Tänään ”Euroopan joulu”-sarjassa jatkamme kierrostamme Euroopassa ja matkaamme etelään, rentoon puna-valkoiseen Tanskaan. Kööpenhamina oli omissa assosiaatioissani ennen kesäkaupunki, ehkäpä paljolti siitä syystä että ensimmäiset muistoni kaupungista ovat lapsuuden kesälomamatkoilta Tanskaan. Viime vuosina olen kuitenkin tajunnut, että kaupunki elää vahvaa matkailukautta myös joulun alla ja näyttää upeita puolia myös silloin.
Kööpenhaminassa joulumarkkinoista huomaa, että ollaan hivenen lähempänä Manner-Eurooppaa: joulumarkkinoiden kojut ovat koristeellisempia ja hieman lähempänä toisiaan, mikä luo mukavaa viihtyisyyttä talvisessa ulkoilmassa. Lisäksi se pieni yksityiskohta, joka meillä puuttuu: : markkinoiden yllä leijailevia Glühweinin tuoksu.
Kööpenhaminan keskustassa joulumarkkinoita löytyy esim. Strögetin varrella sijaitsevalla Höjbro Pladsilla, Kongens Nytorvilla (jossa ollaan mielestäni osattu hyödyntää hienolla tavalla torin rakennustyömaa) sekä useimmille tutussa Nyhavnissa.
Ihan yleisestikin ottaen Kööpenhaminan keskustassa joulukoristelu on pitkälle vietyä, ja etenkin kaupungin merkkiliikkeet ja huippuhotellit ottavat aiheen tosissaan.
Joulunaikaa juhlistetaan myös Tivolissa, johon kaikenikäiset tulevat huvittelemaan ja viihtymään, kukin omalla tavallaan: syömään, laitteiden pyöritykseen tai leikkimieliseen 5-otteluun, jossa joukkueet ottavat mittaa toisistaan. Itseäni kiehtoo kuitenkin itse puisto ja sen satumainen ilmapiiri, joka tiivistyy illan hämärässä kun tuhannet jouluvalot syttyvät huvipuistossa.
Miksei meilläkin voisi hyödyntää Linnanmäkeä vastaavalla tavalla? Syyslomiin ajoittuva Valokarnevaali on yritys tähän suuntaan, mutta ehkä turhan lyhyt, jotta siitä saataisiin kaikki irti. Kööpenhaminan Tivoli pukeutuu samoihin aikoihin oranssiin, Halloween-teeman vallatessa huvipuiston muutamaksi viikoksi ennen joulusesonkia.
Kööpenhaminassa syödään nykyään hyvin, jopa erinomaisen hyvin. Tämäkin on yksi asia, joka muistuttaa kaupungin koosta ja kansainvälisyydestä. Lounasaikaan perinteinen Julefrokost (jossa frokost tarkoittaa lounasta, hieman hämäävästä kaiustaan huolimatta) kerää joulun alla väen nauttimaan joululounaan pidemmän kaavan mukaan: leipää, kylmiä alkupaloja, lämmintä ruoka sekä juustoa ja jälkiruokaa. Kyytipojaksi jouluolutta sekä tietenkin snapsi tai kaksikin…
Illalla suositeltava osoite on nykyään Ködbyen (eli sikäläinen Teurastamo), Päärautatieaseman lounaispuolella, johon kööpenhaminlaiset kokoontuvat viettämään iltaa ja syömään. Alueen ravintolat ovat trendikkäitä mutta rentoja; itse olen käynyt paikan päällä pari kertaa, enkä ole vielä joutunut pettymään.