Krakovassa kivannnäköisen kahvilan löytäminen ei ole kovinkaan vaikeaa. Makeiden herkkujen ystävänä tuntuu, että melkein jokaisella korttelilla on oma konditoriansa ja vaikkei liike ulkoapäin…
Kolme kivaa
-
-
Monta kertaa kiva baari löytyy ihan sattumalta, eikä baarien suhteen muutenkaan yleensä ole yhtä paljon suorituspaineita kuin ravintoloiden valinnassa. Vinkkejä viihtyisistä baareista ei…
-
Vanha Rauma on yksi UNESCO’n maailmanperintöluettelon seitsemästä suomalaisesta kohteesta; tämän statuksensa Vanha Rauma sai vuonna 1991. Perusteluina oli, että Vanha Rauma on rakennuskannaltaan ja kaavaltaan hyvin säilynyt kokonaisuus, jossa liike-elämä, asuminen ja työpaikat liittyvät kiinteästi toisiinsa.
-
Tällä viikolla kurkistetaan hieman joulunaikaan eri puolilla Eurooppaa. Aina ei kuitenkaan tarvitse lähteä kauas kokemusten perässä, joten aloitetaan kierros #Suomiretki-hengessä kotimaasta, Uudeltamaalta…
-
Tänään aloitetaan uusi sarja satunnaisia vinkkilistauksia, ”Kolme kiva…” Nämä Kolme kivaa voivat olla milloin mitäkin, mutta pyrin kuitenkin siihen, että kaikki seuraisivat…