Kesä on #Suomiretkeilyn kulta-aikaa mutta myös aikaa jolloin eletään hetkessä – niin nykyisessä kuin menneissäkin. Tavataan sukulaisia ja rakkaita, vaihdetaan kuulumisia ja …
Alex | Matkoillablogi.fi
Alex | Matkoillablogi.fi
Hei! Olen Alex, kiva kun poikkesit blogiini. Blogia kirjoittaa pääkaupunkiseudulla asuva 50+ mies, joka on koko ikänsä ollut matkoilla, milloin maailmalla - milloin mielessä. Sydän sykkii ensisijaisesti Euroopalle, mutta mukaan mahtuu myös risteilyjä & kaukaisempiakin kohteita.
-
-
Helteinen kesäpäivä takana ja nyt tyynen järven ylle laskeutuu kohta sininen hetki. Iltapäivällä kaukaisuudessa jylissyt ukkonen on vihdoinkin hiljennyt. Vaikka kesän lämmöstä …
-
Odotellessamme Suomenlinnan lautan lähtöa keskustaan iskimme silmämme Rantakasarmissa, aivan lauttasataman naapurissa sijaitsevaan uuteen kahvilaan, Viaporin Deli & Café joka saa kunnian aloittaa uuden sarjan. …
-
Viime viikonloppuna vietettiin kaupunkiviikonloppu kotona, pitkälti lähialeuilla retkeillen ja nauttien erinäisistä kesäkaupunkiin kuuluvista elämyksistä pääkaupunkiseudulla. Perjantai-iltana suunnattiin perinteiselle kesäillalliselle Suomenlinnan Panimoravintolaan, jota …
-
Tänään vietetään USA:ssa ”Fourth of July” – maan itsenäisyyspäivää: Maan perustuslaiki ratifioitiin 4.7.1776 kun 13 Pohjois-Amerikan brittiläistä siirtokuntaa julistautuivat itsenäisiksi. Itselläni ei …
-
Tänään on taas aika asettautua TV’n ääreen klo 21 seuraamaan yhtä meidän perheen suosikkisarjoista Ruotsin TV’ssä: ”Sommar med Ernst”. Kyseessä on hieman Strömsö-tyyppinen …
-
Näin kesällä on mielestäni paikallaan nostaa ”Keskiviikon kuvana” maisemia kotimaastamme. Tällä viikolla vuorossa on kuva Kiantajärven rannalta, Suomussalmelta: kameraan tarttui illan sinisessä …
-
Heinäkuun ”Kuukauden kuva” on napattu kuunsillasta mökkijärven rannassa. Kuten aikaisemminkin olen täällä blogissa kertonut auringonlaskut ovat yksi heikkouksistani kuvauskohteena, mutta myös kuutamo …
-
Alsacen kesämatkallamme emme yöpyneet Strasbourgissa, mutta aikaisemmalla joulumarkkinamatkalla Alsacen maisemiin valitsimme kaupungin tukikohdaksemme. Silloin majoitumme kaupungin keskustassa sijaitsevaan Romantik Hôtel Beaucour’iin. Joulumarkkinamatkasta on jo …
-
Sateinen sunnuntai, joten tänään on vihdoinkin ollut aikaa tehdä sisätöitä, nauttia vain viikonlopusta kotona mm. ruoanlaiton parissa sekä nyt lajitella hieman viimeaikaisia …