tämä oli ainakin minulle suurinpiirtein ainoa nimi (Rynek Glownyn ohella), jonka muistin ennen viimekesäisen matkan suunnittelua kuulleeni Krakovan yhteydessä. Eipä…
-
Monta kertaa kiva baari löytyy ihan sattumalta, eikä baarien suhteen muutenkaan yleensä ole yhtä paljon suorituspaineita kuin ravintoloiden valinnassa. Vinkkejä viihtyisistä baareista ei…
-
Hyvän ravintolan löytäminen on uudessa kaupungissa mielestäni aina haastavaa, mutta samalla hauskaa, sillä valinnan onnistuessa tulee välillä jopa hieman eufoorinen olo. Kuuluvathan…
-
Krakovan vanhakaupunki – useimmat varmaankin liittävät tämän Rynek Glowny-aukioon (joka kuuluu muuten Euroopan suurimpiin toreihin), eikä ihan suotta, sillä näkymä joka avautuu…
- 1
- 2