Sun and Sea alueella saattoi pienellä mielikuvituksella siirtyä lämpimämmille leveysasteille - ainakin kaikki kohteet edustivat näitä. Kuva: © Matkoilla-blogi

Matkamessut 2015 – over and out

by Alex | Matkoillablogi.fi

Messut on messuttu, ja tärppejä, tunnelmapaloja sekä terveisiä messuilta on välitetty jo monissa postauksissa täällä Rantapallossa. Vielä kuitenkin yksi aiheeseen liittyvä kun nyt on hieman ehtinyt vetää henkeä vauhdikkaan messuviikonlopun jälkeen.

Perjantai-iltapäivän hieman seesteisempää tunnelmaa pääkäytävältä - tämä oli se kuva, jonka lupasin Twitterin puolelle jo torstai-aamuksi; no aina ei ehdi… Kuva: © Matkoilla-blogi

Perjantai-iltapäivän hieman seesteisempää tunnelmaa pääkäytävältä – tämä oli se kuva, jonka lupasin Twitterin puolelle jo torstai-aamuksi; no aina ei ehdi… Kuva: © Matkoilla-blogi

Matkamessut todisti taas kerran olevansa Pohjois-Euroopan johtava alan tapahtuma houkutellessaan neljän päivän aikana yhteensä yli 68.000 kävijää. Kunnioitusta herättävä luku, joka tarkoittaa samalla hienoista kasvua viime vuoteen verrattuna. Matkailun vetovoiman lisäksi kävijämäärä on myös osoitus tällaisen kohtaamispaikan tarpeellisuudesta tämän päivän digimaailmassa; reaalimaailman kohtaamista kasvokkain kun ei voi korvata chatin, mailin tai Skypen kautta tapahtuvalla kontaktilla.

Matkailualan ammattilaisille Matkamessut tarjoaa odotetun tilaisuuden kehittää osaamistaan, verkostoitua ja tavata yhteistyökumppaneita. Samalla messut ovat myös hyvä syy tavata alan ystäviään ja juhlistaa uuden matkailuvuoden alkua. Aitoja kohtaamisia, jämäköitä kädenpuristuksia ja lämpimiä halauksia. Monia ystäviä läheltä ja kaukaa, joita tapaa Matkamessuilla joka vuosi. Osa läheisiä, osa puolituttuja mutta kaikki osa maailmanlaajuista ”matkailualan perhettä” – tätä Matkamessut on parhaimmillaan. Kaikki nämä kohtaamiset antavat jälleen puhtia ja positiivista energiaa pitkälle kevääseen.
Matkailualalla messut tarjoavat myös alalle mahdollisuuden vuotuiseen ”pulssin mittaamiseen”. Oma tuntuma on etenkin torstain ammattilaispäivän myönteisen ilmapiirin nojalla, että alalla on tervettä itseluottamusta ja uskoa tulevaisuuteen vaikka taivaalla välillä näkyy tummempiakin pilviä. Hienoa oli myös nähdä, että alan isoista toimijoista niin Finnair/Aurinkomatkat kuin Viking Linekin olivat löytäneet tiensä takaisin näytteilleasettajien joukkoon.

Suurelle yleisölle Matkamessut tarjoaa esitteiden ja informaation lisäksi ”leipää ja sirkushuveja” ja tänäkin vuonna lauantai oli varsin vilkas messupäivä, joskin myös sunnuntai-iltapäivä oli omasta mielestäni aikaisempaa vilkkaampi. Messujen suurimpana haastena näkisin itse, että näytteilleasettajat osaisivat hyödyntää messumedian suurimman vahvuuden täysimääräisesti: Kun kohdataan kasvokkain ja livenä on mahdollisuus tarjota elämyksiä eikä pelkkää esitteiden jakelua; tämän toivoisi usamman näytteilleasettajan muistavan, sillä elämyksistä syntyy paljon vahvempi ja vaikuttavampi muistijälki kuin pelkästä paperisesta esitteestä (jota sitäkin tarvitaan suunnitteluun).

