Tänään on taas aika asettautua TV’n ääreen klo 21 seuraamaan yhtä meidän perheen suosikkisarjoista Ruotsin TV’ssä: ”Sommar med Ernst”.

Kyseessä on hieman Strömsö-tyyppinen TV-sarja, joka on Ruotsissa pyörinyt jo useamman kesän. Ohjelmassa Ernst Kirchsteiger (käsistään kätevä nykyajan Leonardo da Vinci, joka pystyy melkein mihin vaan oli sitten kyseessä huonekalujen valmistus, talonrakennustekniikka tai keittiötyöt) jakaa mielipiteet melko tasan kahtia – joko Ernstistä pidetään tai sitten ei.

Ohjelman juju on, että Ernst ottaa kesäprojektikseen jonkun vanhan rakennuksen (uesimmiten melko ränsistyneen ja asumattoman), jota hän lähtee persukorjaamaan uuteen loistoon. Apunaan Ernstillä on urakassa melko isokin remppaporukka, josta muutama jäsen on vuodesta toiseen osallistuva ”luottopelaaja”. Varsinaisen kunnostustyön lisäksi Ernst tietenkin ruokkii joka jaksossa koko porukan, ja usein porukka kerääntyykin nauttimaan illallsta pitkän pöydän ääreen jonkun tietyn teeman ympärillä. Mysigt!

Paitsi,että ohjelmassa keskitytään remontointiin ja sisustamiseen ohjelmassa näytetään myös paljon kauniita, kesäisi ruotsalaismaisemia (sijaitsevathan Ernstin kohteet useimmiten  melko kauniissa ja kuvauksellisissa ypäristöissä) – varsinainen Strömsö-tyyppinen hyvänolon & hyväntuulen-ohjelma on siis kyseessä. Aikaisempina vuosina Ernst on kunnostanut mm. vanhan kasvihuoneen, rautaruukin ja makasiinirakennuksen lattiasta kattoon.
Tämän vuoden projekti on vanha, 1928 rakennettu, 300 neliömetrin puurakennus, joka on seissyt tyhjänä alkuperäiskunnossa kymmenen vuotta viimeisen omistajan kuoltua.

Mikäli ei telkkarista näy Ruotsin TV4’sta, netin kautta voi seurata sarjaa ainakin ”TV4 Play”-aaplikaation kautta (toimii ainakin sen kautta, ilman maakohtaisia katselurajoituksia) ja myös ”tavallinen” netti-TV on toiminut itsellä ongelmitta.
Ohjelman nettisivuilta löytyy puolestaan tarkemmat työohjeet ja inspiraatiot itse tekemiseen.

 

Sommar med Ernst. Kuva: Kuvakaappaus tv4.se-sivuston "Sommar med Ernst"-osiosta.

Sommar med Ernst. Kuva: Kuvakaappaus tv4.se-sivuston ”Sommar med Ernst”-osiosta.

 

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet