Keskiviikon kuva tulee tällä viikolla yhdestä, melko tuoreesta suosikkikohteestani Helsingissä, Hietalahden hallista. Tähän aikaan vuodesta halli on pullollaan sadonkorjuukauden herkkuja, värejä ja …
Alex | Matkoillablogi.fi
Alex | Matkoillablogi.fi
Hei! Olen Alex, kiva kun poikkesit blogiini. Blogia kirjoittaa pääkaupunkiseudulla asuva 50+ mies, joka on koko ikänsä ollut matkoilla, milloin maailmalla - milloin mielessä. Sydän sykkii ensisijaisesti Euroopalle, mutta mukaan mahtuu myös risteilyjä & kaukaisempiakin kohteita.
-
-
Lokakuun kuukauden kuva tulee Tukholmasta, kohteena Nationalmuseum Blasieholmenilla syksyisen kirpeän illan hämärtyessä. Omasta mielestäni kuvassa veden pinnassa näkyy selvästi lähestyvä syksy ja …
-
Osittain ”Jää”-romaanista inspiroituneena, osittain muistakin syistä olimme tälle kesälle suunnitelleet matka Ahvenanmaan ulkosaaristoon, Kökariin. Alunperin olimme suunnitelleet lähtevämme matkaan jo alkukesästä, kesäkuussa, mutta …
-
Taas on ollut hieman hiljaisempaa blogirintamalla, syynä taas se vanha tavallinen: Matkoilla. Alkuviikon terveiset tulevat tällä kertaa Barcelonasta, jonne suuntasimme viimeistä kesälomaviikkoa …
-
Huittisissa löytyy kaksi tutustumisen arvoista paikkaa: kauniissa joenvarsimaisemassa sijaitsevaa valtavaa pappilaa, jota ympäröi puutarha nurmialueineen, pensaineen ja vanhoine puinen sekä Kuikon tilalla …
-
Tänä iltana pysähdyn muistamaan päivää, joka muutti maailman. Päivää, jolloin terrorismin pelko muuttui osaksi matkailua tavalla jota ei koskaan oltu nähty ennen. Omalta kohdaltani …
-
Viime vuonna suunnatessamme joulumarkkinamatkalle Porvooseen olimme suunnitelleet lounastavamme paljon kehuja keränneessä Bistro Sinnessä. Joku lukijoista ehkä muistaakin miten siinä kävi… Olimme siis …
-
Tämänviikkoinen ”Keskiviikon kuva” tulee Santorinin auringosta; näin syksyn lähestyessä ja päivien käydessä lyhyemmiksi voidaan ehkä tarvita hieman ylimääräistä auringonpaistetta päivään – pirteää …
-
Tässä taas totuttuun tapaan ”koontipostaus”, johon on koottu linkit kaikkiin kesäkuun Tallinnan matkan postauksiin Tallinnassa piipahtamassa Viru-hotellin KGB-museossa Ravintola-arvostelu: Mix Fusion Tallinna …
-
Olette varmaankin kaikki törmäänneet kaupunkilomilla ilmaisiin, painettuihin kaupunkioppaisiin, joita jaetaan terminaaleissa, asemilla ja ostoskeskuksissa. Toiset näistä paksumpia, toiset ohuempia. Jotkut hyviä, jotkut …