Vuosi sitten otimme ensituntumaa Meksikoon Celebrity Edgen Länsi-Karibian risteilyllä. Ensimmäinen Meksikon kohteemme ja risteilymme toinen satama oli Cozumelin saari.
Ensivaikutelma Meksikosta ei ollut järin aito, sillä kuten arvata saattoi Cozumelin satamassa ensimmäisena vastassa oli valtava turistikauppojen labyrinttimäinen keskittymä. Sinänsä ei niinkään ihmeellistä, sillä Cozumel on maailman neljänneksi vilkkain risteilysatama liki 4 miljoonalla matkustajalla vuosittain. Labyrinttimäisyys tuntuu muuten olevan risteilysatamien kauppakeskittymissä melko yleinen suunnitteluperiaate ja osa kanssamatkustajista ei satamaa pidemmälle päässyt, vaan tarttuivat siellä tarjolla oleviin houkutuksiin. Todennäköisesti ihan omasta tahdosta eikä labyrintin mahdottomasta selvittämisestä johtuen.
Kun olimme selvinneet ostoslabyrintin läpi kadun puolella odottivat retkibussien lisäksi pitkät rivit takseja. Kiitettävän pituinen jono veti kuitenkin suhteellisen nopeasti kiitos tehokkaan takseihin ohjauksen. Me valitsimme parin kilometrin matkalle keskustaan kimppakyydin minibussilla, josta maksoimme kiinteän hinnan 4 USD/hlö/suunta (12/2018).
Ennakko-odotukset Cozumelia kohtaan olivat melko selkeät: turistikohde, jossa kaikki pyörii matkailijoiden ympärillä. Cozumelin keskusta osoittautuikin tyypilliseksi turistialueeksi, jossa jokaisen kaupan edessä oli sisäänheittäjä, joka yritti vakuutta ohikilkijoita siitä, että juuri tämä oli liike jossa viikon parhaat kaupat syntyisivät. Itse en ollut niinkään vakuuttunut siitä, että mikään liike olisi poikennut hirveän paljon toisista.

Cozumelissa on paljon värikkäitä taloja, mutta myös monet muraalit kiinnittivät huomion keskustassa.

Me suuntasimme pois pahimmalta turistialueelta, ja jo parin korttelin päässä tunnelma muuttui täysin: liikkeitä oli huomattavasti vähemmän, paikallisia enemmän ja katukuvassa näkyi myös baareja ja ravintoloita jotka eivät pullistelleet pelkästään matkailijoita.


Pysähdyimme juomatauolle La Cozumelena-nimiseen, paikalliseen Diner-tyyppiseen kahvila-ravintolaan, joka ilmoitti toimineensa jo vuodesta 1962. Melko askeettisesti sisustettu paikka oli aamupäivällä houkutellut useita paikallisia seurueita brunssille.
Jatkaessamme kävelyä keskustassa huomio kiinnittyi yhtäkkiä erään kaupan ulkopuolella kukan edessä leijailevaan pieneen, vihertävään lintuun: kolibrihan se siinä, ja vielä kaiken lisäksi keskellä kaupunkia. Kevyen googlailun tuloksena väitän, että näimme Cozumelissa Viherorvokkikolibrin (kommentoida saa mielellään, mikäli parempaa ornitologista tietämystä on!)

Kellon näyttäessä lounasaikaa palasimme lounaalle kivannäköiseen ravintolaan, jonka olimme bonganneet aikaisemmin kävelymme aikana. Parin korttelin päässä keskustan ostoskaduilta sijaitseva La Choza määrittelee itse keittiönsä meksikolaiseksi kotiruoaksi. No, kait menu nachoineen, fajitaksineen ja tacoineen voidaan Meksikossa määritellä siihen kategoriaan…



Ravintolassa oli kylläkin matkailijoita ihan riittämiin mutta myös paikallisia. Avaraan, puutarhaan avautuvassa saliin oli mukava istahtaa hetkeksi ruokokaton alle. Tilasimme kylmät oluet ja sen kylkeen quesadilat ja fajitakset, molemmat erinomaiset.

Maukkaan lounaan jälkeen jatkoimme vielä kävelyä kaupungissa ja teimme muutamia pikkuostoksia. Poikkesimme myös Isla Bella-nimiseen pieneen, viehättävään suklaapuotiin ostamaan suklaamaistiaiset – onhan meksikolaisilla maine erinomaisina suklaanvalmistajina.

Suklaapuodilla ei ollut omaa kahvilaa, mutta myyjä suositteli kadun toisella puolella sijaitsevaa Coz Coffee Roasting Co-kahvilaa, jossa ei kuulemma paheksuta että asiakkaat tuovat omat suklaat mukanaan. Istahdimme varjoisaan terassipöytään johon kahvilan ystävällinen meksikolaisrouva kiikutti meille kahvit.

Vietimme noin 5 tuntia Cozumelin keskustassa ennenkuin suuntasimme takaisin laivalle. Kokonaisvaikutelma Cozumelista jäi ehdottomasti positiivisen puolelle vaikka kyseessä onkin melkoinen massaturismikohde. Seuraavalla kerralla voisi ehkä nähdä jotain muutakin, ehkäpä jopa vuokra-auton ratissa.

Cozumelissa vietettiin Edge-aluksen neitsytristeilyn juhlailtaa teemalla Celebrate with the CEO, ja aluksen lähtöä oli myöhäistetty klo 23:een asti. Siten olisimme halutessamme voineet myös illastaa maissa, vaihtoehto mikä on aina kiva mikäli aluksen lähtöaika on vasta myöhemmin illalla. Valitsimme kuitenkin illallisen laivalla, jotta ehtisimme seuraamaan illan juhlaohjelmaa allaskannella: ohjelmassa oli Celebrity Cruisesin CEO’n, Lisa Lutoff-Perlon puhe, vesibalettia Meksikon olympiajoukkueen esittämänä. Musiikista vastasi paikallinen Mariachi-orkesteri.


Juhlat jatkuivat meksikolaisissa tunnelmissa Karibian lämpimässä yössä, mutta me vetäydyimme hyttiin yöpuulle, sillä seuraavana aamuna oli tiedossa aikainen herätys ja retkipäivä Maya-raunioille Costa Mayassa.
Oletko sinä käynyt Cozumelin saarella?
Kaikki Celebrity Edgen Läntisen Karibian risteilymme postaukset löydät täältä.
2 kommenttia
Näyttää ihanan aurinkoiselta ja värikkäältä. Cozumelissa en ole käynyt, vaikka viimeisellä Meksikon reissulla kova tarkoitus olikin. 2 viikon loman sää olikin sitten niin huono, että tämä saari odottaa ehkä joskus risteilyä tai toista Jukatanin matkaa omakseen.
Kiitos Katja, niin se olikin! Harmi, että Cozumel jäi sinulta väliin – toiseen kertaan siis!