Vuosi vaihtui ja on aika taas totuttuun tapaan summata vuosi 2020 Matkoillablogin osalta. Uskallan väittää, ettei kukaan meistä osannut tasan vuosi sitten ennakoida miten eriskummalliseksi vuosi muodostuisikaan – ja miten vähän matkoja tulisikaan tehtyä vuoden aikana. Olemme saaneet oppia elämään jatkuvasti muuttuvien rajoitusten mukaan ja kukaan tuskin voi väittää, etteikö vuosi olisi muuttanut aiemmin tehtyjä matkasuunnitelmia radikaalisti.
Vuoteen 2020 piti sisältyä niin ulkomaanmatkoja lähelle että kauemmaskin, yksi once-in-a-lifetime tapahtuma, lomailua mökillä sekä kesäkonsertteja kotimaassa. Näistä toteutui 2020 lähinnä mökkeily sekä yksi ulkomaanmatka, ja sekin ”rimaa hipoen” juuri ennen kuin rajat suljettiin maaliskuussa. Käytyjä ulkomaita kertyi vuoden aikana tasan yksi, Itävalta.
Pohdin marraskuussa ”260 päivää” -postauksessa tämän vuoden matkustamattomuutta; tällä hetkellä päiviä viimeisestä ulkomaanmatkasta on jo 294…
Vuoden 2020 osalta listaus perutuista matkoista on huomattavasti pidempi kuin toteutuneiden matkojen lista, mutta kirjataan ne kuitenkin tänne blogiin jokavuotisen perinteen jatkeeksi. Eli Matkoillablogin vuosi 2020, olkaa hyvät!
Vuosi 2020 alkoi heti uudenvuodenpäivänä kotimaanlennolla Kokkolasta Helsinkiin, sukulointireissulta palatessamme.Siinä olikin vuoden lennoista jo 33%, sillä loput kaksi legiä Helsinki-Salzburg-Helsinki lennettiin maaliskuisen Bad Hofgasteinin hiihtomatkamme yhteydessä. Vuoden lennot ja tämän myötä myös ulkomaanmatka (huomaa yksikkömuoto) oli siis taputeltu jo Q1´sen aikana. Sopeutuessamme kevään koronatilanteeseen en saanut aikaiseksi yhtään blogipostausta matkasta (!), mutta onneksi jälkeenpäin on voinut muistella matkaa tallennetun Instagram Storyn kautta.
Maaliskuun alussa oli tarkoitus käydä Berliinissä ITB-messuilla, mutta koronan takia messut peruuntuivat vain muutamaa päivää ennen niiden alkamista ja niin myös oma Berliinin matkani. Lennot oli onneksi varattu ajoissa ja halvalla, joten niistä ei tullut kovin paljon takkiin ja hotellivaraus oli puolestaan tehty ilmaisella peruutusehdolla. Jos jotakin tästä vuodesta on oppinut niin sen, että matkavaraukset kannattaa tehdä mahdollisimman hyvin joustoehdoin. Maaliskuun lopulle suunniteltu Tallinnan hotelliviikonloppu jäi myös toteuttamatta ja matka siirrettiin suosiolla syyskuun alkuun. Loppukevät menikin sitten melkolailla kotinurkissa, etenkin kun Uudenmaan rajatkin suljettiin joksikin aikaa.
Kesä toi onneksi mukanaan hieman paremman kauden koronan suhteen, ja välillä saimmekin nauttia hieman normaalimmasta elämästä. Niinpä mekin suuntasimme kesällä Länsi-Suomeen autolomalle, jonka teemaksi muodostuivat eri kartanoalueet. Tästä roadtripistä postaukset löytyvät Westcoast2020-tägin alta.
Kesästä 2020 piti tulla myös konserttien kesä, mutta eipä tullut kokoontumisrajoitusten takia. Niinpä sekä Sunrise Avenuen jäähyväiskeikka, Celine Dionin konsertti kuin Tomas Ledinin kesäkeikka Skansenilla Tukholmassa siirtyivät eteenpäin ensi kesään. Onpahan mitä odottaa ensi kesänä, jolloin toivottavasti ollaan jo siinä tilanteessa, että isompia tapahtumia voi jälleen järjestää. Kahdelle vuodella eteenpäin siirtyi puolestaan yksi once-in-a-lifetime -elämys, joka oli suunnitteilla kesäksi 2020: Oberammergaun kärsimysnäytelmä, jota on vuodesta 1634 asti esitetty pienessä baijerilaiskylässä joka kymmenes vuosi.
Syksyn saapuessa suuntana piti olla Tallinna, mutta niinpä siinä taas kävi, että suunniteltu hotellimatka piti jälleen lykätä – tällä kertaa joulukuun alkuun. Syksy kuluikin pitkälti kotinurkissa ja töitä tehdessä eikä kotimaassa tai lähiseuduilla tullut kovinkaan paljon retkeiltyä.
Joulukuun alussa ei enää kovinkaan paljon jaksanut yllättyä siitä, että Tallinnan matka siirtyi jälleen kerran tulevaisuuteen. Tähän rupeaa jo pikkuhiljaa tottumaan, vaikka matkakuume on aika ajoin melko korkeakin.
Vuoden 2020 totaaleja summatessa on pakko todeta, että numerot poikkeavat melkoisesti aikaisemmista (suluissa vuoden 2019 toteuma): 3 yhdensuuntaista lentoa (28) ja 10 hotelliyötä (25). Vuoden aikana yhtään laivamatkaa ei kertynyt, mikä tuntuu laivafanille uskomattomalta (edellisvuonna saldo oli 24 yhdensuuntaista laivamatkaa). Yhtään junamatkaa en myöskään tehnyt vuoden 2020 aikana.
