Matka 2016. Kuva: © Matkoilla-blogi

Matka 2016 – mitä jäi käteen?

by Alex | Matkoillablogi.fi

Matka 2016-messut saatiin sunnuntaina pakettiin ja nyt totutellaan taas messujen jälkimainingeissa normaaliin arkeen. Faktahan on, että nelipäiväinen tapahtuma on sen verran intensiivinen, että konkeneemmallakin kävijällä voi esiintyä turnausväsymystä.

Kävijämäärän suhteen mesut jäivät tänä vuonna hieman vuodentakaisista; lieköhän lumipyry verottanut kävijämäärää sunnuntaina (joka jäi selvästi viime vuoden luvuista), perjantaista lauantaihin kun pysyttiin melko hyvin viimevuotisessa tahdissa. Niin tai näin, Matka säilytti mielestäni n. 67.000 kävijällään edelleen asemanssa Pohjois-Euroopan merkittävimpänä, kansainvälisenä matkailualan tapahtumana.

Mitä jäi sitten päällimmäisenä mieleen messuista? No, oikeastaan ihan samat kuin ennestäänkin (ja tässä järjestyksessä): Tuttujen tapaamiset & uusien kontaktien luominen (aina yhtä hauskaa ja energisoivaa), seminaarit (tässä kohtaa Matka parantaa mielestäni vuodesta toiseen) sekä uudet kuviot (joista ehkä hienoimpina osoituksina ketteristä toteutuksista TGBG-tempaus sekä Blogipaviljonki).
Kaikenkaikkiaan varsin hyvä inspiraatiopaketti matkailun ympärillä, josta matkailuvuosi 2016 lähti käyntiin.

Toki messuilta löytyy myöskin kehitettävää, jotta taataan, että matkailualalla riittää tulevaisuudessakin mielenkiintoa panostaa messuihin osana markkinointimixiään. Messut eivät tule elämään tulevaisuudessa pelkkänä esitteiden jakelutorina, vaan messuyleisölle pitää pystyä tarjoamaan myös Elämyksiä eikä vähiten oikeita ja laadukkaita kohtaamisia asiantuntijoiden kanssa.
Messujen tutkimusten mukaan messuvieraat haluavat myös hyviä tarjouksia, joskin nämä ovat minun mielestäni hieman menettäneet merkityksensä takavuosilta internet-myynnin myötä; nykyään kun netti tarjoaa yrityksille väylän tarjousten esilletuomiseen ympäri vuoden.

Some-kanavien hyödyntämiseen messuilla liittyen satuin muuten lukemaan Heli Ruotsalaisen mielenkiintoisen Linkedin-postauksen, jossa on ajattelemisen aihetta tulevaisuuden messuja ajatellen.

Mitä pidit itse Matka 2016-messuista ja jäikö saldo plussan vai miinuksen puolelle?

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet