Tänään ”Euroopan joulu”-sarjassa matkataan ranskalaiselle kielialueelle, Alsaceen. Samalla tässä postauksessa myös retroillaan hieman, ja siirrytään ajassa taaksepäin vuoteen 2002.
Alsace näyttää kieltämättä parhaat puolensa kesäkaudella, kun pikkukylät ja –kaupungit tuntuvat käyvän loputonta mittelöä siitä, kenellä on kulmakunnan komeimmat kukkaistutukset; talvella riippupelargoniat puuttuvat maisemasta, mutta silti myös joulunalusaika on mitä mainiointa (ja hieman erilaista) aikaa matkata tähän kumpuilevien viinitarhojen valtakuntaan.
Ensimmäinen asia joka tulee mieleen Alsacen alueen joulumarkkinoista on voimakas tuoksujen sekoitus: valtavien, höyryävien Glühwein-patojen mausteiset tuoksut, paahdettujen manteleiden ja kastanjoiden tuoksu sekä Lebkuchen-kojujen piparintuoksu. Jouluisten Lebkucheneiden koristeellisuudessa ei muuten tunnu olevan juurikaan muita rajoja kuin vastaan tuleva Kuchenin reuna… Silmäniloa edustavat Alsacessa puolestaan erikokoiset, muhkeat Kugelhoupf-kakut, joita myydään myös alueen joulumarkkinoilla.
Jos Alsacessa kesäaikaan mitellään kukkalaatikoiden koossa, joulunaikaan talojen julkisivujen koristeluun panostetaan myös: kovasti suosittuja tuntuivat olevan erityisesti talojen ulkoseiniä pitkin kiipeävät joulupukit (ilmeisesti täällä ei joulupukki tule savupiipun kautta, vaan käyttää enemmänkin Spiderman-tekniikkaa), mutta myös koristeelliset joulupaketit ja värikkäästi kimaltelevat joulukuusenkoristeet olivat yleisiä.
Alsacen alueen isommista kaupungeista, Strasbourgista ja Colmarista löytyvät kookkaimmat joulumarkkinat. Näistä mieliinpainuvimman vaikutuksen teki Strasbourgin korkean katedralin varjossa sijaitseva markkina-alue, jossa oli helppo kuvitella itsenäsä parisataa vuotta ajassa taaksepäin. Usein unohtaa, että joulumarkkinat ovat myös tärkeitä kulttuuriperinnön kantajia.
Alsacen pikkukaupunkien pienemmiltä joulumarkkinoilta löytyi puolestaan kotoisampi tunnelma, esim. Kaysersberg ja Riquewihr olivat kumpikin mukavia niin joulumarkkinatunnelman kuin itse kaupunkienkin osalta. Myös pikkukaupunkien joulumarkkinoilla riitti tungosta, mutta samalla myös viehättävää, aitoa paikallistunnelmaa. Keskieuroopassa kun joulumarkkinoille on tyypillistä, että niille tullaan viihtymään ja viettämään aikaa yhdessä tuttavien kanssa.
Onko joku muukin kiertänyt Alsacea joulumarkkinoiden aikaan ja mitkä olivat omat fiilikset?
(Joulumarkkinamatka Alsaceen tehtiin vuonna 2002, joten maailma on ehtinyt muuttua niiltä ajoilta; uskoisin kuitenkin, että tunnelma on säilynyt melko samanlaisena. Matka tehtiin ennen siirtymistä digikuvien aikaan, joten pahoitteluni skannattujen kuvien laadusta.)