Työmatkojakaan ei kertynyt vuoden 2020 aikana uuden työpaikan erilaisen luonteen takia.
Blogi on vuoden aikana elänyt säästöliekillä, Postaustahti vuonna 2020 ennätyksellisen hidas osittain siitä syystä, että koronavuoden aikana matkailu tuntui jotenkin etäiseltä eristäytyessämme muusta maailmasta. Osasyy on myös, että työpaikan vaihdos kesäkuussa ja uuteen työhön perehtyminen on vienyt paljon aikaa ja energiaa, mikä on vaikuttanut suoraan blogin aktiivisuuteen. En voi myöskään kieltää, etteikö matkablogien rajusti pienentyneet kävijämäärät (myös Matkoillablogissa, jonka vuoden kävijämäärä putosi hieman alle puoleen vuoden 2019 määrästä) olisi vaikuttanut kirjoitusinspikseen.
Paljon omassa blogissa on vuoden 2020 aikana ollut pohdintaa koronasta, ei niinkään sen takia että olisin halunnut sitä erityisesti nostaa blogissa esiin vaan siksi että olen halunnut dokumentoida ajatukset koronasta pandemian aikana, jotta niihin voisi joskus tulevaisuudessa palata. Ajassa, jolloin maailman on toivottavasti taas siirtynyt lähemmäs uutta normaalia, jonka kanssa saamme opetella elämään myös matkustaessamme.
Vuoden aikana olemme usein vaimoni kanssa muistelleet kaikkia niitä upeita matkaelämyksiä, joita olemme aikaisempina vuosina saaneet kokea. Näistä muistoista on saanut olla kiitollinen ja ammentaa voimaa viime vuoden aikana. Etenkin näinä aikoina olen entistä paremmin ymmärtänyt, miten valtavan rikkauden matkojen muistot muodostavat ja miten etuoikeutetussa asemassa onkaan kun on ollut mahdollisuus kerätä näitä elämyksiä ja muistoja eri puolilta maailmaa.
Vuosi sitten odotin uutta vuosikymmentä avoimin mielin ja jännityksellä: mitä uutta se toisikaan mukanaan matkailun osalta ja mitä uusia kohteita kertyisi. Eipä sitä osannut tammikuussa 2020 villeimmissäkään fantasioissaan aavistaa miten erilaiseksi vuosi muodostuisi.
Nyt odotan mitä uutta vuosi 2021 tuo tullessaan: toivottavasti ainakin taas mahdollisuutta matkustaa. Ei niinkään väliä onko kohde lähellä vai kauempana, tärkeämpää olisi saada jälleen kokea matkallelähdön tunne ja päästä näkemään uusia maisemia (tai jo tuttuja ja rakkaita kohteita).
Sen myötä uskon myös innostuksen blogin päivittämiseen palautuvan. Sillä yksi on varmaa: ”välivuodesta” huolimatta en aio jättää tätä rakasta harrastusta! Olkoon blogin säännöllinen päivittyminen myös ainoa tavoite jonka otan vuodelle 2021.
Millaiseksi sinun matkavuotesi muodostui vuonna 2020?
4 kommenttia
Yhdyn toiveeseen, että vuonna 2021 matkailu onnistuisi tavallisempaan tapaan. Tai edes jotenkin.
Oma matkailuvuoteni oli korona huomioiden yllättävän hyvä, vaikka kaikki reissut tietysti suuntautuivat ihan eri paikkoihin kuin alun perin piti. Sanon yllättävän hyvä, sillä päästiin sentään jonnekin, vaikka vuosi olikin täynnä pettymyksiä varattujen matkojen peruunnuttua yksi kerrallaan. Nyt en olekaan sitten varaillut tai edes suunnitellut vielä yhtään mitään vuodelle 2021, jotta ei tarvitse taas pettyä. Katsotaan nyt, miten vuosi tästä etenee.
Blogin kävijämäärät ovat kyykänneet totaalisesti, mutta kaipa ne sieltä taas nousevat, kun matkailu taas mahdollistuu.
Näin toivotaan Jenni! Tuo lause ”Tai edes jonnekin” kuvailee varmaankin aika monen tuntemuksia tällä hetkellä.
Jos johonkin sai viime vuoden aikana totutella niin jatkuvaan muutokseen ja suunnitelmien muokkaamiseen. Pidetään peukkuja, että päästäisiin vuoden aikana taas tilanteeseen, jossa uskaltaisi taas suunnitella hieman pidemmälle.
Itse en usko, että kiinnostus matkailuun on kadonnut koronan myötä; päinvastoin uskon että viime vuoden aikana on syntynyt melko paljon patoutunutta kysyntää, joka tulee varmaan näkymään myös blogin puolella sitten kun on taas matkustamisen aika.
Tsemppiä uuteen vuoteen!
Matkailuvuosi 2020 oli hyvin erilainen kuin siitä olisimme odottaneet. Meillä oli varattuna ja suunniteltuna useampia unelmareissuja, mutta toisin kävi. Ne kaikki peruuntuivat. Meillä oli kuitenkin kivoja matkahetkiä Suomessa kansallispuistoissa ja piilokojuissa. Teimme hienon ruskaretken Lappiin ja kesän lopussa pääsimme käymään Norjassa. Kesällä koronatilanteen ollessa parempi pääsimme käymään myös Alpeilla j se olikin vuoden kohokohta.
Näinhän se taisi mennä meidän useimpien kohdalla Mikko!
Suomi tarjoaa paljonkin matkailun saralla, ja koronavuosi opetti varmaankin meitä kaikkia niin löytämään kuin arvostamaankin enemmän kotimaan kohteita.
Wow – teillä oli kuin olikin melko monipuolinen matkailuvuosi!