Mennyt viikko kului juuri näin kaksijakoisissa tunnelmissa – siitepölyallergia kevyellä flunssalla höystettynä on pitänyt huolen siitä, että olo on ollut vetämätön ja mitään ylimääräistä ei töiden jälkeen ole jaksanut tehdä….aaattsiiiihhh…

Lontoon Hyde Park kevätasussa, maaliskuu 2011. Kuva: © Matkoilla-blogi
Niin ihanaa aikaa kun kevät onkin päivien pidentyessä ja päivien lämmetessä siitepölyallergikko ei ihan aina arvosta vuodenaikaa niin paljon, että se hätyyttelisi ykkössijaa. Nuhainen nenä, vuotavat silmät ja jatkuva aivastelu – siinä tämä viikko pähkinänkuoressa. Vanhemmiten olen ruvennut myös vähitellen ymmärtämään miksi lapsena viihdyin keväisin paremmin sisällä kuin ulkona.
Onneksi olo rupeaa nyt hieman helpottamaan ja elämä voittaa pikkuhiljaa. Pienistä allergiahaasteista (tämän viikon understatement) huolimatta olen edelleenkin sitä mieltä, että kotimaamme neljä täysin erilaista vuodenaikaa ovat meille suunnaton rikkaus ja ehdoton kilpailuvaltti kun kilpaillaan ulkomaisten matkailijoiden suosiosta.
Ja matkailijoitahan on talven jälkeen jälleen ruvennut näkymään Helsingin keskustassa yhä enenevässä määrin ja ensimmäiset kansainväliset risteilyalusvierailut lisännevät katukuvan kansainvälisyyttä taas toukokuun alusta lähtien.
Blogimaailmaan on virtaa tällä viikolla riittänyt lähinnä seuraamieni blogien lukemiseen, vaikka sunnitelmissa olikin kirjoitella tällä viikolla parinvuoden takaisesta Gdanskin matkasta. Enpä kirjoittanut, siirtyi taas hieman eteenpäin…
Lauantaisaunassa muistelimme äsken menneitä matkoja ja kaikkia niitä muistoja, joita matkoilta on vuosien varrella tarttunut. Onneksi nykyään matkoilta ei juurikaan tartu mukaan tavaraa, vaan keskitymme nykyään enemmänkin paikan päällä tekemiseen ja kokemiseen, joka kulkee kevyesti ja tilaa viemättä elämässä muistoina mukana. Jostain syystä ”makumuistot” ja etenkin aamiaiset ovat jääneet mieleemme. Vuosien varrella aamukahvit on nautittu monessa, omalla tavallaan ainutlaatuisessa miljöössä ja hetkessä, jotka ovat meille jättäneet vahvat muistijäljet. Näistä muistoista on ihana ammentaa voimaa joskus harmaaseenkin arkeen.
Mieleeni palaavat esim. aamiaiset New Yorkin hotellimme kattoterassilla pilvenpiirtäjien keskellä, trooppisessa aamussa hotellin ulkoravintolassa Dominikaanisessa tasavallassa nautitut hedelmäpainotteiset aamiaiset ja Madeiralla, altaan reunalla, aavan Atlantin ääressä nautitut hitaanraukeat aamukahvit.
Mikä on sinun paras makumuistosi? Entäpäs unohtumattomin aamiaisesi?
Aurinkoista viikonlopun jatkoa kaikille; nautitaan kevätauringon lämmöstä ja lähestyvästä kesästä – siitepölyn aiheuttamasta niiskuttelusta huolimatta!