Corona – maailman mullistanut mörkö

by Alex | Matkoillablogi.fi

Aloitin  tämän postauksen kirjoittamisen perjantaina 1.3. kun ilmoitus Berliinin ITB-matkamessujen peruutuksesta tuli. En kuitenkaan kirjoittanut sitä heti loppuun, ja jotenkin viimeisteleminen on muuttunut päivä päivältä vaikeammaksi sitä mukaa kun tilanne on eskaloitunut ja Coronasta on tullut Covid-19. Todettakoon myös samalla, että postauksen suunta on muuttunut päivien kuluessa enemmän ITB’hen keskittyävästä tilannetta yleisesti pohdiskelevaksi.

Keskustelua ja spekulointia ITB’n toteutumisesta oli käyty niin uutisissa kuin somessakin helmikuun viimeisellä viikolla, mutta jotenkin en ihan uskonut, että tultaisiin siihen, että messut todellakin peruttaisiin. Olihan jo otettu käyttöön niinkin järeät toimet, kuin kaikilta näytteilleasettajilta vaadittava terveysselvitys…

Kun sitten ainoastaan 5 päivää ennen Berliinin ITB’n alkua vahvistui, että messut perutaan tänä vuonna tämä oli varmaankin yksi tämän vuoden yllättävimmistä matkailualan uutisista. Luulin, sillä pahempaa oli kuitenkin vielä tulossa…

Itse olin tänä vuonna menossa pitkästä aikaa Berliiniin ITB-messuille, mutta suunnitelmat muuttuivat. Harmitti hieman, mutta ymmärsin sinänsä päätöksen. Olinhan messua edeltävällä viikolla itsekin miettinyt virusta; en ehkä niinkään sairastumisen kuin mahdollisen karanteenin kannalta mikäli sairastuisi matkalla. Itse en matkustanut Berliiniin, mutta monet olivat jo ryhtyneet valmistelemaan messuosastojaan ja kaukaisimmat näytteilleasettajat olivat jo aloittaneet matkansa messuille. Niinpä Berliinissä järjestettiin messujen peruuntumisesta huolimatta myös jonkin verran varjotapahtumia paikan päällä ja osa henkilökohtaisista tapaamisista muutettiin virtuaalisiksi.

Ei varmaankaan voi kieltää, etteikö tartuntojen leviämismahdollisuus olisi ollut ITB’n kaltaisessa tapahtumassa iso kun massatapahtumaan olisi kokoontunut ihmisiä koko maailmasta. Mietin tässä kohtaa paljon perumispäätöksen taustoja: oliko se hätävarjelua vai oliko päätös tapa osoittaa vastuullisuutta ja että matkailuteollisuus toimii suunnannäyttäjänä? Ikävä kyllä päätöstä tuskin ohjasi vastuullisuusajattelu, vaan taustalla oleva poliittinen päätös.
Itse mietin peruutuspäätöksen jälkeen myös josko messujen peruminen teki eron koronaviruksen leviämisnopeuteen. Siinä vaiheessa en ollut niin vakuuttunut siitä, mutta viimeiset viikot ovat pakottaneet tarkistamaan käsitystä: messujen perumispäätös oli sekä viisas että vastuullinen teko.

Pohdiskelin myös miten Berliinin messut korvaisivat näytteilleasettajien (ja miksei myöskin vierailijoiden) syntyneitä kustannuksia myöhäisestä peruutuksesta; messuosastojen rakenteet, matkat, hotellimajoitukset jne. Etenkin pienemmillä yrityksillä messuihin osallistuminen on iso panostus – sekä kulujen, että myös henkilöresurssien osalta. Vakuutusyhtiöitä tuskin kannattaa odottaa mukaan maksutalkoisiin – Berliiniä ja Saksaa kun ei oltu luokiteltu epidemia-alueeksi. Enpä siinä vaiheessa tajunnut, kuinka vähäpätöiseltä ongelmalta tämä tuntuisi muutamaa viikkoa myöhemmin maailman pysähdyttyä ja vetäydyttyä omaan kuoreensa.

