Ajattelin tänään kertoa teille tositarinan jonka sain todistaa aikaisemmin tällä viikolla junassa Ruotsissa. Myös postauksen otsikon ”Hyvä tulee takaisin” sain kuin tarjottimella osana tarinaa.
Näyttämönä oli ruotsalainen Regionaltåg kohti Tukholmaa, tarkemmin kaksikerrosvaunun toinen hieman pienempi päätyosasto jossa penkit vastakkain ja pöytä välissä. Tarinassa kaksi henkilöä:
Mies, arviolta noin 55-vee. Oli nauttinut todennäköisesti muutaman oluen, vaikutti hieman poissaolevalta ja reppanalta – englanniksi tämän kuvailisi ehkä parhaiten sanalla ’lost’.
Nainen, arviolta n. 50-vee. Mitä ilmeisimmin miehelle täysin tuntematon; istui pöytäryhmän vastakkaisella puolella.
Mies oli mitä ilmeisimmin jo kerran poistettu junasta edellisellä isommalla asemalla, sillä konduktöörin tullessa tarkastamaan lippuja, hän totesi rauhallisesti:
”Jaaha, olet taas täällä, eikä sinulla edelleenkään ilmeisesti ole rahaa lippuun…?”
Mies tähän: ”Ei…”
Konduktööri kertoi, että miehen olisi poistuttava junasta seuraavalla seisakkeella, n. 10-15 kilometrin päästä.
Mies rauhallisesti: ”Jaaha…selvä…”
Nainen seurasi konduktöörin ja miehen välistä keskustelua, ja konduktöörin poistuttua mies avasi keskustelun (ilmeisesti halusi selitellä tilannetta vastapäätä istuneelle naiselle).
Mies: ”Joskus kaikki asiat vaan menevät päin h——iä…”
Nainen: ”Joo, tiedän; näin se joskus on.
Seurasi parin minuutin hiljaisuus, jonka jälkeen nainen rupesi puhumaan:
”Minä maksan matkasi Tukholmaan. Sinun on huomattavasti helpompi järjestellä asioitasi Tukholmassa kuin seuraavalla seisakkeella.”
Mies katsoi hieman hämmentyneenä naista, joka jatkoi: ”Minä en tiedä miten sinä olet tähän tilanteeseen joutunut, eikä minun tarvitsekaan sitä tietää.”
Mies vastusteli hieman naisen tarjousta ja kysyi lopulta: ”Miksi sinä olet minulle näin kiltti”
Nainen: ”Hyvä tulee takaisin. Olen nähnyt sen”
Hetken päästä konduktööri tuli takaisin ja nainen kertoi, että hän maksaa miehen matkan Tukholmaan asti. Hieman hämmentynyt konduktööri sai vaivoin kakistettua ulos, että mies oli ajanut pummilla jo pidemmän matkaa ja tämäkin osuus oikeastaan pitäisi maksaa. Konduktööri kuitenkin ilmeisesti tajusi itse tämän absurdin lausahduksen ja sanoi, että matka pitäisi maksaa ainakin edelliseltä isommalta asemalta. Miehelle hän lisäsi: ”Ja enempää olutta ei sitten juoda…”.
Nainen maksoi matkan (ja mies lupasi olla juomatta enempää olutta).
Konduktööri poistui ja naisen ja miehen välinen keskustelu loppui muutaman lauseen jälkeen. Itse poistuin junasta ennen Tukholman keskustaa, joten en koskaan nähnyt miehen ja naisen hyvästejä. Arvoitukseksi jäi, miten miehen kävi Tukholmassa ja miten hänen asiansa järjestyivät.
Tapahtuma antoi kuitenkin toivoa siitä, että maailma ei ole aivan toivoton ja paha paikka, vaan edelleenkin täältä löytyy inhimillisyyttä, lähimmäisenrakkautta ja toisista välittämistä. Itselle tapahtuma antoi myös ajattelemisen aihetta: Kykenenkö itse näkemään kanssaihmisen hädän ja joskus ojentamaan auttavan käteni ventovieraalla kun sitä tarvitaan? Toivottavasti pystyisin – pystytkö sinä?
