Viikko sitten elettiin vielä täysillä Matka-messuviikonloppua. Nyt Matka 2020-messut ovat onnellisesti takanapäin, ja on aika summata messujen saldo. Matkamessujen kävijämäärä on viime…
messut
-
-
Tänä viikonloppuna Habitare valtasi jälleen messukeskuksen – yhtä varma syksyn merkki kun puiden kellastuvat lehdet. Illan hämärän hiipiessä yhä aikaisemmin ympärillemme on…
-
Kevätmessut on jälleen taputeltu Helsingin Messukeskuksessa tämän vuoden osalta. Yhteensä tämän vuoden messut keräsivät yli 45.000 uusien ideoiden ja inspiraatio etsijää. Mitä messut…
-
Tällä viikolla maailma on jälleen kätevästi ulottuvilla tällä Helsingissä kun Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma, Matkamessut avaa ovensa loppuviikosta. Torstaina messukeskuksen täyttävät matkailualan…
-
Tänäkin vuonna kävimme lähimatkailun merkeissä viikonloppuna yli 55.000 muun kävijän kanssa tutustumassa muotoilun uusiin tuuliin Habitare 2017-näyttelyssä Messukeskuksessa. Oli ilahduttavaa jälleen kerran…
-
Ajattelin tänään piristää harmaata ja välillä räntäsateistakin kevätviikkoa pienellä kuvakimaralla parin viikon takaisilta Helsingin Kevätmessuilta. Keväistä väriterapiaa muutaman kuvan muodossa, olkaa hyvät!…
-
Huhtikuun kuukauden kuva tuo tuulahduksen keväästä harmaaseen ja sateiseen sunnuntaipäivään. Keväiseen tulppaanimereen parkkeerattu skootteri on bongattu Kevätmessuilla 2016. Värikäs toteutus sinänsä, mutta…
-
Teimme eilen pikaisen käynnin Habitaressa. katsoimme, nautimme ja inspiroiduimme. Tässä Habitare 2016 kuvakavalkadin muodossa, olkaa hyvät! Joko te kävitte nauttimassa annoksen muotoilua ja sisustusta…
-
Tänään on enää 11 päivää aikaa siihen, kun Milanon Expo 2015-maailmannäyttely avaa porttinsa yleisölle. Maailmannäyttelyn teema on ”Feeding the planet – Energy for…
-
Helsingin Messukeskuksessa ovat jo yli viikon jatkuneet jokavuotiset Venemessut. Itse en ollut koskaan aikaisemmin käynyt kyseisessä tapahtumassa (vaikka sillä pitkä perinteet jo…
- 1
- 2