Coronan vaikutukset matkailualaan

Koskaan ei voi ennustaa tulevaisuutta. Tätä ovat ennenkin todistaneet mm. terroriteot, luonnonmullistukset ja tuhkapilvet – ulkoisia tekijöitä, jotka ovat vaikuttavat radikaalisti ja nopealla syklillä matkailuun ja ihmisten matkustushaluihin. Matkailuteollisuus jos jokin on joutunut selviytymään näistä odottamattomista tilanteista ja sopeutumaan. Yhteistä näille kaikille on ollut, että matkustaminen on lyhyemmän tai pidemmän ajan jälkeen normalisoitunut, mutta tällä kertaa nähtäväksi jää, kuinka pitkään pysähdys matkustamisessa jatkuu ennen kuin tilanne jälleen normalisoituu.

Matkailuala kokee nyt kovimman kolauksen ikinä, ja ikävä tosiasia lienee, että siinä missä coronavirus vaatii ihmishenkiä se tulee kaatamaan myös monia matkailualan yrityksiä. Sellaisiakin elinkelpoisia yrityksiä, jotka ovat toimineet vastuullisesti ja terveellä pohjalla. Tilanteessa, jossa peruutuksia tulee huomattavasti myyntiä enemmän iso ja vahvakaan yritys ei välttämättä selviä kovinkaan kauan vaikka sopeuttamistoimiin on ryhdytty ripeästi. Monet matkailualan yrittäjät ovat avautuneet tilanteen vakavuudesta, erityisen avoimesti ja rohkeasti Ikaalisten Matkatoimiston toimitusjohtaja Esa Talonen LinkedIn’issä.

coronan Vaikutukset omaan matkustukseen

Lauantaina 7.3. nousimme suunnitelmien mukaisesti Salzburgin koneeseen tarkoituksen suunnata Bad Hofgasteiniin hiihtomatkalle. Siinä vaiheessa kaikki näytti vielä suhteellisen normaalilta, paitsi että tartunnat Pohjois-Italiassa lisääntyivät. Pandemiasta ei vielä tässä kohtaa puhuttu…

Viikon aikana tunnelma kylässä muuttui ja itsessäänkin huomasi, kuinka rupesi vilkuilemaan ympärilleen jokaisen köhähdyksen tai yskäisyn kohdalla.Aamiaisella mietti leikkaako isosta leivästä palat vai ottaisiko sittenkin mieluummin sämpylän? Illallisen salaattipöytä mietitytti toisinaan, mutta toisaalta ei jaksanut koko aikaa ajatella näin. TV’stä ei juurikaan tullut mitään muuta kuin ”corona-extraa” ja ohjeita niin käsienpesuun, tervehtimiseen kuin aivastamiseen toistettiin tiheään. Jotenkin tuntui ehkä kuitenkin siltä, että keskieurooppalaiset eivät ottaneet näitä ohjeita ihan yhtä vakavissan kuin me suomalaiset.

Suurimman osan hiihtoviikostamme tunnelma säilyi melko normaalina, joskin välillä tuli hieman ”Titanic-fiilis” kun elämä ainakin näennäisesti jatkui niinkuin mitään ei corona-virusta ei olisi olemassakaan. Loppuviikosta tapahtui kuitenkin käänne sitä mukaa kun uutiset kertoivat milloin sulkeutuneista rajoista, perutuista lennoista tai valmismatkoista. Kylä hiljeni, ihmisten äänet vaimenivat ja väki kaikkosi kaduilta. Torstaina afterski-aikaan kylän suurimman kahvilan terassi oli vielä täynnä iloisia ihmisiä, perjantaina terassilla ei ollut enää ketään. Perjatai-iltapäivänä afterskibaarissa normaalin alppihumpan sijasta baartiskin TV-ruudussa liittokansleri Kurz piti infotilaisuutta: suurin osa maan hiihtokeskuksista suljettaisiin kuukautta normaalia aikaisemmin ja majoitusliikkeet niiden mukana viikonlopun jälkeen. Hiihtokausi 2020 oli päättynyt.

Kotimatka sujui vakavissa tunnelmissa, ja Salzburgin ruuhkautuneella lentokentällä piti vaan toivoa parasta: matkustajia pursuavassa terminaalissa jonottaessa turvaväli tuntui mahdottomuudessaan melko absurdilta suositukselta. Lentokoneessa corona-järjestelyt lisäsivät entisestään tunnetta siitä, että nyt ollaan aivan uudessa ja ennennäkemättömän edessä. Tämänvuotinen hiihtomatka tulee jäämään mieleen kaikkien aikojen ihmeellisimpänä.

