Piipahdimme ensimmäisenä adventtiviikonloppuna Tukholmassa. Edellisestä kerrasta oli jo ehtinyt kulua yli kaksi vuotta – itselle ihan käsittämättömän pitkä väli, jollaista ei ole…
Ruotsi
-
-
Joulukuun Kuukauden kuva tulee Tukholmasta parin vuoden takaa, kun Sergelin tori oli jouluvalaistu mutta vielä vahvasti rakennustyömaan leimaama. Näin joulun lähestyessä mieleen…
-
Tammikuun Kuukauden kuva tulee tänä vuonna Tukholmasta, Södermalmilta, joka kuvaushetkellä pari vuotta sitten näyttäytyi huomattavasti talvisemmassa asussa kuin mihin olemme saaneet tänä…
-
Joulukuun Kuukauden kuva tulee Tukholmasta, Vanhankaupungin sydämessa sijaitsevalta Suurtorilta. 1500-luvulla Tukholman silloisen keskustan (eli nykyisen Vanhankaupungin) elintarvikkeiden torikauppa käytiin Stortorgetilla. Vähitellen torikauppa…
-
Jouluun on nyt kaksi kuukautta, joten kohta se alkaa: joulumarkkinakausi. Mikäli olet suuntamassa Tukholmaan ennen joulua alla olevasta listasta saattaa olla hyötyä. Tukholman…
-
Huhtikuun Kuukauden kuva tulee Tukholmasta, Kungsträdgårdenin kukkivista kirsikkapuista. Itse olen useampanakin vuonna ollut onnekas ollessani Tukholmassa työmatkalla juuri kun kukinta on ollut…
-
Hotelli joka sijaitsee vastapäätä rautatieasemaa. Yleensä tässä kohtaa itsellä hälytyskellot alkavat soimaan. Tukholman Scandic Continentaliin kohdalla summerit voi kuitenkin huoletta sammuttaa heti…
-
Joulukuun Kuukauden kuva tulee Tukholman ArkDes-museon vuoden 2017 Piparkakkutalonäyttelystä. Kävimme viime vuonna jo melkein perinteeksi muodostuneella joulumarkkinamatkalla Tukholmassa ja vierailimme silloin Arkkitehturimuseon…
-
Rapuleipä, Katkisvoileipä, Räkmacka…tutulla katkarapuherkulla on monta nimeä. Usein katkarapuleipä liitetään laivamatkaan, eikä ihme sillä onhan kyseinen leipä monelle ”se” Ruotsinlaivojen klassikko. Mutta onpahan…
-
Tukholman ydinkeskustassa, Sveavägenilla sijaitseva Hotel with Urban Deli on herkkukauppa-ravintola -yhdistelmän kellarikerroksessa sijaitseva hotelli. Vai pitäisikö ennemmin sanoa, että hotellin yläpuolella on…