En tiedä onko muillakin matkailijoilla olemassa listauksia matkakohteista, joissa haluaisi käydä – itselläni ainakin on (joskaan lista ei ole kovinkaan järjestäytynyt ja edes kirjattu). Mielessäni on kuitenkin (pitkähkö) listaus kohteista, joissa tahtoisin käydä: kohdelista, toivelista, matkalista, unelmalista…rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Nykyäänhän on olemassa paljonkin sovelluksia netissä, joilla voi kirjata listaa käydyistä ja käymättömistä kohteista ja havinnollistaa tämä ihan karttapohjalle asti. Itse olen joskus tehnytkin tätä, mutta jollain tavalla erilaiset sovellukset eivät oikein ”taivu” matkaunelmien vangitsemiseen.
Maailma on matkakohteita täynnä, toiset kauempana, toiset lähempänä. Toiset listan kohteista ovat sellaisia matkahaaveita jotka joskus toteutuvat, toiset jäävät pelkiksi haaveiksi. Ja hyvä niin. Myös nämä haaveet ansaitsevat kuitenkin ehdottomasti paikkansa listalla, sillä elämässä pitää olla haaveita ja unelmia. Tosiasia on kuitenkin se, että ihmiselämä on liian lyhyt jotta ehtisi käydä paikan päällä kaikissa niissä ihanissa paikoissa, joita maapallomme päällään kantaa. Mutta toki voi yrittää ehtiä niin moneen kuin mahdollista…
Yhteistä kaikille toivelistan käymättömille kohteille on se, että niissä on ”se jokin” joka houkuttelee; se jokin joka on kutitellut mielikuvitusta, herättänyt mielikuvia ja halun joskus käydä paikan päällä kohteessa.
Yksi oman listani käymättömistä kohteista on Firenzen kaupunki Italiassa (joka muuten kuuluu ehdottomiin suosikkimaihini Euroopassa, monestakin syystä). Tänä iltana tarjoutuu mahdollisuus tehdä nojatuolimatka ko. kaupunkiin ”Hansin matkassa”-sarjan seurassa. Ehkä illan jakso tuo Firenzen matkan toteutumisen hieman lähemmäs konkretia – saa nähdä…
1 kommentti
Pitkän aikaa olen kyllä jo tiennyt, että Firenze ON kohdelistalla, mutta illan ”Hansin matkassa”-ohjelman jälkeen pitänee nostaa kohdetta taas pari pykälää ylemmäs listalla. Kaupungin tarjonta näkyy kyllä oikeastikin olevan Italian kärkeä – ja nyt ei vielä perehdytty kuin ruokaan (joka on tärkeä osa matkakokemusta sekin!)