Tänään tulin taas ajatelleeksi meidän suomalaisten suhdetta luontoon; kuinka tärkeää meille edelleenkin on kuulla kuikan huuto ja joutsenten lähestyvä iltalento mökin rannassa. Nähdä yöttömässä yössä hyttysparvien tanssivan ja kuinka kesän lämpimät päivät vaihtuvat kirpeisiin syyspäiviin , joita ruskan hehku värittää. Nauttia lumen peittäessä uinuvan luonnon valkoiseen huntuun tai lumen väistyttyä valkovuokkojen matoista kevätauringon paistaessa juuri puhjenneiden, heleänvaaleanvihreiden puunlehtien välistä.
Me suomalaiset saamme olla onnellisia siitä, että meillä on neljä täysin toisistaan poikkeavaa vuodenaikaa. Se jos joskin on valtava rikkaus ja onnellisuuden aihe, uskoisin myös, että siinä on maallemme matkailuvaltti, jota ei ole vielä osattu hyödyntää loppuun asti (vaikkakin tämä on sivuttu Suomen matkailumarkkinointistrategian 4C’ssä). Juuremme ovat maalla ja sisimmässämme luonto on edelleenkin meille hyvin tärkeä rentoutumisen paikka ja lähde josta ammentaa uutta energiaa arjen puurtamiseen.
Monille ulkomaisille koskematon luonto betoniaavikon ulkopuolella saattaa olla paitsi ihmetyksen aihe myös pelottava asia. Miten selittää ulkomaiselle suurkaupungin asukkaalle että luonto on ystävä?
Ehkei meidän tarvitse; ehkäpä riittää olla aidosti oma itsensä ja olla ylpeitä Sydänlupauksen maalamasta suomalaisesta sielunmaisemasta ja siitä että meillä on Karhumiehen kaltaisia persoonia. Ja ainahan voi suositella käyntiä Haltia-luontokeskuksessa, jos haluaa ”turvallista” luontoon tutustumista.
Aurinkoista viikonloppua kaikille!