Sunnuntaipäivän ruuhkaa pääkäytävällä. Kuva: © Matkoilla-blogi

Sunnuntaipäivän ruuhkaa pääkäytävällä. Kuva: © Matkoilla-blogi

Ennen messuja laaditulta ”omalta tärppilistalta” onnistuin kuittaamaan ”check” osaan, mutta osa jäi muulla tavalla tutkittavaksi. Singaporen näyttävältä osastolta ehdin kuitenkin hakemaan hieman eväitä suunnitteluun ja korvan taakse jäi myös hautuman ajatus siitä, että käynnin siellä kannatttaisi yhdistää ehdottomasti tulevaisuuden haaveissa olevaan Uuden-Seelannin matkaan parin päivän stop-overin muodossa.

Singapore - ainakin yksi oikein tärppilistalta… . Kuva: © Matkoilla-blogi

Singapore – ainakin yksi oikein tärppilistalta… . Kuva: © Matkoilla-blogi

Sattuneesta risteilyvarustamoiden tarjonta kiinnosti itseäni viimesyksyisen Karibian risteilymme jälkeen ja tämän vuoden Matkamessujen perusteella täytyy todeta, että kaukoristeilyt näyttäisivät olevan tällä hetkellä erittäin vahvassa nousussa oleva trendi Suomessa risteilyvarustamoiden ja heidän edustajiensa määrästä päätellen.

Seychellien osastolta olin ajatellut hakea lisätietoa näistä paratiisisaarista, mutta esitetarjonta oli valitettavasti varsin vaatimaton siinä vaiheessa kun ehdin pistäytyä siellä (osittain oma vika, kun vasta sunnuntaina kävin).

Yksi messujen tämän vuoden uutuusalueista (tai pitäisi varmaan oikeammin sanoa uudelleen elvytetty alue, koska vastaavaa aluetta ollaan viime vuosituhannellakin nähty messuilla) oli Bussitori, johon oli tuotu kolme näyttävää turistibussia riviin; näistä varmaan näyttävin oli Lehtimäen erikoisvarusteltu kokousbussi, jonka peräosan pöydän ympärille mahtui peräti 14 henkeä kokoustamaan saman pöydän ympäri.

Yksi tämän vuoden uutuuksista messuilla oli Bussitori. Kuva: © Messukeskus

Yksi tämän vuoden uutuuksista messuilla oli Bussitori. Kuva: © Messukeskus

Itselleni Matkamessujen parasta antia tänä vuonna olivat luennot ja ohjelmalavojen esitykset, ja näistä erityisesti huikean hienon NBE-ohjelman kaksi Key Note-seminaaria SIbeliuslavalla torstaina..

NBE-keynote alkamassa Sibelius-lavalla torstaiaamuna. Kuva: © Matkoilla-blogi

NBE-keynote alkamassa Sibelius-lavalla torstaiaamuna. Kuva: © Matkoilla-blogi

Etenkin Andrew Chow ja Shane Dallas (The Travel Camel) sykähdyttivät lavalla omissa puheenvuoroissaan aamun seminaarissa (Shane on ikuistettu ”in action” Twitterin puolella). Shane kiteytti loistavassa puheenvuorossaan juuri naulan kantaan mistä matkailussa on kyse:

”Travel Inspires Dreams, Travel Makes Memories. Social Media is where travel dreams are born. Social Media is where travel memories are shared.”

Suomea ja Matkamessuja on loistavan NBE-konseptin turvin taas tehty tunnetuksi uskomattomalla ja erottuvalla tavalla – toivottavasti koko ala ymmärtää miten iso juttu NBE on

Viikonlopun aikana kuultu Kaukokaipuun Nellan luento meni minulta valitettavasti ohi, mutta toivottavasti siitä pääsee virtuaalisesti osalliseksi myöhemmin!
Näihin kuviin – näihin tunnelmiin; Matka 2015 – over & out.
Matka 2016-messuilla toivottavasti mukana taas 21.24.1.2016 – kai tekin?

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä...

Jätä kommentti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta käyttökokemuksesi paranisi. Oletamme, että tämä on sinulle OK. Jatka klikkaamalla "Hyväksy". Hyväksy

Evästeet