Matkamessut 2023 Tukholman osasto

Matkamessut 2024 – katso tärpit ja 5 vinkkiä onnistuneeseen messukäyntiin

by Alex | Matkoillablogi.fi

Ensi viikolla on taas Matkamessuviikko, minun kohdalla jo 34. kerran. Kyllä, luit oikein – ainoastaan 3 vuotta on minulla jäänyt väliin vuodesta 1987 – yksi sairastelun takia ja kaksi kaksi koronapandemian takia, jolloin ei messuja järjestetty.

Itselle Matkamessuviikko tarkoittaa ennen kaikkea ihmisiä ja kohtaamisia, sillä matkailuala jos jokin on ihmisten ala; vanhoja kollegoja, ystäviä, tuttujen esittelemiä uusia tuttuja… Mmielenkiintoisia luentoja, kohtaamisia, yhdessäoloa, naurua… Messuviikko antaa minulle melkoisen energiaboostin joka kantaa pitkälle kevääseen.

Matkamessut 2024 – lomasuunnitelmien näyttämö

Matkamessujen tämän vuoden matkailututkimuksen ja lomamatkaennusteen mukaan matkailu on jälleen kovaa vauhtia elpymässä: 56% suomalaisista suunnittelee tänä vuonna ulkomaanmatkaa, ja myös kotimaanmatkailu näyttää kasvun merkkejä kun 75 % vastaajista suunnittelee matkaa Suomessa. Pääosin suunnitellaan ulkomaanmatkoja kaupunki- ja rantalomakohteisiin, eniten naapurimaihin Ruotsiin ja Viroon sekä alueellisesti eniten Etelä-Eurooppaan, mm. Espanjaan, Kreikkaan, Kroatiaan, Kyprokselle ja Portugaliin.  (Lähde: Matkamessujen matkailututkimus ja lomamatkaennuste 2024)

Tämän vuoden Matkamessujen teemamaa on Espanja (osasto 6a50), ja mikä sopisikaan paremmin teemamaaksi, sillä Tilastokeskuksen matkailutilastojen mukaan suomalaiset tekivät vuonna 2023 peräti 300.000 vapaa-ajan matkaa Espanjaan.

Ruokaelämykset kuuluvat olennaisesti matkailuun, joten ruoka- ja juomatoimijoiden oma Tasty Travel-alue on luonnollinen ja suosittu osa messutarjontaa. Tänä vuonna esillä on myös erillinen Mediterranea-alue, jossa esitellään Välimeren maiden ruoka- ja kulttuuritarjontaa.Myös messukeskuksen omaa ravintolatarjontaa on uudistettu hiljattain, joten sitäkin tulee varmaan myös testattua.

Risteilyt eri puolilla maailmaa ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan voimakkaasti Suomen markkinoilla, ja tämä näkyy tietysti myös Matkamessujen osastoilla.

Tämä vuoden matkasuunnitelmia silmällä pitäen omassa ohjelmassa on käynnit ainakin Tukholman (osasto 6k60), vuoden 2024 Kulttuuripääkaupungin Tarton (6g60), VisitEstonian (6g60), Liettuan/Vilnan (6h78) ja Portugalin (6d80) sekä tietenkin myös Itämerellä liikennöivien varustamoiden (Finnlines 6n50, Tallink Silja, 6h50, Viking Line 6k70) ja kansainvälisiä risteilyjä myyvien matkatoimistojen (Elämys Cruises 6k50, Risteilykeskus 7e128 ja We Love Cruises 7h130) osastoilla.

Matkoillablogin 5 vinkkiä onnistuneeseen messukäyntiin

Jokainen nauttii omalla tavallaan messukäynnistä, eikä ole yhtä oikeaa tapaa ole tutustua Matkamessuihin. Alla olevat vinkit ovat minun suosituksiani siitä, miten messukäynnistään saa mahdollisimman paljon irti.

1. Suunnittele messukäyntisi etukäteen

Jotta saat kaiken irti messukäynnistä kannattaa näytteilleasettajiin tutustua etukäteen – näin ei minkään sinua kiinnostavan kohteen tai maan osasto jää vahingossa sinulta käymättä. Messuluettelosta tulee myös usein vastaan mielenkiintoisia näytteilleasettajia, joiden osallistumisesta Matkamessuihin et ehkä tiennyt. Luettelosta voit hakea osastonumeron niin näytteilleasettajan nimellä tai tuoteryhmittäin. Suunnitellessasi messukäyntiäsi kannattaa tehdä myös priorisointi omassa listassasi- missä haluat ainakin ehdottomasti käydä?

Matkamessujen hallikartan löydät tästä.

2. Tee aikataulu messukäynnille

Nähtävää on messuilla paljon, sillä Matkamessut on ISO tapahtuma, itse asiassa Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma: viime vuonna mukana oli yli 850 näytteilleasettajaa yli 70 maasta. Tämä tarkoittaa, että aikaa jäisi hieman reilu 30 sekuntia näytteilleasettajaa kohden mikäli kaikki näytteilleasettajat haluaisi tavata yhden messupäivän aikana. Omasta kokemuksesta tiedän, että messuosastolla vierähtää hyvinkin helposti 10-15 minuuttia osastohenkilökunnan kanssa keskusteluun, jos kohde on kiinnostava.

