Tänään tulee täyteen 13 vuotta siitä, kun epäröivin sormin painoin enteriä ja julkaisin Matkoillablogin (tai kuten siihen aikaan kirjoitin: Matkoilla-blogin) ensimmäisen päivityksen.
Muistsn edelleenkin tuon hetken: epäröinnin, rimakauhun ja tunteen sen jälkeen kun ensimmäinen postaus oli julki. ”Apua – mitä olen mennyt tekemään…voiko tästä vielä perääntyä…huh….” Uskon, että jokaisella aloittelevalla bloggaajalla on ollut samantapaisia tuntemuksia: Onko minulla mitään oleellista sanottavaa? Pystynkö minä tähän? Onko minulla tarpeeksi pitkänteisyyttä? Riitänkö minä ja omat ajatukseni?
Muistan myös ensimmäiset kommentit kirjoituksiin ja näiden herättämät tunteet – siellä ruudun toisella puolella joku oli tosiaankin lukenut kirjoituksiani ja vieläpä vaivautunut kommentoimaan niitä. Ehkä tämä tästä…
Onko tässä mitään järkeä?
Niin uskoisin, että joku muukin bloggaaja joskus miettinyt. Sallittakoon tässä kohtaa ehkä hieman kliseinen vertaus: Matkoillablogi on itselle vähän kuin oma lapsi – syntynyt rakkaudesta matkailuun ja hellyydellä hoivattu, Oma media, jolla on annettu tilaa kasvaa ja kehittyä vuosien saatossa, ja ihan kuten ihmisetkin kasvaessaan hakevat (ja toivon mukaan myös löytävätkin) itsensä ja oman tyylinsä Matkoillablogi on muuttunut iän karttuessa. Oma ääni ja tyyli kirjoittaa ovat kehittyneet ja toivottavasti myös kiinnostaneet joitain lukijoita. Viimeinen tuntuu itselle tärkeältä, jotta yksi blogin tavoitteista täyttyisi: antaa muille matkaajille vinkkejä ja inspiraatiota matkojen suunnitteluun. Maailma kun on täynnä näkemisen ja löytämisen arvoisia paikkoja – jotkut joskus lähempänä kun luulemmekaan. Aina ei nimittäin tarvitse lähteä kauas löytääkseen kätketyn helmen.
Olen usein epäröinyt kaikkien blogiin sijoitettuja työtuntien mielekkyyttä, sillä aikaa on tähän harrastukseen kulunut paljon etenkin illan myöhäisinä tunteina kuvia käsitellessä ja tekstejä hioessa. Täydellisyyskompleksi kun ei aina varsinaisesti myöskään helpota bloginpitoa.
Joskus olen tuskaillut postausten määrää, isoja heittoja lukijamäärissä ja ongelmia tekniikan kanssa. Pakko myöntää, että olen joskus jopa pohtinut josko koko bloggaaminen pitäisi lopettaa. Elämä muuttuu vuosien saatossa, ja niin on myös käytettävissä oleva aika kirjoittamiseen vaihdellut. Vaikka enää en ehdikään niin usein tänne kirjoittelemaan kuin alkuaikoina, olen silti päättänyt olla luovuttamatta. Uskoisin, että kanssabloggaajat varmaankin allekirjoittavat kaikki nämä ajatukset ja tuntemukset.
Oma tupa, oma lupa
Matkoillablogin siirtyessä Rantapallon blogiyhteisöstä omalle alustalleen pari vuotta sitten moni asia muuttui. Oma domain ja sivusto antoi itselle täysin vapaat kädet päättää sivuston ilmeestä ja rakenteesta. Samalla kolikon toisena puolena tulevat myös kaikki muut, taustapuolen asiat. Välillä voi olla melko orpo olo kun on yksin tekniikan kanssa, sillä blogi vaatii aina toimiakseen jonkinlaisen alustan, joissa jokaisella on omat haasteensa ja niksinsä.
En ole tekniikan puolella mitenkään erityisen näppärä, mutta kun onnistuu selättämään jonkin teknisen solmun blogin ylläpitopuolella tämä tuottaa kieltämättä aika suurta mielihyvää.
”Give and take”
Blogi on itselle rakas harrastus mutta myös ylpeyden aihe. Vaikka postaustahti on vuosien varrella vaihdellut suuresti blogi on koko olemassaolonsa aikana päivittynyt ilman pitkiä aikoja, jolloin kirjoittaminen olisi ollut kokonaan tauolla. Blogin rinnalle on syntynyt myös muita some-kanavia, joista itselle läheisin on tänä päivän varmaankin Instagram, jonka kautta jaan tunnelmia matkoilta reaaliajassa.
Vastapainona kaikille blogille uhraamilleni tunneille olen saanut myös paljon takaisin. Elämyksiä ja tapahtumia, johon ei olisi muuten päässyt. Uusia tuttavia ja ikimuistoisia kohtaamisia upeiden kanssabloggaajien kanssa, jotka jakavat yhteisen intohimon matkustamiseen ja vinkkien jakamiseen eri kohteista. Kun on saanut tutustua ihmiseen blogin takana nämä vinkit saavat myös ihan erilaisen painoarvon ja uskottavuuden.
Blogi on myös ollut mukana kartuttamassa ammatillista osaamista niin sisällöntuotannon osalta kuin myös tekniikan suhteen.
Ennen kaikkea blogi on myös rakentanut itselleni digitaalista muistojen arkistoa. Kuten olen monesti ennenkin todennut käytän nimittäin usein omaa blogia tietolähteenä, josta tarkistan matkoihin liittyviä, unohtuneita yksityiskohtia.
Entä se mielekkyys?
Mutta takaisin kysymykseen, josko blogin kirjoittamisessa on mitään järkeä?
Kyllä on!
Kertaakaan en ole vielä katunut, että aloitin tämän harrastuksen. Niin kauan kun kirjoittaminen ja kuvien käsittely tuottaa itselle iloa tässä on ehdottomasti järkeä. Etenkin kun eri matkoilta on vielä niin monta muistoa ja tarinaa jakamatta. Ja olenhan minä toki utelias näkemään, kuinka tämä teini-ikäinen vähitellen kasvaa kohti täysi-ikäisyyttä…
Mitä sinä ajattelet bloggaamisesta – onko sinä mitään järkeää some-maailmassa, jossa väitetään, ettei kukaan enää lue blogeja?
1 kommentti
Onnittelut 13 vuodesta, se on pitkä aika. Toivottavasti itsekin joskus pääsee moiseen lukuun. Kyllä niitä blogeja edelleen luetaan, meilläkin vuosittain lukijamäärä edelleen kasvaa.