Niin paljon kun matkailua rakastankin tällä kertaa tuntui erityisen ihanalta palata omaan kotiin, joskin tällä kertaa palasimme hieman erilaiseen todellisuuteen: ulkomaanmatkan jälkeen pysyttelemme nyt 14 vrk mahdollisimman paljon kotinurkissa ja kaikki kauppareissutkin pyritään pitämään minimissään.

Tulevaisuus

Emme tiedä miten tilanne tulee kehittymään, emmekä sitä jos ja milloin virus tavoittaa meidätkin. Sen tiedämme, että Suomessa on nyt valmiuslain myötä otettu käyttöön ennennäkemättömät toimet viruksen leviämisen hidastamista varten. Tärkeintä on nyt yrittää suojella kaikkia heitä, jotka ovat alttiimpia coronatartunnan vakavammille seurauksille. Naapuriapu, pienten yritysten tukeminen ja säännöllinen yhteydenpito läheisiin turvallisella tavalla ovat pieniä tekoja, joilla voi olla kuitenkin tässä poikkeustilanteessa suuri merkitys. Myös pienet asiat, arjen rutiinit ja ilonaiheet on syytä yrittää aktiivisesti muistaa, jotta meillä kaikilla säilyy henkinen tasapaino usko siihen, että tilanne kääntyy vielä parempaan.

Fyysinen etäisyys ja henkinen läheisyys tulisi nyt olla avainsana kaikille; solidaarisuus ja tilanteen selättäminen yhdessä on nyt a ja o, kuten presidentti Niinistökin totesi MTV:n erikoishaastattelussa:
– Ennen kaikkea sen seikan muistaminen, että vaikka kovasti tuntee luonnollista huolta itsestä että läheisistä, kannattaa myös tuntea huolta muista. Kukaan ei täällä pitkään pärjää yksinänsä.

Hyvä kysymys on, josko maailma tulee koskaan palaamaan täysin ennalleen. Joka tapauksessa coronaviruksen myötä matkustamiseen liittyvien riskien tiedostaminen on lisääntynyt – ainakin hetkellisesti. Voi vain toivoa, ettei korona kylvä epäluuloisuuden siementä ihmiskuntaan, jottei kaikkia tuntemattomia ryhdyttäisi katsomaan potentiaalisina vaaratekijöinä. Matkailu kun toimii mielestäni edelleen mitä parhaimmalla tavalla epäluulojen ja harhakäsitysten poistajana kun opimme matkaillessamme vieraista  kulttuureista ja kansoista.

Tottakai olen itsekin miettinyt, miten tulevaisuudessa uskaltaa enää matkustaa minnekään. Pohdinnoissa olen kuitenkin tullut siihen, että aion jatkossakin uskaltaa matkustaa – sitten kun sen aika jälleen on. Mukana tulee kuitenkin jatkossa kulkemaan tietoisuus siitä, miten nopeasti ympäröivä maailma voi muuttua.

Mitä sinä ajattelet corona-viruksen vaikutuksista matkailuun ja millä tavalla corona-virus on vaikuttanut sinun matkasuunnitelmiisi?

Postauksen pääkuva Prahan Kaarlensillalta, joka ei liity corona-virukseen mitenkään, on muistutus siitä miten liikaturismi ja väentungos on saanut corona-viruksen myötä uuden ulottuvuuden.

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

2 kommenttia

Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 23/03/2020 - 10:51 am

Vaikutukset matkailuun tulevat olemaan ihan massiivisia. On hurjaa ajatella, millaiset vaikutukset tällä tulee olemaan edes lentoyhtiöihin. Jo ennen oli yhtiöitä, joiden taloustilanne oli varsin kriittinen, niin pelottaa edes ajatella, mitä tässä tulee tapahtumaan.

Ja omiin matkasuunnitelmiin vaikutukset ovat olleet myös melko voimakkaita. Viime vuoden puolella olimme varanneet useampia matkoja, jotka ovat nyt jo peruuntuneet. Niin ikään heinäkuulla oleva Yhdysvaltojen matka tulee varmaankin peruuntumaan,

Vastaa
alex 23/03/2020 - 8:49 pm

Kiitos kommentista Mikko!
Niinpä – matkailuala ei ole koskaan ennen nähnyt vastavaa tilannetta, joten tarkkoja vaikutuksia on melko mahdoton arvioida.
Nyt pitää vaan toivoa ja uskoa, että tilanne kääntyy jossain vaiheessa!

Vastaa

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet