Joskus hotelleihin on hauska palata uudemman kerran, etenkin jos hotelli on ollut mieleen. Tämän vuoden hiihtomatkalla palasimme Saalbachissa Hotel Sonneen, johon tykästyimme edellisellä kerralla kun vietimme talviloman kylän rinteillä vuonna 2013.
Paljon oli ennallaan Hotel Sonnessa – kuten odotimmekin, sillä siksihän olimme tälläkin kertaa valinneet hotellin talvilomamme tukikohdaksi Saalbachissa.
Huoneemme sijaitsi tällä kertaa kakkoskerroksessa, hotellin takapuolella. Näkymät jyrkkään rinteeseen eivät olleet ihan klassisinta alppimaisemaa, mutta näkymä rinteessä nököttävän vanhan mökin suuntaan vei minulla joka kerta ikkunasta katsellessani ajatukset Pikku-Heidin maisemiin.
Huone 212 oli tyyppiä Kohlmais, n. 30 m² huone lisävuodemahdollisuudella (vuodesohva).
Huone oli kaikkea muuta kuin neliön muotoinen, mutta se ei haitannut sillä tilaa oli runsaasti ja hieman erillään oleva avokylppäri oli varsin hauska (wc oli kuitenkin erillään, oven takana). Hotel Sonnen huoneiden tekstiileissä on käytetty melko voimakkaita värejä, mutta sängyn taustalla oleva hirsiseinä rauhoittaa kummasti, eikä runsas värienkäyttö häiritse – päinvastoin.
Uutta hotellissa oli sitten viime kerran Spa-rakennuksen (Sonnenhaus) eteen, puutarhaan rakennettu iso poreallas, jossa tilaa on hyvinkin 12 hengelle. Ei ollut ollenkaan hassumpaa istua iltapäiväauringon paistaessa raikkaassa alppi-ilmassa poreilemassa lämpimässä altaassa. Vaihtoehtoisesti tähtitaivaskaan ei ole hassumpi… Kaikenikäisille tarkoitettu sisäallaskin löytyy edelleen hotellista, ja sen ympärillä olevia leposohvia oli uusittu sitten viime kerran.
Myös rentoutushuone kylpylään johtavan käytävän varrella oli uusi ja todella raikkaan ja mukavan näköinen. Voisin kuvitella tilan olevan juuri sopivan mukava nurkkaus lapsiperheille esim. iltapäivän yhteistä satuhetkeä varten.
Vain yli 16-vuotiaille tarkoitettu kylpylä oli entisellään ja sieltä nautiskellaan edelleen suomalaisessa saunassa, Biolicht-saunassa, höyrysaunassa ja infrapunasaunassa. Erityisen nautinnollista oli mennä löylyistä parvekkeen raikkaaseen ulkoilmaan vilvoittelemaan ennenkuin siirtyi lepohuoneeseen nauttimaan löylyjen tuomasta raukeudesta lepotuoliin tai vesisängyn lämpimään syleilyyn.
Finische Saunassa järjestettiin muuten pari kertaa viikon aikana Aufguss, eli löylynheittorituaali, johon osallistuin mielenkiinnosta. Olen kerran aikaisemmin Saksassa osallistunut vastaavanlaiseen rituaaliin parikymmentä vuotta sitten; suomalaisin silmin varsin mielenkiintoinen proseduuri, löylymestarin heittäessä löylyä ja löyhytellessä pyyhettä. Löylynheitto oli varsin reilua (ainakin minun makuuni): viidessä minuutissa eri aromein tuoksutettua vettä meni reilut kolme litraa kiukaalle. Sen verran kipakat löylyt keskellä saunaa hehkuvasta kamiinasta lähti, etten ollenkaan ihmettele, että toiset saunojista vaikeroivat kuumuutta. Kieltämättä ylälauteillakin tarkeni…
Taxi-transferit toimivat kuten edelliselläkin kerralla, ja Balkanin herrat Brano ja Mirko hoitivat homman leppoisan hyväntuulisesti ja aina yhtä palvelualttiisti. Aamulla ei yleensä montaa minuuttia tarvinnut odotella ennenkuin jompikumpi hotellin värikkäistä pikkubusseista kaartoi suksivaraston eteen valmiina viemään hiihtohissille. Iltapäivällä soitto Branolle tai Mirkolle, ja hetken kuluttua istuttiin jo pikkubussissa matkalla hotellille. Myönnan, että nautin tästä luksuspalvelusta kun hotelli Sonnen lailla ei sijaitse välittömästi alastulorinteiden tuntumassa.
Sonne Inklusiveen sisältyneet ruokailut olivat vähintään yhtä hyviä kuin edelliselläkin kerralla; Aamiaisbuffet takasi että nälkä pysyi loitolla pitkälle iltapäivään, etenkin kun sitä täydensi aamiaiskokilta tilatulla munakkaalla. Iltapäivällä rinteestä palattaessa ravintolassa odotti Jause, välipalabuffet johon oli katettu päivän keitto, leikkeleitä sekä erinäisiä makeita kakkuja.
Illalliset olivat järjestään 5-lajin illallisia, joissa buffetista tarjoiltiin salaatit ja keitto. Muutamana iltana katettiin teemabuffetit, jotka olivat tällä kertaa mielestäni entistäkin runsaampia. Etenkin merenelävien buffet ostereineen, erinäisine rapuineen ja hummereineen haki vertaistaanenkä muista että olisimme vastaava yltäkylläisyyttä koskaan aiemmin nähneet talvimatkojen alppihotelleissa.
Aivan kuten viime kerralla ruoka oli hyvää ja palvelu erinomaista. Erityismaininnan ansaitsee meidän ”oma” tarjoilijamme Rupert, kypsään keski-ikään ehtinyt leppoisa herrasmies, joka huolehti meille aina ruokaan sopivimmat viinit. Pysyttelimme Sonne Inklusiveen sisältyvissä talon viineissä, jotka olivat järjestään todella hyviä. Yllätykseksemme talon viinitkin tuotiin pulloittain pöytään, mihin en ole koskaan tämäntyyppisen allinclusiven kohdalla koskaan aiemmin törmännyt.
Muutamana iltana hotellissa oli myös järjestettyä ohjelmaa: sekä kelkkailuilta että baarissa esiintyvä yhdenmiehen live-bändi olivat hyvinkin suosittuja – viimeksimainittu niinkin, että seuraavana aamuna osa pöytänaapureista oli melko väsyneen näköisiä…
Hotelli hinnat sisältävät siis nykyään talvella Sonne Super all-inclusiven, johon kuuluvat ruokailujen, hotellin oman taxipalvelun ja spa-osaston käytön lisäksi myös juotavat (esim. limpparit, hanaoluet, talon viinit ja väkevät perusvalikoimasta). Tämä ei meille ollut ratkaiseva valintakriteeri, mutta kieltämättä teki säästöä hotellilaskussa. Vertaillessani vuoden 2013 ja 2019 hintoja hotellilasku oli n. 20% pienempi vaikka huonetyyppi oli sama. Kilpailu on näköjään koventunut ja heijastuu hintoihin.
Prost – Vielen Dank für noch einen tollen Urlaub, Familie Schwabl und alle Mitarbeiter!
Tämä oli jo toinen talvilomaviikko Hotel Sonnessa, mutta en usko ettei kahta ilman kolmattakin joku päivä…
Onko sinulla jossain päin maailmaa suosikkihotellia johon olet palannut kerta toisen jälkeen?
