Tähän aikaan vuodesta sitä on yleensä aina ilmassa – matkakuumetta. Jostain ihmeen syystä Hullut päivät saavat aina lämpötilan nousemaan, jos ei paljon niin ainakin muutaman viivan verran. Itsellä matkakuume on kylläkin noussut ja reilusti jo paljon ennen keltaisia päiviä, kulkutauti kun vaivaa nykyään siinä määrin, että reissusta kotiin palatessa mielellään jo ainakin mielessäni suunnittelen seuraavaa matkaa ja kohdetta jos ei matka ole jo varattunakin. Joskus lähipiirissäni tätä ehkä nähdään hieman ”pahana tapana” ja rauhattomuuden merkkinä.
Ymmärrän, että näinkin voi asian tulkita. Itse en kuitenkaan ihan täysin suostu myöntämään että uusien matkojen suunnittelu olisi minulle arjen pakenemisesta ja siitä etten viihtyisi siinäkin. Minulle matkailu on vaan tärkeä osa elämääni ja itseäni eteenpäin suunnittelu ei tarkoita, etten nauttisi arkielämästäni. Tulevaisuuden suunnittelu on vaan yksi tärkeä osa joka kuuluu siihen. Osa minua. Tässä ja nyt. Sen verran kauan olen maailmaa jo katsonut, että tiedän arjen ja juhlan välisen suhteen ja tasapainon tarpeen näiden välillä: Jos elämässä ei olisi arkea, ei juhlakaan tuntuisi miltään.
Aamulla Hulluilla Päivillä (myönnän: sorruin taas käymään – ostokset samoja ”vakio-ostoksia” vaateosaston puolelta kuin normaalistikin) oma ”jonotusindeksini” kertoi, että Hullujen päivien lennot eivät enää vedä ihan samalla tavalla kuin ennen: Lentlippuostoksille olisi tänä aamuna päässyt vaivaisella 178 nron jonotuksella internet-pisteisiin. En jäänyt (tälläkään kertaa) jonottamaan…
Jonottajien iloksi Stockmann oli tosin tällä kertaa lanseerannut uutuuden Helsingin tavaratalossa: mobiiliapplikaation, jolla reaaliaikainen jonotusseuranta käy leikiten – applikaatio jopa muistuttaa hieman ennen kun oma jonotusnumero ilmestyy taululle!
Yhtenä syynä Hullujen lentojen suosion hiipumiseen on varmaankin lentolippujen yleinen halventuminen. Myös tarjouksia on yhä enemmän ja useammin, eikä ero ns. normaalitarjouksen ja Hullujen päivien lentotarjouksen välillä ole enää niin iso.
Illalla keltaisessa talossa kuume oli jo noussut hieman ylemmäs – jonossa olisi silloin ollut parisataa numeroa edellä…
4 kommenttia
Olen ostanut vain kerran lennot Hulluilta päiviltä. Sen jälkeen olen tarjoukset aina katsonut, mutta ei niissä ole pitkään aikaan ollut kehumista. Nykyään saa monta kertaa vuodessa samalla hinnalla lentoja mitä Hullut päivät markkinoi. Eivät ne hinnat silti välttämättä huonoja ole, jos matkalle on lähdössä muutenkin, mutta luulisi, että tuollaisessa tempauksessa myytäisiin sen pari kertaa vuodessa oikeasti halpoja lentoja, joilla houkuteltaisiin myös spontaaneja ostajia paikalle.
Niinpä; mutta tosiaankin kuten sanoit – jos on suunniteltu kohde ja HP-lentokohteet natsaavat, niin eikun ostamaan!
Tavallaan jännää, että juuri keväällä tulee tuo matkakuume, vaikka ilmat alkavat juuri kääntyä paremmiksi :). Mutta ihan sama vika täällä päässä. Toisaalta matkakuume on ollut koko talvenkin ajan…
Ps. Ei pako arjesta ole huono juttu eikä se tarkoita, ettet pitäisi itse arjesta 😉
Totta; ja onhan se niinkin, että suurin osa elämästä on sitä arkea, joten ei parempi vaan tehdä arjesta mahdollisimman mukavaa – esim. matkoja suunnittelemalla! 😉