Matkoilla voi saada huonoa palvelu – ja hyvääkin. Tällä kertaa hyvä palvelu osui lyhyemmällä matkalla, mökille syystöitä tekemään. Olimme jo kotona hankkineet laiturin nostoa varten tarvittavat nokkakärryt ison ketjun myymälästä. Kuten tapana nykyään on asiakas tekee oman osuutensa valmistusprosessista, eli kasaa tuotteen loppuun. Jotta kuljetuksessa säästyisi hieman tilaa päätin kasata kärryt vasta perille päästyämme.

Sanottu ja tehty, ainakin melkein… Melko nopeasti paljastui, että tuote oli paitsi melkein kasattu myös vain melkein kunnossa: toista rengasta ei hikisestä yrityksestä huolimatta saanut millään täyttymään. Eikun autoon  ja lähimpään rautakauppaan nokkakärryn toinen pyörä kainalossa – matkaa on n. 10 kilometriä (lue: tässä kohtaa sapetti jo melko pahanlaatuisesti).

Rohkeasti sisään rautakauppaan ja kyselemään olisiko vararengasta. Olihan niitä, runsaasti vaihtoehtojakin. Tosin myyjä (jolle oli jo tullut tunnustettua, että kärry jonka pyörästä oli kyse oli hankittu pääkaupunkiseudulta) pohti, ettei varmaankaan kannattaisi lähteä vaihtamaan sisäkumillista pyörää alkuperäisen tilalle, jos olin aikeissa viedä alkuperäisen takaisin myyjäliikkeeseen korvattavaksi.

Yllätyksekseni myyjä kuitenkin kysyi kauanko tarvitsisimme nokkakärryjä ja mihin. Kerroin, että iltapäiväksi ja melko yksinkertaiseen laiturinnostoprojektiin. ”No lainaatko täältä meiltä myymälän kärryt?” Siinä kohtaa itselleni tuli jo mieleen ?-merkki ja kyselin miten palautus hoidettaisiin (sunnuntaina kun myymälä olisi kiinni…)

”No heitä tänne meidän myymälän pihaan ja laita tekstiviesti, niin käyn heittämässä sisään.”

Siinä kohtaa ei voinut sanoa kuin ”Kiitos….”. Nimeni ja puhelinnumeroni jätin – se riitti. Maalla (vaikka pikkukaupunki onkin kyseessä) on edelleenkin pari asiaa, jotka on iloisesti unohdettu kehä kolmosen sisäpuolella: luottamus toisiin ihmisiin ja heidän rehellisyyteen, aito ongelmien ratkaisuhalu ja toisista välittäminen. Ilman lainakärryjä meiltä olisi tänään jäänyt laituri nostamatta. Kehä lmosen sisäpuolella voidaan palvelukoulutusta antaa konsulttien toimesta, mutta se tuskin tuottaa sellaista lopputulosta kuin tänään koin – se kumpusi aidosta välittämisestä. Ja yksi asia tuli muuten myös ohessa: paikallinen rautakauppa sai uuden kanta-asiakkaan!

 

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet