Matka 2023 – mitkä fiilikset?

by Alex | Matkoillablogi.fi

pari viikkoa on jo ehtinyt kulua matkamessuista ja nyt ehdin vihdoinkin koota omat mietteet tämän vuoden tapahtumasta. Spontaanisti mieleen tulee kaksi sanaa kun puhutaan Matka 2023-messuista: vihdoinkin koolla, sillä tätä kokoontumista oli odotettu. Vaikka messuilta haetaankin yleensä uutta matkailuinspiraatiota ja -ideoita tämän vuoden tärkeimmäksi anniksi nousi ehdottomasti ihmisten kohtaamiset, niin vanhojen tuttujen kuin uusien kontaktien. lukemattomat ilo ja riemu siitä että voitiin jälleen tavata oli käsinkosketeltava.

Matka 2023-messujen näytteilleasettajamäärä oli jotakuinkin sama kuin edellisillä messuilla vuonna 2020; tänä vuonna messuhalleja 6 ja 7 täyttivät melkein kokonaan n. 850 näytteilleasettajaa n. 70 maasta. Pientä väljyyttä oli hallien reunoilla, joten kasvunvaraa näillä Pohjois-Euroopan suurimmilla matkamessuilla on kuitenkin vielä. Tänän vuonna väljyys näkyi mielestäni myös astetta leveämmillä käytävillä ja useampien istumapaikka-aukioiden muodossa.

Tämän vuoden osastohavainnot

Tänäkin vuonna messuhallissa nähtiin korkeita rakenteita, näyttäviä osastoja ja katseenvangitsijoita mutta edelleenkin myös perusosastoja joissa selkeästi näki, että panostus oli tehty paikalla oloon – tärkeä peruste osallistua messuihin näytteilleasettajana sekin. Loppujen lopuksihan näyttelyosasto ja rakenteet ovat vain näyttämö, jossa messuosallistumisen onnistuminen mitataan sisällöllä ja henkilökunnan aktiivisuudella; toisaalta osasto, jonka ulkonäköön ollaan panostettu vetää puoleensa myös helpommin kävijöitä.

Messujen näkyvimpiä toteutuksia oli Elämys Groupin koko korttelin täyttänyt korkea mutta samalla avara messuosasto, jossa yrityksen eri brändit tuotiin selkeästi esiin ison osaston eri sivuilla.

Isoja yhteisalueita oli kotimaan alueella oli nyt silmiinpistävän paljon – on hieno nähdä, että Suomessa ollaan yhä enenevässä määrin ymmärretty yhteistyön hyödyt ja että isompaa, näkyvyyttä kannattaa joskus hakea myös kilpailijoiden kanssa; yhteistyössä on voimaa. Näillä isommilla yhteisalueilla yleinen trendi oli, ettei niinkään oltu satsattu näyttäviin rakenteisiin vaan laajempiin korttelinkokoisiin osastoihin, joilla oli paljon yhdenmukaisia, pienempiä esittelypöytiä.

Lähikohteista Tukholma ja Viro olivat hyvin näkyvillä, näistä jälkimmäinen hyvinkin runsaslukuisesti edustettuna. Sinänsä luonnollista, sillä parin tunnin laivamatkan päässä sijaitseva maahan on meille jo verrattavissa kotimaan kohteisiin. Samalla kuitenkin messuilla havahdun joka kerta siihen, miten paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa (josta ei aina ole ollut tietoinen) Virossa on.

Tänä vuonna omaa silmääni miellytti tyylikkyydellään erityisesti Finnlinesin osasto, jonka katseenvangitsijana oli valtava, kaareva lediseinä jolla esiteltiin uusia Ruotsin liikenteeseen tulevia ropax-laivoja, Finnsiriusta ja Finncanopusta.

matkamessujen paras anti?

Tähän kysymykseen ei ole vaikeaa vastata: kohtaamiset messuesittelijöiden kanssa. He voivat parhaimmillaan maalailla ja kertoa kohteistaan tavalla johon mikään virtuaalitodellisuus tai nettisivusto pysty; aidoissa F2F-kohtaamisissa vaan on taikaa… Tässä suhteessa messut ovat vahva media ja parhaimmillaan. Etenkin nykyajassa, kun yhä suurempi osa kontakteista tapahtuu sähköisesti eikä aina edes niin, että toisessa päässä olisi ihminen.

Ohjelmalavan ohjelmat

Jonkin verran ehdin seurata ennen ennen messuja nostamiani ohjelmalavatärppejä, en valitettavasti kuitenkaan kaikkia. Eniten minuun vetoavat keskustelutyyppiset lavaohjelmat, jossa pureudutaan syveällisemmin ja konkretian kautta aiheeseen. Yksi tämä vuoden kiinnostavimmista oli ulkoministeri Pekka Haaviston esiintyminen, jossa hän kertoi itsestään matkustajana ja samalla myös hieman muistoja matkoista.

Kävimme myös yhdessä kohdetta käsittelevässä ohjelmassa, joka osoittautui enemmänkin uuden kirjan markkinointitilaisuudeksi, eikä koskaan päästy otsikon aiheeseen konkreettisesti.

Matkamessujen tulevaisuus?

Messuja on aina välillä pidetty hiipuvana mediana, mutta mielestäni Matka 2023 todisti jälleen kerran ettei näin ole. Kohtaamiset – myös ventovieraiden (esittelijöiden) kanssa ovat messukäynnin suola. Ja mikä sopisikaan paremmin juuri matkailuun, sillä siitähän matkailussa loppujen lopuksi on kyse – kohtaamisista. Niin ihmisten kuin vieraiden kulttuurien kanssa, lähellä tai kauempana.

Messujen tulevaisuutta ajatellen ”isojen” toimijoiden puuttuminen huolestuttaa hieman. Matkanjärjestäjistä tänä vuonna puuttuivat niin Aurinkomatkat, TUI kuin Tjäreborg. Varustamoista Viking Line ja Eckerö Line olivat omalla ständillä edustettuina vain torstaina Matka Business Forumissa. Toisaalta tämän myös ymmärtää, sillä ison brändin messupanostus on aina mittava ja messujen kanssa toisessa vaakakupissa on aina vaihtoehtoinen näkyvyys muissa medioissa.

Tämän vuoden messujen kävijämäärä oli n. 53.000 kävijää sisältäen sekä ammattilaiskävijät että näytteilleasettajat. Tämä oli n. 20% vähemmän kuin edellisen kerran kun Matkamessut järjestettiin vuonna 2020, toisaalta ihan hyvä tulos ottaen huomioon että messut olivat kaksi vuotta tauolla pandemian takia. On upeaa, että meillä on Helsingissä Pohjois-Euroopan suurin matkailualan messutapahtuma, jolloin maailma tulee meille hetkeksi kylään ja voimme inspiroitua, unelmoida ja suunnitella. Valot ovat Inspiration Stagelta sammunneet tältä vuodelta, mutta ensi vuonna tavataan taas!

Millaiset fiilikset Matka 2023 jätti sinulle?

Seuraavan kerran Matkamessut järjestetään 19.-21.1.2024

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

1 kommentti

Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 12/02/2023 - 12:01 am

Messuista jäi itsellenikin hyvät fiilikset. Isojen toimijoiden puuttuminen kiinnitti myös minun huomioni. Paljon hyviä ja kiinnostavia keskusteluja tuli käytyä, ja vanhoja ja uusia tuttavuuksia tavattua. Eniten tuli tällä kertaa keskityttyä suomalaisten näytteilkeasettajien tarjontaan.

Vastaa

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet