Kuukauden kuva: Kungsträdgårdenin kirsikankukat

by Alex | Matkoillablogi.fi

Huhtikuun Kuukauden kuva tulee Tukholmasta, Kungsträdgårdenin kukkivista kirsikkapuista. Itse olen useampanakin vuonna ollut onnekas ollessani Tukholmassa työmatkalla juuri kun kukinta on ollut parhaimmillaan.

Kirsikkapuiden kukinta-aika osuu huhti-toukokuuhun, mutta kukinnan tarkka alkamisajankohta voi vaihdella parillakin viikolla: joskus ensimmäiset kukat ovat puhjenneet jo huhtikuun alussa, joskus vasta kuun loppupäivinä. Ylläoleva kuva on otettu viime vuonna, 25.4.2019 ja silloinkin tukholmalaiset ja matkailijat kerääntyivät puistoon ihailemaan kukkaloistoa.

Kirsikankukan päivää (Körsbärsblommans Dag) vietetään Tukholman Kungsträdgårdenissa vuosittain, tänä vuonna Tukholman japanilainen yhdistys järjestää tapahtuman 28.4.2019 klo 13-17.

Tiesitkö muuten, että Kungsträdgårdenin kirsikkapuiden rivistöt istutettiin vasta vuonna 1997-98 kun puistoa kunnostettiin ennen Tukholman kulttuuripääkaupunkivuotta 1998?

Oletko sinä ollut Kungsträdgårdenissa kirsikankukkien aikaan?

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

2 kommenttia

Piyya 02/04/2019 - 9:32 pm

Voi että, miten sopivasti kun muutkin kanavat ovat tulvillaan kirsikankukkia,
Tässä alkaa muotoutumaan pakkomielle päästä kokemaan Sakura aika Japaniin. Minulla on vielä kirsikankukinta aika kokonaan näkemättä ihan sitten missään maailmassa 😁

Vastaa
alex 02/04/2019 - 10:44 pm

Kirsikankukat paikan päällä Japanissa ovat kieltämättä myös yksi minun bucket list-matkoista. Onneksi kukinta-aika on upea missä päin maailmaan tahansa!

Vastaa

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet