Viime viikonlopun Skiexpo-messut saivat ajatukset kääntymään taas talvisten maisemien ja valkoisten rinteiden suuntaan. Alkuviikon kaiken kasteleva sade sai myös ajatukset lentämään mielellään kohti selkeitä pakkaskelejä ja lumikiteitä.
Mutta, Skiexpo siis: Messukeskukseen oli taas roudattu kaikki talviloman tykötarpeet ja edustettuina oli niin vaate-, varuste-, hiihtokohde- kuin viihdepuolikin – kuuluhan messujen vakiintuneisiin perinteisiin myös after ski messujen Ski Bistrossa. Kokonaisuuden täydensi DigiExpo (joka samalla toi melkoisen melunlisäyksen mukanaan).
Itse en ehkä niinkään lähde messukeskukseen tehdäkseni varusteostoksia, vaan enemmänkin aistiakseni tulevan hiihtokauden avajaistunnelman. Niin ihana vuodenaika kun kesä onkin, minun täytyy tunnustauta myös talven ystäväksi – kunhan se on kunnollinen lumi- ja pakkastalvi, eikä Etelä-Suomelle tyypillinen loskainen ja kurainen, pimeä vuodenaika. Tätä talven ja laskukauden odotusta voi mielestäni joka syksy aistia Skiexpossa.
Ja kävihän siinä niin, että ensi talven hiihtomatkan suunnittelukin sai uutta virtaa messukäynnin jälkeen, eli tulevan talven hiihtomatkakohdetta on nyt ruvettu toden teolla hakemaan. Aikaisempina talvina ollaan käyty Itävallassa yhtä vuotta lukuunottamatta, jolloin Sveitsin alpit veivät pidemmän korren. Suomen Lappi tai jokin Pohjoismainen kohdekin ovat vaihtoehtoja, mutta alkuvuoden pakkaset ja vähäinen auringon määrä saavat kuitenkin katseet melko todennäköisesti kääntymään etelämmäs. Tärkeitä valintakriteerejä matkakohteessa ovat nautinnolliset laskut, maisemat, hyvä ruoka ja rentoutumismahdollisuudet.
Hyviä vinkkejä vastaanotetaan kernaasti – mikä olisi hyvä hiihtokohde alpeilla ja miksi?