Lokakuun Kuukauden kuva tulee New Yorkista, Times Squarelta. Kuvan ottamisesta on kulunut yli yhdeksän vuotta, New Yorkin matkalle lähdettiin melkein heti sen…
Muu maailma
-
-
Toukokuun Kuukauden kuva on valittu matkakuumeen ja kaukokaipuun vaivatessa koronavuoden jälkeen. Kuvassa on Singaporen Marina Bay’n pilvenpiirtäjien muodostama skyline iltavalaistuksessa. Neljä vuotta…
-
Huhtikuun Kuukauden kuva tulee Dohasta, Qatarista. Kuvassa on Islamilaisen taiteen museo MIA, joka sijaitsee Corniche-rantabulevardilla, Dohanlahden rannalla. Vuonna 2008 valmistuneen, viisikerroksisen museon…
-
Marraskuun harmauteen ja pimeyteen tarvitaan väriä, tänä vuonna ehkä kipeämmin kuin koskaan ennen. Siksi Kuukauden kuvaksi valikoitui katunäkymä Karibian auringon alta. Itse assosioin…
-
Vuosi sitten otimme ensituntumaa Meksikoon Celebrity Edgen Länsi-Karibian risteilyllä. Ensimmäinen Meksikon kohteemme ja risteilymme toinen satama oli Cozumelin saari.
-
Marraskuun Kuukauden kuva vie syksyn harmauden ja pimeyden keskeltä aurinkoisemmille leveysasteille, Singaporen Sentosan saarelle, Siloso Beachille. Marraskuun harmauden keskellä ammennan itse usein…
-
Karibian risteilylle lähdettäessä on hyvä saapua lähemmäs satamaa jo hyvissä ajoin ennen risteilyn alkua – ei pelkästään sen takia ettei risteilylle lähtö…
-
Key West on paljon muutakin kuin juustokakkuja, rum puncheja ja crabcakeja. Paitsi että Key Westissä on USA:n eteläisin kohta kaupungilla on nimittäin…
-
Läntisen Karibian risteilymme ensimmäisenä kohteena oli Key West. Perille olisi varmaankin maisemallisesti paras saapua maanteitse legendaarista, 42 sillan päälle rakennettua Overseas Highway’ta pitkin.…
-
Singapore kutsutaan usein kulttuurien sulatusuuniksi ja moninaisuus näkyy myös eri uskontokunnissa: rinnakkain kaupungissa elävät niin buddhalaiset (eniten), kristityt, muslimit, taolaiset kuin hindutkin.…