Kohta meille tarjotaan taas maailma lautasella, kun Matka 2026-messut aukeavat Helsingin Messukeskuksessa. Hallit täyttyvät taas inspiraatiosta, esitelmistä ja matkakohteiden esittelijöistä eri puolilta …
Pohdintoja
-
-
Vaikka blogin päivitystahti on kuluneen vuoden aikana ollut taas hidas, perinteistä ei luovuta. Näin ollen tässä jo 13. kertaa yhteenveto Matkoillablogin kuluneesta …
-
Tänään tulee täyteen 13 vuotta siitä, kun epäröivin sormin painoin enteriä ja julkaisin Matkoillablogin (tai kuten siihen aikaan kirjoitin: Matkoilla-blogin) ensimmäisen päivityksen. …
-
Tammikuun Matkamessuista on jo ehtinyt kulua kuukausi, joten nyt on hyvä pienellä etäisyydellä summata vuoden 2025 Matkamessujen anti. Tänä vuonna Matkamessujen kävijämäärä …
-
Tammikuu tarkoittaa matkailuvuoden perinteistä aloitusta, eli Matkamessu-viikonloppua. Niinpä on myös perinteisen Matkamessujen tärppipostauksen aika täällä blogissa. Matkamessujen sloganina on jo useamman vuoden …
-
Vuoden lähestyessä loppuaan on tullut jälleen aika perinteiseen tapaan summata Matkoillablogin kulunut vuosi, tänä vuonna jo 13. kertaa. Blogissa ollut tänä vuonna …
-
12 vuotta – historian mittakaavassa lyhyt aika, ihmiselämässä taas aika pitkä.Kun omaan ikään vertaa kohtalainen osa elämästäni. Vähitellen blogi on myös muodostunut …
-
Kuukasi sitten olin taas siinä tammikuun toisen puoliskon normaalissa mielentilassa – väsynyt, mutta onnellinen! Tämä olo valtaa yleensä minut aina Matkamessujen jälkeen, …
-
Ensi viikolla on taas Matkamessuviikko, minun kohdalla jo 34. kerran. Kyllä, luit oikein – ainoastaan 3 vuotta on minulla jäänyt väliin vuodesta …
-
Vuosi vaihtuu taas kohta, ja on aika taas perinteiseen tapaan summata kuluneen vuoden matkat ja elämykset. Ensimmäinen spontaani ajatus kun rupesin summaamaan …