Jätä messukäyntisi aikatauluun tilaa myös spontaaneille pysähdyksille – messuilla tulee usein yllättäen jotain mielenkiintoista vastaan, esim. lavaohjelmia, erilaisia esityksiä tai työnäytöksi osastoilla – tai käytävällä tuttuja. Ja tämähän

3. Juttele näytteilleasettajien kanssa

Me suomalaiset messukävijät olemme perinteisesti hieman ujompia, ja aristelemme (turhaan) lähestyä messuosastojen esittelijöitä. Aivan turhaan, sillä osastojen henkilökunta on paikalla kävijöitä varten ja kertovat enemmän kuin mielellään omista kohteistaan ja tuotteistaa.
Esitteiden ja messumateriaalin ohessa nämä keskustelut antavat yleensä paljon lisätietoa kohteista – myös sellaista, jota et välttämättä löydä esitteistä tai netistä. Ja sitä paitsi: samalla on mahdollisuus verestää kielitaitojaan.

4. Muista varmistaa energiataso

Messuilla kävely käy kuntoilusta ja kun ympärillä on paljon mielenkiintoista ei aina edes huomaa nälän tunnetta. Jotta messuista jaksaa nauttia kannattaa kuitenkin välillä käydä syömässäkin jotain. Muista myös juoda tarpeeksi, sillä ilma on messuhallissa kuiva ja puhuminen melko äänekkäässä tapahtumassa myös kuivattaa kurkkua.

5. Tutustu ohjelmalavojen tarjontaan

Ohjelmalavojen ohjelmat ovat viime vuosina itselle nousseet messukäynnin annin kärkeen.
Tänä vuonna tarjolla on viisi lavaa: Adventure Stage, Matkatieto (pe-su Nordic), Second Home, We Love Cruises ja Meet the World Stage.

Perjantai
Tänään pureudutaan messuilla mm. kasvavaan trendiin Muutosmatkailuun, Prahan parhaisiin sekä Itä-Viron Teemareitteihin

Lauantai
Omat mielenkiinnon kohteet ovat Täsmävinkit vastuulliselle laivamatkustajalle, Marco Bjurström & Peter Pihlström Celebrity Ascent-risteilyllä sekä Euroopan kulttuuripääkaupunki Tartto esittäytyy.

Sunnuntai
Sunnuntaina Matkamessuilla vietetään Perheiden sunnuntaita 21.1., ja mikä silloin sopisi paremmin ohjelmaksi kuin Fall in Love with Stockholm.

Myös monet matkabloggaajat ovat tänäkin vuonna mukana keskustelemassa ohjelmalavoilla eri päivinä.

(Torstain ammattilaispäivänä ohjelmatarjonnassa mielenkiintoisia ovat mm. Matkatieto-ohjelman Keskustelu tekoälyn mahdollisuuksista matkailualalla sekä Matka 2024 vastuullisuuskilpailun finaali.)

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä bonusohjeena: Anna messuhuuman viedä, nauti tunnelmasta ja sovi treffit tuttavien kanssa messuille; yhdessä on vielä mukavampaa suunnitella ja unelmoida sekä jakaa keskellä Helsinkiin kokoontunutta matkailun maailmaa muistoja menneistä matkoista. Itselle tämä on antanut viimeisen kymmenen vuoden aikana myös todella paljon lisää iloa, kun messuilla tapaa muitakin matkabloggaajia.

Kaikkea ei välttämättä ehdi tai jaksa yhden päivän aikana nähdä – jos tuntuu, että tarvitset lisäaikaa, voit ostaa messuille myös kokoaikalipun (38 €) – kaikki Matkamessujen pääsylippuhinnat näet verkosta.

Oletko sinä tulossa Matkamessuille tänä vuonna?

Lue myös aikaisempien messujen yhteydessä julkaistut vinkit onnistuneeseen messukäyntiin:
Matka 2016 – kolme vinkkiä ensikertalaisille
Matkamessut 2015 – kolme i’tä ja omat tärpit
Kaikki Matkoillablogin aikaisempien vuosien messupostaukset löytyvät Matkamessut-tägin alta.

Matkamessut 2024 ovat avoinna ammattilaisille to 18.1. klo 9-18 sekä yleisölle pe 19.1.- su 21.1. klo 10-18.
Koko messujen ohjelman löydät Matkamessujen sivuilta.
Lisäksi Matkamessujen yhteydessä voi samalla pääsylipulla tutustua myös Caravan 2024-messuihin.

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

2 kommenttia

Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 15/01/2024 - 12:33 am

Huhhuh, varsin kunnioitettava määrä sinulla Matkamessuja takana. Lienee tapahtuma varmaan vuosien varrella muuttunut varsin merkittävästi. Paikalla ainakin torstaina, kenties myös lauantaina. Itse en ole vielä ehtinyt tarkemmin katselemaan tarjontaa, mutta ensi viikolla pitää vielä tarkemmin perehtyä. Kotimaisilla ständeillä tulee varmasti vietettyä joka tapauksessa aikaa.

Vastaa
Alex | Matkoillablogi.fi 15/01/2024 - 11:12 pm

Kiitos kommentista Mikko! Matkamessut on todellakin muuttunut valtavasti niistä ensimmäisistä kerroista jolloin osallistuin. Yksi on kuitenkin säilynyt: messut ovat edelleenkin matkailualan keskeinen ja ainutlaatuinen, vuotuinen kohtaamispaikka Suomessa ja ihmiset ovat edelleenkin messujen keskiössä.

Vastaa

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet